"Kyllä tiedän antaa sinulle hyvän neuvon: kun laiskuuden halu tulee päälle, ole silloin laiskana!" Minna Canth


"Minä en saa koskaan kunnon kotiruokaa. Vain niitä hienoja juttuja." Prinssi Philip, Edinburghin herttua



keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Lounastreffit Zucchinissa

Helsingissä ollessani kävin ensimmäistä kertaa yhdessä keskustan kuuluisassa kasvisravintolassa. Sovin ihanien entisen työkavereideni kanssa lounastreffit, ja koska molemmat ovat kasvissyöjiä ei Zucchinia parempaa paikka olisi voinut keksiä.

Zucchini on auki vain lounasaikaan. Tuolloin tarjolla on muutamia vaihtoehtoja, joista itse ainakin olisin lihansyöjänäkin voinut valita minkä tahansa. Ruoan tuoksu leijaili kulmankin taakse, mikä ehkä selittää vapaiden istumapaikkojen rajallisen määrän ja kiemurtelevan jonon kassalle.


Ystäväni ottivat herkullisen oloiset täytetyt paprikat, minä kantarellikeiton. Ihan selvästi kyse oli siitä, että en ole raaskinut omaa sienisaalistani käyttää, mutta jossainhan sieniä on sesongin aikana saatava! Keitto oli juuri niin pehmeää ja täyteläistä kuin kantarellikeiton pitääkin.

Zucchinissa annos tilataan tiskiltä. Ruuhkaisesta ajasta johtuen, jonottaa sai hetken, mutta palvelu oli kuitenkin sujuvaa ja mutkatonta. Ruoan saa samantien, mikä helpottaa varmasti monen kiireisen lounastajan elämää. Annokset olivat reiluja ja mielestäni melko edullisia ottaen huomioon, että raaka-aineet maistuivat ja näyttivät laadukkailta ja ruoka oli todella hyvää.


Usein tuntuu siltä, että monet, jotka syövät myös lihaa helposti välttävät kasvisravintoloita. Zucchinia ei kannata välttää. Kovin suurella seurueella syömään tosin tuskin mahtuu, mikä on hyvän ravintolan ikävä lieveilmiö. Suositussa lounaspaikassa jopa meidän kolmen hengen sakillamme oli vaikeuksia päästä samaan pöytään istumaan, vierekkäisistä paikoista puhumattakaan.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Brewdog-täytekakku

Olen aivan varmasti maailman huonoin ostamaan lahjoja miehille! En yksinkertaisesti keksi syntymäpäivinä tai jouluisin yhtään mitään kivaa. Se luonnollisesti hieman harmittaa, että itse saan yleensä jotain tosi kivaa. Jo vuosien ajan lahjatoivetta kysyessäni, muruni toiveet ovat olleet samat: Sea Doo -vesijetti tai uusi tietokone. No, ei näillä tuloilla.

Ajattelin ilahduttaa murua yhdellä asialla, joka yleensä uppoaa hyvin: ruoka! Ja koska tykkään todella tehdä kakkuja, päätin leipoa syntympäiväkakun. En jaksanut alkaa väkrätä ihan mitä tahansa, vaan halusin jotenkin tehdä kakusta erityisen. Hetken mietin suosikkijalkapallojoukkueen logoa, mutta se oli liian värikäs. Lopulta keksin: Brewdog! Brewdoghan on ihan mahtava ja mieletön skotlantilaispanimo, jonka ultimaalisen loistavat oluet ovat myös muruni makuun. En tiedä kumpi vaikuttaa asiaan enemmän, oluen maku vai erittäin hyvin brändätty tuote.


Täytekakkupohja

4 kananmunaa
lasillinen sokeria
puoli lasia vehnäjauhoja
puoli lasia perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria

1. Riko kananmunat lasiin.
2. Vatkaa sokerit ja kananmunat vaahdoksi.
3. Lisää jauhot ja leivinjauhe varovasti sekoittaen.
4. Paista n. 175 asteessa.


