"Kyllä tiedän antaa sinulle hyvän neuvon: kun laiskuuden halu tulee päälle, ole silloin laiskana!" Minna Canth


"Minä en saa koskaan kunnon kotiruokaa. Vain niitä hienoja juttuja." Prinssi Philip, Edinburghin herttua



sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Karkkilakko N - Y - T NYT!!!!

Otin jälleen haasteen vastaan isosiskoltani. Syksyllä 2008 olimme kolmisen kuukautta ilman karkkia, suklaata ja keksejä. Kyseessä oli enemmän sokerilakko kuin karkkilakko, sillä itse ainakin pyrin vähentämään käyttämäni sokerin määrään jo ihan hampaiden takia. Pieni painonpudotus ei tietysti ollut mitenkään ikävä sivutuote.


Viime aikoina herkkuja on taas alkanut upota vatsaan järjettömiä määriä. Jos töissä on väsyttänyt, olen kipaissut ruokalaan ostamaan pari suklaapatukkaa ja kotimatkalla ehkä vielä keksejä, jos ne ovat kotoa loppuneet. Ei näin! Joku roti tuohon herkutteluunkin pitää tulla. Muuten hammaslääkäri vie kaikki rahani ja minä en mahdu vaatteisiini.

Nyt on sitten sovittu, että huomisesta alkaen toukokuun loppuun asti on oltava karkkilakossa. Lakkoon sisältyvät myös jälkiruoat, suklaa ja keksit. Ulkopuolelle jäävät vielä sipsit ja jäätelö, sillä jotain herkkuja on ihmisellä oltava! Tulee muuten elämästä ihan liian ankeaa. Sokeriin narahtamisesta seuraa 100 euron sakko. Siinä pitäisi olla jo houkutinta tarpeeksi pysymään erossa makeasta.


Poikkeustilanteissa herkkuja saa toki syödä. Meillä on molemmilla syntymäpäivät kevään aikana, joten pari herkkupäivää on tiedossa. Viime kerralta tosin muistan, että makeanhimo hävisi parissa viikossa. Kuukauden kohdalla kaikki hedelmät alkoivat maistua entistä makeammilta ja herkullisemmilta. Ehkä niin käy tälläkin kertaa.

Sitä odotellessa, pitää pohtia vaihtoehtoisia herkkuja. Hedelmäsalaatti ja pähkinät on hyviä korvikkeita, mutta muitakin pitäisi keksiä. Sokerittomat karkit on jo sovittu sallituksi hätävaraksi. Onko siis ideoita?

lauantai 19. helmikuuta 2011

Uunilenkki

Enpä muuten ole unohtanut lounashaastettani! Esimerkiksi tässä pakkasen kiusaamalla viikolla valmistin lounaakseni juurikin pakkasäälle sopivaa ruokaa: uunilenkkiä! Omaan jonkinlaisen hassun suhteen HK:n siniseen. Lenkistä tulee eräänlaista lohturuokaa. Aina kun on kurja fiilis teen makkarakeittoa. Tällä kertaa päätin, että lenkki saa päätyä uuniin täytteen kera.

Uunilenkki:

1 kananmuna
2 dl juustoraastetta
0,5 dl ketsuppia
1 sipuli
1 lenkki

1. Sekoita kipossa kananmuna, juustoraaste, pilkottu sipuli ja ketsuppi.
2. Leikkaa lenkkiin pitkä ja syvä viilto.
3. Täytä viilto juustoraastetahnalla.
4. Paista uunissa noin 225 asteessa 20-30 minuuttia.



Lenkki on valmis, kun juusto on sulaa ja makkara on saanut paistetun värin. Parasta tämän kanssa on perunamuussi, mutta seuralaisena toimii myös salaatti.

Puraisusta tulee pehmoisen hassu olo ja makumuistoja jostain lapsuudesta. Ainakin meillä lenkki porisi joskus saunan kiukaalla. Huumaava tuoksu täytti koko kylpyhuoneen. Juu. Uunilenkki ja lapsuuden lauantai, se taitaa tehdä sen pehmoisen makumuiston.

