Täydellisen skonssin metsästys

Kirjoitin tuossa aiemmin, miten Lontoossa au-pairina ollessani ihastuin skonsseihin. Sen jälkeen olen yrittänyt löytää täydellistä skonssia Suomesta. Ihan se ei ole onnistunut, enkä ole itse löytänyt kokeilemisen arvoista skonssireseptiäkään. Ehkä kondiittoriystävä voisi auttaa.

Nyt päädyin kokeilemaan Anton & Antonista löytämiäni skonsseja. Skonssit olivat valtavan kokoisia. Maultaan ne olivat mausteisia ja teen kanssa mahtavia, mutta eivät vieläkään niitä täydellisiä. Skonssit olivat amerikkalaistyylisiä, eli hieman kuivempia, ja murenivat helposti. En viitsi vielä vaipua metsästyksessä epätoivoon, sillä nämä ovat tähän mennessä parhaaksi todettu korvike.

Skonssejahan syödään iltapäiväteellä perinteisesti hillon ja kermavaahdon kanssa. Minä söin omani Cumberland-hyytelön kanssa. Sitähän tavallisesti syötäisiin punaisen lihan, vaikka lampaan, kanssa. Toimi kyllä yllättävän hyvin skonssinkin kera. Kannattaa kokeilla.

Täydellisen skonssin metsästys jatkukoon!

Pizzaa ja juoruilua Leonardossa

Parasta tekemistä töiden jälkeen? Syöminen kaupungilla ystävän kanssa. Hyvä paikka juoruiluun keskellä Helsinkiä on Leonardo Kaivokadulla. Leonardolla on samassa tilassa baari, kahvila ja ruokaravintola. Tila on kivasti jaettu väliverhoilla ja lyhyillä seinillä, joten rauhallisia paikkoja juoruiluun löytyy lähes kaikille asiakkaille. Ikkunapöytiä löytyy Kaivokadun ja City Centerin käytävän suuntaan. Normaalisti vastapäätä voisi kuikuilla Rautatieaseman menoa, mutta nyt City Center on huputettu.

Nälkäiselle on a la carte -listalla valinnan varaa hyvin perinteiseen italialaiseen tapaan. Jos listaruoka ei maistu, voi kahviosta koota itselleen runsaan ja monipuolisen salaatin. Ruokalistan parhaimmistoa ovat oman kokemukseni mukaan pizzat. Ohi kulkija ei voi olla haistamatta herkullista pizzan tuoksua, joka leijailee City Centerin käytäville juuri Leonardosta.

Tänään valinta osui Caprese, joka sisältää mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa. Pyysin pizzaan lisäksi myös tulista salamia ja valkosipulia. Iltapäivällä neljän aikaan palvelu oli nopeaa. Ystävälliset tarjoilijat ennättivät kysyä tilaustamme useaan kertaan ennen päätöstä. Lopulta tilauksen jälkeen annokset tulivat varsin pian. Ravintolassa ei tosin ollut tilaushetkellä kovin täyttä.

Pizzan tomaattikastike oli ehkä hiukan mauton ja vetisen oloinen. Ystäväni, joka söi Calzonen, tosin piti siitä. Capreseen salami toi tarvittavaa potkua. Mozzarella pehmensi hyvin kokonaisuutta ja basilika antoi raikkautensa. Kokonaisuutena pizza oli herkullinen, rasvainen (se on hyvä asia) ja täyttävä. Erityisiä plussapisteitä saa ihanan ohuesta pohjasta. Paljon kertoo se, että lautanen tyhjeni kokonaan.

Kokeilin ensimmäistä kertaa myös Leonardon jälkiruokia. Oma valintani osui Tiramisuun ja ystäväni suklaa-mascarponekakkuun. Tiramisu oli ihan okei. Nettisivujen mukaan tiramisu tehdään paikan päällä. Maut eivät jakautuneet ihan tasapainoisesti. Paikoitellen Tiramisu oli loistava ja maukas, paikoitellen hiukan kitkerä ja osittain jopa mauton. Kokonaisuus oli ihan miellyttävä, mutta "ihan" on kuitenkin vain "ihan". En ehkä kokeile toista kertaa. Suklaa-mascarponekakku oli varsin tuhtia ja suklaista. Erityiskehuja tuli sen kanssa tarjoillusta jäätelöstä. Suklaakakunkin kanssa pohditutti, onko tämä todella 9 euron hinnan väärti.