Teen kakkupohjan aina samalla tavalla. Rikon kananmunat lasiin. Otan kaksi samanlaista lasia ja mittaan tilavuudeltaan kananmunien verran sokeria yhteen lasiin ja perunajauhoja ja vehnäjauhoja sekaisin toiseen. Nyt testasin mitan kanssa. Neljä kananmunaa oli noin 2,5 dl, joten mittasin sokeria ja jauhoja saman verran. Lisään sokerin sekaan usein teelusikallisen vaniliinisokeria ja jauhojen sekaan teelusikallisen leivinjauhetta. Neljän munan kakku on normaalisti aika iso. Nyt varauduin suurella määrällä taikinaa hukkapaloihin. Tein Brewdog-kakun paistamalla kakkupohjan pellillä levyksi ja leikkaamalla siitä oikean muotoisia paloja, joten kakkupohjaa meni jonkin verran hukkaan.

Olin hahmotellut leivinpaperille Brewdogin logon. Leikkasin paperista muotin ja sen avulla leikkasin kakkulevystä oikean muotoisia paloja. Kolmikerroksisen kakun väliin laitoin soseutettuja mustikoita ja kermavaahtoa. Kostutin pohjan vadelmalimonadilla. Kakun päällyksen oli tarkoitus olla valkosuklaan, kerman ja tomusokerin seosta. Olin perinteiseen tapaan malttamaton, enkä antanut valkosuklaan jäähtyä tarpeeksi, joten suklaa meni pohjan läpi. Makua valkosuklaaseos antaa niinkin, mutta ulkonäkö ei ollut kovin kaunis. Onneksi olin varautunut hankkimalla tarpeeksi kermaa, joten sain nätin ja tasaisen pinnan Brewdog-kilvelle kermavaahdosta. Logon yksityiskohdat tein Dr. Oetkerin sinisellä koristelugeelillä.


Hyvää syntymäpäivää, muru!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Tori ja jättimäiset lihapullat

Kävin juuri Helsingissä ensimmäistä kertaa sitten keväisen muuton. Oli ehkä jo aikakin, kun kaikki Helsinki-aiheiset biisit eri bändeiltä Sir Elwoodin Hiljaisista väreistä Haloo Helsinkiin saivat aikaan syviä huokauksia ja ikävää. Viikko ystävien luona vierähti todella nopeasti, mutta kyllä sinä aikana ennätti vähän nauttia Helsingin herkuista oikein perinteisen kautta.


Ensimmäisenä iltana astelimme pitkin Punavuoren katuja, kun ystävääni iski valtava nälkä. Harvoin ruoasta kieltäytyvänä pohdin, että jotain pientä voisi popsia. Sopivasti satuimme olemaan Torin kohdalla. Jotain pientä siis kaipasin, mutta kuinkas sitten kävikään? Tilasin annoksen koosta varsin tietoisena Torin lihapullia. Nuo nyrkin kokoiset herkkupallot saavat jo ajatuksen tasolla veden kielelle. Kliseistä, mutta niin totta. Valtavia lihapullia, kermaisella jallukastikkeella ja vielä perunasosetta lisäksi - ei olisi voinut Helsingin reissu paremmin alkaa.

Tori on sympaattinen paikka. Sateisessa kaupungissa Tori hehkui lämpöä ja suojaa ja antoi jälleen makuelämyksiä ja täyden vatsan. Tuollaisen annoksen jälkeen olikin hyvä painella unten maille.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Omppu pomppi hillopurkkiin

Johan tämä menee ihan yliannostuksen puolelle, mutta laitetaan vielä yksi näitä sadonkorjuujuttuja liikkeelle. Ainakin tämä yksi.

Kun olin ala-asteikäinen vietin varmaan lähes jokaisen iltapäivän ystäväni luona. Hänen äitinsä oli tavallaan varaäitini siinä määrin, että hän jopa allekirjoitti koulun poissaololappuja, jos vanhempani olivat jossain reissun päällä. Tämä samainen upea nainen oli myös varsinainen velho tekemään kahta asiaa - makkarakeittoa ja omenahilloa.


Se omenahillo... Kun muutimme ystäväni kanssa 16-vuotiaana yhteiseen solukämppään, saimme tuparilahjaksi molemmat omat purkit omenahilloa. Ja todella osasimme arvostaa sitä! Kun toisen meistä purkki jotenkin tippui lattialle, lähes kaavimme lattialta hillon jämiä lasinsiruista huolimatta! Satuin jälleen muutamaa vuotta myöhemmin asumaan saman ystäväni kanssa kämppiksinä ja kun purkki hilloa syksyllä saapui, istuimme yhdessä lattialla lusikat kädessä ja söimme vuorotellen purkista.