No nyt pääsen makumuistilla lapsuuteen kesken työpäivänkin.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Ukko-Munkki Talviklassikon jälkeen

Ihmisrassukat, jotka ruokailevat kanssani, ovat saaneet viime aikoina tottua siihen, etten syö enää mitään ilman, että kaivan puhelimeni esiin ja nappaan annoksesta kuvan ensin. Tätä kautta puhelimeeni on jäänyt kuvia, joista en edes aina ennätä kirjoittaa heti.

Tyhjensin siis kuvia ja tajusin, että mainitsematta on jäänyt eräs erittäin onnistunut ravintolakeikka. Talviklassikon jälkeen menimme syömään ystävieni kanssa munkkiniemeläiseen Ukko-Munkkiin. Olimme päättäneet siirtyä hieman kauemmaksi Töölön ja keskustan alueelta, sillä kaikki paikat olivat täyteen ammuttuja.

Täynnä oli myös Ukko-Munkki. Täydessä ravintolasalissa kaikui iloinen puheensorina ja tarjoilijalla riitti kyllä kiirettä. Ukko-Munkki remontointiin vasta jokin aika sitten. Olin viimeksi käynyt paikassa ennen remonttia ja täytyy sanoa, että remontin jälki oli oikein mieluinen. Pienet yksityiskohdat jäävät aina mieleen. Tällä kertaa pidin erityisesti värikkäistä vesipulloista.


Olin ahminut Talviklassikossa hodareita siihen malliin, että kaipasin jotain kevyttä. Kun muut valitsivat herkullisen kuuloisia pizzoja ja burgereita, otin itse hieman tylsän kuuloisen chevre-salaatin. Olen aiemmin syönyt paikan poropizzaa ja oi, miten se onkaan hyvää! Olin vain liian täynnä, että olisin edes voinut ajatellakaan pizzaa.


Oliko annokseni sitten tylsä? No ei! Ensinnäkin salaatin vinegrette oli aivan mielettömän hyvää. Salaatti oli ihanan raikas, monipuolinen ja maukas, joten annoskateudesta saattoivat kärsiä ihan kaikki muut. Täytyypä jopa sanoa, että chevresalaatti on ehkä paras, jonka olen koskaan syönyt!



Kotiin matkasi moisen illan jälkeen siis hyvin väsynyt ja täynnä ollut tyttönen. Joten jos joku näki 4:n raitiovaunussa isosti hymyilevän ihmisen - se saatoin olla minä!

torstai 17. helmikuuta 2011

Reseptiikan hankaluus ja tomaatti-mozzarella-salaatti

Olen blogia kirjoittaessani havainnut yhden suuren hankaluuden. Reseptien teon! En siis ole kokki enkä varsinaisesti ainakaan tiennyt osaavani jollain tasolla tehdä reseptejä. Kun Laiska kokki höyryää keittiössä, ei mitoille juuri ole käyttöä.

Olen aina kokannut silmä- ja sormimääräisesti. Kourallinen sitä sun tätä, hyppysellinen tuota ja hiukan vielä tätä, että väripaletti näyttää kivemmalta ja maku on kohdallaan. Onpa muuten ollut mielenkiintoista yrittää miettiä, että kuinkas paljon oikein mitäkin ainetta laitoinkaan.

Rassukkana arvioin grammamääriä vihannespussien ("jos käytin pussillisesta puolet, meni annokseen siis tuon verran") ja eri pakkausten kyljistä. Vanha matematiikan opettajani saisi olla ylpeä, kun näkisi laskukaavojani. Palautetta saa siis antaa, onko antamillani ohjeilla tullut onnistunutta tulosta

Tämä asia tuli mieleen viikonloppuna, kun tein siskoni luona sunnuntaipäivällisen lisukkeeksi tomaatti-mozzarella-salaattia. Aloin heitellä aineksia sekaisin täysin umpimähkään ja lopputulos oli kyllä loistava. Vasta napatessani puhelimellani kuvaa salaatista muistin, että jotain määriä voisi laittaa ylöskin, jotta tästä salaatista hyötyisivät muutkin.