Kokonaisuutena Leonardo toimii mielestäni edelleen. Pizzan ja tiramisun hinnaksi tuli 18,90. Leonardo saa erityiskiitoksen sijainnista, sisustuksesta, kohtuullisesta hinta-laatusuhteesta ja rennosta tunnelmasta.

Teeleivät

Ennen kuin kukaan sanoo otsikon perusteella mitään kotitalouden tunneista yläasteella, on pakko sanoa puolustukseksi tämä: Olipa erikoinen ruokapäivä. Aamupalana työkaverin kahvihuoneeseen tuomia nimipäiväsalmiakkeja ja lounaana toimitusjohtajan syntymäpäiväkakkua. Iltapäivällä iski sokerihumala, hysteria ja levottomuus. Ei näin. Onko ihme, että viimeistään alkuillasta iskee hillitön himo saada mitä tahansa suolaista? Vältin kauppojen sipsihyllyt ja raahauduin nälkäisenä ärjynä kotiin. Jotain. Pian. NYT!!! Miten sitä voikin ihminen olla niin kiukkuinen nälkäisenä? Varsinainen peto

Nopea helpotus alkoi sillä, että teepannu napsahti päälle. Kaapista kaivoin tarpeet ja aloin muistella noita ensimmäisiä kotitaloustunteja. Kyllä, teeleipiä on saatava. :) Teeleivät on ehkä laiskuuden huippu, mutta myös varsin aliarvostettu ja todella helposti muokattavissa herkulliseksi. No ravintoarvot eivät ole kovin korkeat, mutta hei! - tänään on vähän sellainen päivä. Teeleivät syntyivät tänään näin:

2 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl gruyère-juustoraastetta
2 rkl öljyä
2 dl maitoa

1. Sekoita kuivat aineet ja juustoraaste kulhossa.
2. Lisää öljy ja maito. Sekoita mahdollisimman vähän.
3. Jaa taikina kahteen osaan.
4. Taputtele taikinasta kaksi noin 1-1,5 cm paksuista pyöreähköä leipää.
5. Paista leivät 225 asteessa keskitasolla 10 min.
6. Voitele kuumat leivät voilla/margariinilla.
7. Syö sellaisenaan tai laita päälle leikkeleitä, kurkkua tms.

Teeleivät ovat siis varsin nopeita valmistaa. Sämpyläjauhot voi korvata grahamjauhoilla tai tehdä leivät pelkästään vehnäjauhosta. Jauhojen valinta vaikuttaa rakenteeseen. Juustoraaste ei ole pakollinen ainesosa. Sen voi jättää pois tai laittaa tilalle vaikka porkkanaraastetta. Juuston ei myöskään tarvitse olla gruyère-juustoa, sitä nyt vaan sattui olemaan jämäpala jääkaapissa. Gruyére tai joku muu voimakas juusto toki antaa leipään hyvin makua. Leipien taputtelussa ei tarvitse olla turhan tarkka. Suurpiirteisesti levitelty taikina saa leivän näyttämään suloisesti kotikutoisemmalta, ja sehän on täysin sallittua! Leivän voi jakaa neljään osaan, jolloin yksi siivu vastaa yhtä normaalia leipäpalaa. Teeleivät maistuvat luonnollisesti parhaalta teen kanssa, esim. Liptonin Yellow Label maidolla. Myös kylmä maito sopii lämpimäisen kaveriksi. Äh, mitä tässä selittämään: Maku kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Oodi teelle

Mitä tekee syksyisin ihminen, joka ei juo teetä? Teenhimo on minulle samanlainen syksyn merkki kuin kellastuvat lehdet, kumisaappaat eteisessä tai tuulen ulina ullakolla. Lokakuun aikoihin kaivan aina esiin mahdollisimman suuret villasukat, vaarin vanhan villapaidan ja vedenkeittimen. Tee, syksy ja kynttilät vain kuuluvat yhteen.