Viime jouluna sain yhden parhaista lahjoista ikinä. Sen omenahillon salaisen ja himotun reseptin! Pääsin kokeilemaan hilloamista viikonloppuna saatuani käsiini kunnon suomalaisia omenoita. En jaa sitä hilloreseptiä tässä, mutta kuvista voi tietysti koittaa jotakin päätellä. Hyvään alkuun pääsee esimerkiksi hillosokeripakkauksen ohjeella. Se ei ole kovin kaukana siitä, mitä minä tein ja on kuulemma oikein hyvää. Minun hilloni? Taivaallisen hyvää!

maanantai 5. syyskuuta 2011

Laiskan kokin ei kovin laiska suolasieniprojekti

Kävin siis metsässä ja sain omasta mielestäni melkoisen saaliin. Haaparouskuja ja kangasrouskuja tuli yhteenä noin 10 litraa ja kantarelleja viitisen litraa. En juuri edes miettinyt, mitä sienilläni aion tehdä, sillä olen jo jonkin aika pohtinut, että haluaisin tehdä itse suolasieniä.



Suolasienien teko näin metsän kautta vielä ei todellakaan ole laiskiaisen puuhaa. Sienien suolaus vaati huomattavasti enemmän aikaa ja työtä kuin mitä tässä blogissa normaalisti onkaan. Mutta, sikäli homma sopi Laiskalle kokille, että homma oli loppujen lopuksi aika helppoa. Sienet sain kerättyä asiantuntijan avustuksella. Keräyksen hoidin ihan itse, kun minulle ensin esiteltiin kerättäväksi sopivat sienet.

SUOLASIENET

Sieniä, esim. haaparouskuja ja kangasrouskuja
Karkeaa merisuolaa

1. Siivoa sienet
2. Liota ne kylmässä vedessä
3. Ryöppää
4. Purkita kerroksittain merisuolan kanssa


Todellinen homma tässä on sienien siivoaminen. Haaparouskujen lakki on melko limainen ja se pitää puhdistaa. Ylimääräiset roskat ja muut sai sienistä helposti pullasudin avulla, jos ei omista hienoa sienestysveistä, jonka toisessa päässä on se rapsutin. Lakin sai näppärimmin puhtaaksi, kun tarttui pienellä veitsellä lakin reunaan ja veti "kalvon" irti. Keskelle jäävän kalvon ja liman saa rapsutettua veitsen terän pyöreällä päällä. Tein hommaa ensimmäisen kerran, joten varmasti paljon hyvää sientä meni siivousvimmassani hukkaan, mutta ainakin jälki oli puhdasta.

Siivoamaton haaparousku
Siivottu haaparousku
Haaparouskut pitää liottaa. Ne ovat voimakkaan jopa kirpeän makuisia sieniä, ja siihen liottaminen auttaa. Liottamalla saa Ruokavuosi-keittokirjan mukaan haaparouskuihin myös kauniin värin. Siivosin sienet illalla ja liotin niitä yön yli kylmässä vedessä. Vaihdoin pari kertaa vedenkin. Kun sienet on liotettu ne pitää ryöpätä. Eli kattilassa keitetään vettä ja kiehuvaan veteen lisätään sienet. Kun vesi alkaa uudelleen kiehua, annetaan veden kiehua noin 5 minuuttia. Huuhtelin sienet kylmällä vedellä ja toistin käsittelyn. Kahdesti keitetyt sienet huuhtelin jälleen kylmällä vedellä ja puristelin kuivahkoiksi.

Sitten pääsin vihdoin siihen suolausosaan. Olin hankkinut pari isoa lasista purkkia, joiden kannessa on tiiviste. Aloin latoa sieniä ja merisuolaa kerroksittain siten, että sieniä tuli noin kolmen sentin kerros ja sen päälle noin 0,5 - 1 sentti suolaa. Purkin pohjalle sienet ja kerrosten päätteksi päälle jää suola. Sienten päälle pitää laittaa paino, jolloin sienistä tihkuva neste yhdessä suolan kanssa muodostaa säilyttävän liemen. Laitoin ylimmän suolakerroksen päälle muutaman kerran taitellun leivinpaperin ja sen päälle pari hyvin pestyä isoa kiveä. Sitten vaan kansi kiinni ja katsotaan, miten käy.