Joten hyvät ihmiset tätä saa aikaan, kun tekee sitä sun tätä silmämääräisesti:

Tomaatti-mozzarella-salaatti

2 pakettia mozzarellaa
2 rasiaa miniluumutomaatteja
1 puntti basilicaa
1 punasipuli
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl balsamicoa
1 tl suolaa
2 tl mustapippuria

1. Sekoita kulhossa oliiviöljy, balsamico, suola ja mustapippuri.
2. Lisää joukkoon pilkotut mozzarella, tomaatit, basilica ja punasipuli
3. Sekoita kunnolla ja anna maustua hetki.



Suolan ja pippurin kohdalla arviointi on hyvin vaikeaa! Niiden käyttö on kuitenkin vahvasti makuasia. Joten ohjeeseen saa lisätä molempia oman makunsa mukaan. Salaatti sopii sellaisenaan tai esim. kalan tai pihvin lisukkeena.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Pil-pil (eli kuinka söin lähes pelkkää voita)

Lähipiirini tietävät, että olen hyvin mukavuudenhaluinen. Joskus olen tainnut kuulla myös sanan laiska vilahtavan nimeni yhteydessä. Siis jopa ennen tätä blogia. Mielestäni tosin on vain oikeutettua, että karmivan kylmällä säällä ei esimerkiksi ole pakko mennä kauppaan, jos ainekset löytyvät jo hyllystä.

Aloin himoita katkarapuja pil-pil vähän aikaa sitten. Tiesin hyllystä löytyvän lähes kaikkea, mutta vasta pitkällisen pakastimen tyhjentämisen jälkeen onnistuin löytämään pussillisen katkarapuja. Jos ne kuuluivat alunperin kämppikselleni, niin pahoittelen! Tuon pussillisen uusia vaikka tuparilahjaksesi uuteen asuntoosi! :)

Pil-Pil (katkarapuja valkosipuliöljyssä n. 4 annosta)

n. 50 g voita (tai sopivasti oliiviöljyä)
3-4 valkosipulinkynttä
1 chili
8 miniluumutomaattia
n.250 g kuorituja katkarapuja
vaalea leipää (paahtoleipää, patonkia)

1. Kuumenna voi paistinpannulla.
2. Lisää pilkottu valkosipuli ja chili. Kuullota hetkinen ja anna voin maustua.
3. Lisää halkaistut minitomaatit ja katkaravut. Paista katkarapuja vain hetki!



Pil-pil valmistetaan usein saviastiassa, mutta paistinpannu käy ihan hyvin. Katkarapujen paistamisen kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ne sitkistyvät helposti. Annosta voi kauhoa leipäpalasilla. Annos kannattaa syödä heti valmistuksen jälkeen.

Söin täysin tyytyväisenä melko suuren satsin ihan itse silkasta makuhurmoksesta. Yksinkertaiset asiat vaan maistuvat parhaimmalta! Syötyäni tajusin, että käytännössä olen syönyt sulaa voita. No, mummokin jo tiesi, että hyvää tulee, kun lisää voita ja kermaa! Ja mummothan ovat aina oikeassa.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

American Bar pelastaa pahankin päivän

Kävin viikko sitten työkavereiden kanssa syömässä Farougessa. Odotukset olivat ensikertalaisilla todella korkealla, sillä paikkaa on kovasti kehuttu. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele Farougea, sillä mieluummin nostan esille positiivisia kokemuksia ravintoloista, kaupoista ja tuotteista.

Kolme kiukkuista ja nälkäistä naista siis päätyi illallisen jälkeen Hotelli Tornin American Bariin jälkiruokadrinkeille. Paikan valinta ei olisi voinut olla parempi. American Barin drinkit ovat huikeita ja laatu kyllä vastaa hintaa. Palvelu on loistavaa ja drinkit mielettömän hyviä! Paha tuuli hävisi jo kun vilkaisimme drinkkilistaa, ensimmäisen siemauksen jälkeen kiukustunut jupina oli jo vaihtunut iloiseen rupatteluun.

Eli kiitos American Bar. Huomaa, että tiskin takana toimivat rautaiset ammattilaiset.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ruokabileet!!!