Teetä pitää ehdottomasti juoda iltaisin. Aamukahvi antaa energiaa ja iltatee rauhoittaa. Tee lämmittää hetkessä  - mieltäkin. Sanonta "teetä ja sympatiaa" ei voi olla tuulesta temmattu. Pehmeän makuine neste valuu lämpimänä norona kurkusta alas. Levottomuus ja kiire katoavat. Onko tuo ihmekään, että teellä on sellaisia nimiä kuin Sadepäivän ilo tai Uskollinen ystävä. Tee on niitä molempia.

Olen ihminen, jolle maut ja musiikki tuovat mieleen aistimuistoja. Tee varsinkin. Muistan, miten pienenä istuin mummolan keittiön pöydän ääressä juomassa Earl Greytä terrakotan värisistä keraamisista kupeista. Maku oli erikoinen, sillä kotona juotiin Liptonia. Kun maistan Earl Greyn palaan muistoissani lapsuuden mummolaan. Teen kanssa syötiin paahtoleipää ja appelsiinimarmeladia. Sekin oli erityinen juttu. Kotona ei ollut leivänpaahdinta. Mummo hemmotteli mukuloitaan.

Kotona taas teen kanssa käytettiin maitoa ja hunajaa. Hunajapurkissa oli mehiläisen ja kennon kuva. Hunaja oli kovaa ja se liukeni kuumaan juomaan juuri siinä ajassa, jossa kiehuva teevesi jäähtyi juomakelpoiseksi. Käytän vieläkin hunajaa paljon. Pari vuotta sitten törmäsin Hunaja-Aitan Niiskuneiti-hunajaan. Siitä tuli hetkessä suosikki. Eukalyptuksella maustettu Niiskuneiti helpottaa tukkoiseen nenään ja kurjaan oloon hetkessä. Myös Hunaja-Aitan Mustikki ja Suklainen yltävät listakärkeen.

Teestä tulevat mieleen myös pimeät talvi-illat yläasteen aikaan. Istuin keittiössä tuntikausia teekuppi kädessäni kuunnellen musiikkia ja pohtien maailman menoa. Tuolloin maustoin teeni sitruunamehulla. Napsautin vedenkeittimen käyntiin kerta toisensa jälkeen. Jos kuulen Madonnan This Used to Be my Playground -kappaleen, näen edessäni näkymän keittön ikkunasta pihalle ja tunne käsissäni teekupin lämmön.

Kun lähdin Lontooseen au-pairiksi kesällä 2001, osasin odottaa sadetta, hämähäkkejä ja kello viiden teetä. Kesä oli onnekseni sateeton ja vuosisadan hellekesä, hämähäkkejäkin näin vain yhden. Ja no, suomalais-japanilaisessa perheessä perinteinen englantilainen kello viiden tee jäi hieman vajaaksi. Tosin Lontoon aikojen takia skonssit ovat nykyisin paahtoleivän kanssa tasaveroisia teen kumppaneita.

Jaahas... Syksyn ensimmäinen kunnollinen teekupillinen tyhjeni. Aika hakea keittiöstä santsikuppi höyryävää Earl Greytä ja Mustikki-hunajaa. Ilman skonsseja tai paahtoleipää - tällä kertaa.

Anton & Anton ja Roquefort-salaatti

Helsingin Museokadulla aloitti joku aika sitten ihan mahtava ruokakauppa Anton & Anton. Ilmeisesti porvoolaiset ovat saaneet nauttia Anton & Antonin herkkuja jo pari vuotta. Kaupan ideana on myydä herkkuja maailmalta sekä mahdollisuuksien mukaan sesongin lähi- ja luomuelintarvikkeita. Ruuan alkuperä ei jää epäselväksi, kun esimerkiksi perunanviljelijä kerrotaan nimeltä. Ei liukuhihnoja, ei pakattua lihaa, ei ostoskärrien täyttämiä käytäviä.Voiko ruokakauppaan täysin vain rakastua?

Olen kävellyt kaupan ohi lukuisia kertoja, joskus piipahtanut sisällä ja nautiskellut valikoimasta ja ilmapiiristä. Kaupan lihatiski, kalatiski ja juustotiski ovat pullollaan herkkuja, jotka saavat mahan murisemaan ja veden kielelle. Olen aiemmin ostanut kaupasta vain leipää tai jotain pientä hyvää. Tänään oli tarkoituksena kokeilla kaupan tuoretiskiltä myytävä lounas.