Koska en ole aiemmin tätä tehnyt ja lopputuloskin on vielä epäselvä, en voi sanoa, että näin se kannattaa tehdä. Konsultoin paitsi rakasta Ruokavuosi-kirjaa myös paria hyvin kokenutta sienien suolaajaa. Lopputulosta odotellessa. Hieman jo pohdin, mitä kaikkea sienistä voisikaan tehdä: sienipiirakkaa, sienikastiketta, sienikeittoa, sienitäytettä paprikoille tai letuille... siis jos lopputulos onnistui! :)


!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Jos metsään haluat mennä nyt

Astuin perjantaina taikamaailmaan. Etsin katseellani koko ajan menninkäisiä, keijuja ja röllejä. Pidin sadetta kuusen alla, ihastelin punaisia kärpässieniä sammalmättäillä ja tuoksuttelin ihanaa raikasta syysilmaa. Olin siis suomalaisessa metsässä.


En muista koska olisin sienestänyt. En varmaan ikinä. Sitä ei lasketa, että olen muksuna juoksennellut kaverini kanssa hänen äitinsä perässä, kun tämä on kerännyt talteen rouskuja ja tatteja. Tämä kaiken purkittamis-, pakastamis-, mehustamis- ja hilloamisbuumini on johtanut siihen pisteeseen, että halusin itsekin metsään sienijahtiin. Luonnollisesti otin mukaani asiantuntijan / pääsin onnekkaana asiantuntijan mukaan, sillä en todellakaan olisi uskaltanut kerätä yhtäkään sientä omien tunnistusteni perusteella. Jos ohje kuulu, että kerää vain, mitä tunnet, sillä tuskin tarkoitetaan sitä kärpässientä?

Kantarelli

Mutta kas vain. Kehityn se minäkin. Nyt talteen on korjattu iso ämpärillinen haaparouskuja (seassa muutama kangasrousku), puoli ämpärillistä kantarelleja ja yksi ainoa herkkutatti. Ne kantarellit muuten.. voidaan tosiaan puhua sienijahdista. Kantarellit olivat kaivautuneet syvälle sammalien uumeniin. Välillä jostain raosta näkyi vilkahdus keltaista ja kun kyseessä ei ollut koivun lehti, saattoikin löytää kantarellien rykelmän.

Haaparousku - kaksi yhden hinnalla :)

Päivän aikana opin paitsi jahtaamaan keltaista myös seuraavaa: Haaparousku on välillä harmaa tai jopa vähän violettiin vivahtava, välillä ei. Varmin tapa selvittää asia, on leikata jalka poikki. Jos jalasta vuotaa "maitoa" sieni on haapasieni. Myrkkysienet eivät vuoda maitoa. Kangasrousku on samantapainen kuin haaparousku. Siitä tulee myös maitoa, mutta se on väriltään ruskea, eikä yhtä limainen kuin haaparousku. Omien huomioideni perusteella haaparouskut viihtyvät mustikanvarpujen lähettyvillä. Välillä. Välillä jossain muualla. HUOM!! Tämän perusteella EI kannata sieniä kerätä, vaan kannattaa ottaa mukaan oma asiantuntija, jos ei itse sellainen ole.

Metsä. Ette oikeasti usko, miten upeaa siellä voi olla. Se rauhallisuus, raikas ilma ja metsän aarteet. Mistä puheen ollen, sieniä on ihan mielettömät määrät - kannattaa käydä keräämässä. Myös puolukoita näytti olevan, mutta ne jäivät itselläni vielä seuraavaan kertaan.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Lappeenranta ja kesän viimeinen kaunis viikonloppu

Vietin kesän ehkä viimeistä ihanaa, lämmintä ja kaunista viikonloppua Lappeenrannassa. Ravintolamaailman seuraaminen jäi hieman vähemmälle huomiolle, mutta ennätin nauttia satamasta, hiekkalinnoista ja no... auringosta!



Lappeenrannasta on varsinkin kesäaikaan huomioitava satama ja ravintolalaivat. Oi kaupungit ympäri Suomen maan, ottakaa mallia Lappeenrannasta (ja Turustakin toki)! Ihanat, vanhat ravintolalaivat kauniilla paikalla ovat maailman parhaita terasseja. Muutenkin Lappeenrannan satama-alue oli Laiskiksen makuun. Erityisesti mukava kahvila Kafiina jäätelöpalloineen ilahdutti. Testasin pekaanipähkinäjäätelön. NAM!



Lappeenrannassa oli tietysti testattava myös paikallinen grillimättö: vety tai atomi. Atomi on siis lihapiirakka joko munalla tai kinkulla ja vety taas sisältää molemmat. Vety testiin! Paikaksi valikoitui kuulemma sataman ainoa ja oikea vetypaikka Satama-Sanni (torilla on sitten omat ehdottomat ainoat ja oikeat paikkansa). Olipa sympaattinen paikka! Satama-Sannin henkilökunta oli ainakin iloista ja kikattelevaa sakkia, syy tietysti saattoi olla meissä asiakkaissakin. Yritimme haasteellisesti saada koko neljän hengen tilauksen yhteen lauseeseen. Mahdoton tehtävä, kun vetyyn saa valita haluamansa kinkun ja mausteet.


Vedystä on sanottava, että ei se ollenkaan hullumpaa ole. On jotenkin mukavaa, että eri kaupungeilla on omat tunnetut annoksensa, ja niitä testaa aina mielellään. Vety oli varsin täyttävä, mutta koska se oli niin hyvää, jaksoin syödä lähes kokonaan. Hieman vielä liputan savonlinnalaisen lörtsyn puolesta, mutta vety on oikein hyvä lappeenrantalaisten veto.

Voi kun ennättäisi olla Lappeenrannassa pidempäänkin! Olin näkevinäni ainakin linnoituksen luona mielenkiintoisia tutustumisen arvoisia paikkoja! No, seuraavalla kerra sitten.


torstai 1. syyskuuta 2011

Kahvila Saima ja maailman paras pulla

Oman uuden suosikkikahvilan metsästys on jatkunut kuumeisena koko kesän ajan. Yksi kahvila alkaa olla hitusen muita vahvemmin kiinni kärkisijassa. Savonlinnan Linnankadulla on vanhassa puutalossa ihana kahvila Saima. Värikkäät kukkatapetit, pienet huoneet ja näköala Olavinlinnalle antavat kivan lisäripauksen nautinnolliselle kahvihetkelle.


Saiman valikoimissa on joka päivä itse tehtyjä kakkuja, pullia, munkkeja, piiraita ja vaikka mitä herkkuja. Olen parikin kertaa ajatunut Saimaan vain pelkän hajuaistin voimin. Kuka voi vastustaa uunituoreen korvapuustin tuoksua? Kesällä sitä korvapuustia maistoivat myös kaksi varsin arvovaltaista makuraadin jäsentä, ja toteamus oli tämä "maailman paras pulla". Pullien lisäksi hyviksi testattuja ovat myös munkit, suklaakeksit sekä ihana, ihana, ihana suklaakakku!


Saimassa on myös joka arkipäivä edullinen lounaskeitto, jonka hintaan sisältyy leipä, ruokajuoma ja kahvi. Monen monta keittoa olen syönyt ja yksi suosikeistani on tomaattikeitto. Perjantaisin listalla on usein kasviskeittoa. Omat päivänsä on myös erilaisille makkarakeitoille sekä kalakeitoille. Hernekeiton kanssa on usein tarjolla pannukakkua.

Saiman nostaa listan kärkeen myös Laiskiksen mielestä ehkä tärkein asia: huikean hyvä teevalikoima! Teetä, kuten kakkuja ja leivonnaisiakin, saa ostettua myös mukaan. Kesällä Saiman antimista voi nauttia sisäpihan terassilla. Talvella voi katsella vaihtuvia taidenäyttelyitä Saiman seinillä. Kahvilan alakerrassa on myös Saimatalon kauppa, jossa myydään käsitöitä, koruja ja kaikkea ihanaa.

Kahvila Saimasta on vielä todettava, että palvelu on aina olllut huippuystävällistä. Kiitos siitä.