Vaan kuinkas kävikään. Löysin puulaatikon täynnä kotimaisia päärynöitä. Vain vilkaisu juustotiskille päin ja siitä se ajatus lähti: salaattia päärynöistä ja sinihomejuustosta. Sain maistaa juustotiskillä Roquefort-luomusinihomejuustoa ja olin myyty. Vihannespuolelta löysin kotimaista romaine-salaattia. Innoissani hypähtelin koko matkan kotiin.

Roquefort-salaatti (2 lounassalaattia/4 alkuruokaa) syntyy näin:

4 päärynää
100 g saksanpähkinöitä
150 g Roguefort-juustoa
200 g romaine-salaattia
oliiviöljyä
mustapippuria

1. Pese ja kuivaa salaatti. Revi salaatti isohkoiksi paloiksi ja asettele lautasen/tarjoiluastian pohjalle.
2. Kuori päärynät ja leikkaa paloiksi. Laita päärynäpalat salaatin päälle.
3. Murenna sinihomejuusto päärynöiden päälle käsin.
4. Tiputtele saksanpähkinät juuston päälle.
5. Lorauta hieman oliiviöljyä kokonaisuuden päälle. Myös mustapippuria voi rusentaa pippurimyllystä sekaan.
6. Ihaile lopputulosta ja syö se.

Voiko ruoka enää enemmän kuvastaa Laiska kokki -ideologiaa? Se on helppo, se on nopea ja se on suussa sulavaa. Romaine-salaatin voi korvata rucolalla, jos haluaa salaattin hieman enemmän kirpeyttä. Päärynät sopivat parhaiten salaattiin, kun ne ovat mehukkaita. Roquefortin sijaan voi käyttää mitä tahansa muuta sinihomejuustoa. Esimerkiksi Valion Aura on ihan loistava vaihtoehto. Lopputuloksena on salaatti, jonka maut vaihtelevat makeasta suolaiseen. Rakenteena pähkinän, juuston ja päärynän yhdistelmä luo suuhun räiskyvän ilotulituksen. Jos salaatista haluaa ruokaisamman, siihen voi lisätä paistettua broileria, mutta se onkin jo ihan eri juttu.

Piemonten viikot Vespassa

Oi! Bongasin sattumalta mainoksen ehkä lempiravintolani Vespan Piemonten viikoista! Enpä olekaan hetkeen käynyt Vespassa. Tomaatti-mozzarellaleivistä huolimatta, nälkä meinaa iskeä, kun ajattelenkin Vespan herkkuja. Vaikuttaa siltä, että italialainen ruoka taitaa olla Laiskan kokin heikko kohta.

Piemonten viikot jatkuvat 30.10 asti. Taitaa olla arvostelun paikka. Kannattaa käydä kokeilemassa, onko teemaviikko visiitin arvoinen. :)

Tomaatti-mozzarellaleivät

Ulkona on kylmä! Saa kaivaa vanhat kunnon pinkit Reinot jalkaan ja villatakkia päälle, että tarkenee edes sisällä. On juurikin sellainen ilta, että tarvitsee jotain sopivan pehmoista ja lämpöistä syötävää. Laiska kokki kaivaa taas kaappeja ja raapii tomaatti-mozzarellaleipien ainekset kasaan. Neljään leipään (kahden hengen iltapala) menee:

1 patonki (esim. raakapakaste tai esipaistettu)
2 tomaattia
100-150 g mozzarellaa
2-3 rkl pestoa
mustapippuria
suolaa

1. Leikkaa patonki pitkittäin puoliksi
2. Levitä patongin puolikkaille tasaisesti pestoa parin millin kerros
3. Pese tomaatit. Leikkaa tomaatit ja mozzarella puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi
4. Asettele tomaatit ja mozzarella viipale kerrallaan vuorotellen patongille
5. Paista uunissa n. 200 asteessa ja 10 minuuttia. Paistolämpötila voi vaihdella riippuen patongista (jos. raakapakaste, niin katso pakkauksen ohje). Valmiin patongin pinnalla on ihanaa, sulaa juustomassaa.
6. Ripottele pinnalle mustapippuria ja hiukan suolaa.
7. Leikkaa patogit keskeltä puoliksi.
8. Syö

Tästä herkusta tulee vielä parempaa, jos pinnalle ripottelee paiston jälkeen tuoretta basilikaa tai rucolaa. Lisäksi patonkiin voi lisätä esim. punasipulia. Jos patonkia ei ole, muut ainekset voi levittää ranskanleivän, maalaisleivän tms. päälle. Tuolloin suosittelen muutaman minuutin paistoa grillivastuksella. Tämä ei ole laihduttajan annos, sen verran rasvaista nannaa leivät ovat.

Ei oo ainakaan nälkä enää. :)

Jokirapu-caesarsalaatti

Laiska kokki vietti sunnuntaipäivää poikkeuksellisesti töissä. Iltapäivän koittaessa oli saavutus onnistua kävelemään McDonald'sin ohi kauppaan ja hankkia tarpeita ruokaa varten.

Simppelin ja nopean jokirapu-caesarsalaatin saa aikaan näistä aineksista:

romainesalaattia
jäävuorisalaattia
Apetit-jokirapuja
Felix caesarsalaattikastiketta
näkkäriä
parmesan-juustoa

1. Pese salaatit, kuivaa ja revi sopiviksi paloiksi kulhoon
2. Näkkileipä on loistava krutonkien korvike. Nakerra näkkäristä sopivia paloja ja lisää salaatin sekaan
3. Lisää kastiketta aluksi vähän. Sekoita. Jos näyttää kuivalta, lisää kastiketta. Näkkäripalat imevät kastiketta hyvin, joten kastiketta pitää olla reilusti. Kastikkeessa uivat salaattiriekaleet ovat kuitenkin iljettäviä.
4. Lisää jokiravut. Sekoita vielä kevyesti. Annostele lautaselle. Lisää päälle parmesan-lastuja maun mukaan. Syö.

Vähemmän laiska kokki paahtaisi itse maalaisleipäkuutioista pannulla krutonkeja. Pannulle kannattaisi lisätä myös oliiviöljyä ja valkosipulia. Näkkileipä on kuitenkin hauskaa vaihtelua ja sopii varsinkin jokirapujen kanssa.Caesar-salaattikastikkeesta on ole olemassa useita versioita. Omatekoiseen voi laittaa mm. anjovisfileitä, sitruunamehua, dijon-sinappia, worcestershire-kastiketta, oliiviöljyä ja valkosipulia. Alkuperäisessä Caesar Cardinin kastikkeessa anjovista ei käytetty. Felixin valmis kastike on käytössä todettu mukavuudenhaluisen Laiskan kokin salaiseksi aseeksi. Romaine-salaatti on ehdoton caesar-salaatin ainesosa. Omat variaatiot ovat toki sallittuja. Esimerkiksi jäävuorisalaatti tuo kivasti rapsakkuutta, lollo rosso väriä, rucola makua jne. Minä söin tällä kertaa salaattini näin. Ja maistui!

Laiska kokki

Kuka, minä? Kyllä, olen Laiska kokki, joka rakastaa ruokaa. En pelkää keittiötä, ja osaan siellä hyvin toimiakin. Asiassa on vain iso mutta - kuka ihme jaksaa aina tehdä yhdelle hengelle ruokaa? Kun pieneen keittiööni eksyn, teen yleensä nopeaa, helppoa ja mutkatonta. Ja tottakai maukasta!

Ehdottomasti allekirjoitan lauseet "Hyvä ruoka, parempi mieli" ja "Tie sydämeen vie vatsan kautta" (voi mikä mainosten orja olenkaan). Tai sitten kuten isäni tapaa sanoa: "Kun itselleen tekee, ei viitsi tehdä huonoa".

Ravintolaruoka on tullut varsin tutuksi vuosien varrella työnkin takia. Senpä takia, olen kehittänyt jopa pieniä kriitikon piirteitä. En myöskään malta olla kiinnittämättä huomiota ravintola-alan uutisiin, uutuuksiin ja palveluunkin.

Erityisominaisuuteni on "kokeileva keittiö". Toisin sanoen heitän kasaan, mitä kaapeista löytyy ja kehitän siitä jotain hyvää. Rakastan italialaista, nepalilaista, intialaista, ranskalaista, suomalaista ja no lähes kaikkea ruokaa! Olen kulinaristi ja nautiskelija, jolle täydelliseen ruokakokemukseen kuuluu myös juoma, ulkonäkö ja hyvä seura.

Näistä asioista Laiska kokki kirjoittelee blogissaan.