Ihana ystäväni laittoi pari viikkoa sitten viestiä ruokabileistä. Ajatus lähti siitä, että mielessä oli hyvä resepti ja isoa annosta on ikävä syödä yksin. Neljän naisen kesken vaihtelimme innoissamme viestejä siitä, kuka voisi tehdä mitäkin ruokabileitämme varten. Emännälle annoimme pääruokavastuun, kun idea ruokabileisiin kerran hänen annoksestaan liikkeelle lähtikin.


Ruokabileiden pääateria oli Pastanjauhantaa-blogista napattu katkarapukasari, jota illan ehtoisa emäntä K oli hieman muokannut. Valkosipulin tuoksu oli huumava, emmekä meinanneet malttaa odottaa, että pääsemme ruoan kimppuun. Se oli muuten aivan loistavaa! Kauhoimme kasaria lähinnä suoraan vaalealla leivällä ja nuolimme sormenpäitämme. No siis, ainakin minä..


Kasarin seurana oli ihanan H:n valmistama raikas ja värikäs salaatti. Kasarin maku oli niin tuhti, että paprikan pala suupalojen välissä virkisti todella makuaisteja. Jälkiruoasta vastasi meidän oma Miss America J, joka teki pyynnöstäni ihania cupcakeseja. Cupcaket oli vielä koristeltu kauniisti lumihiutalekoristeilla.


Uskomatonta kyllä, minä luovuin kerrankin kokkausvuorosta. Lupasin etukäteen hillitä keittiöegoani ja olla puuttumatta muiden kokkaukseen. Vastuulleni nappasin sen sijaan alkudrinkkien valmistuksen. Sopiva homma sinänsä, kun baarimikkonakin on joskus tullut häärättyä.

Juhlatilanteeseen (kolme vastavalmistunutta, kaikilla neljällä töitä etc..) sopii klassikko Bellini. Kaupasta ei kuitenkaan löytynyt persikoita, joten jouduin hieman muokkaamaan klassikon reseptiä.

Muokattu Bellini (n. 6-8 annosta)

n. 5 nektariinia
1 mango
(ripaus sokeria)
1 pullo proseccoa

1. Irrota nektariineista kivet. Paloittele nektariini kuorineen.
2. Kuori mango ja leikkaa hedelmäliha irti. Paloittele nektariinipalojen joukkoon.
3. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Maista. Makeutta voi lisätä hieman ripauksella sokeria.
4. Laita reilu ruokalusikallinen sosetta jäähdytettyyn kuohuviinilasiin. Kaada päälle proseccoa varovaisesti (KUOHUU!). Sekoita ja nautiskele.

 

Normaalisti Bellinissä siis käytetään tuoretta persikkasosetta, mutta mango-nektariinisose toimi kyllä oikein hyvin. Prosecco kuuluu perinteisesti Belliniin, mutta muutakin kuohuviiniä voi käyttää. Suhteessa sosetta tulee noin 1/3 ja kuohujuomaa 2/3. Nektariinin kuoria ei ole pakko jättää hedelmään. Itse tein niin, koska se antoi soseelle kauniin värin.

Jos kaikki sose ei mene (tuosta siis tulee aika reilu satsi. Neljä henkilöä sai helposti pari lasillista), niin sitähän voi käyttää vaikka mihin. Kakun väliin, pannarin päälle, jugurtin kanssa.. Tai syödä sose sellaisenaan!

Ruokabileet oli muuten ihan tolkuttoman hauskat! Suosittelenpa muillekin. Ja kiitos teille ihanaiset K, H ja J, joiden kanssa mässäilin eilen!!!

torstai 10. helmikuuta 2011

Vuoden Kokki 2011 ja 50 Parasta ravintolaa

Tällä viikolla muuten julkaistiin Vuoden Kokki 2011 -kilpailun finalistit. Kuuden finalistin joukossa on vain yksi Helsingin ulkopuolelta. Hieman surullista. Suomessa on kuitenkin hyviä ruokapaikkoja ja loistavia kokkeja muuallakin, eikös?

Tosin aika hyvin finalistit vastaavat Viisi tähteä -lehden 50 Parasta ravintolaa 2010 -listausta. Finalistien joukossa on kolme Savoyn kokkia ja yksi kokki Chez Dominiquesta. Chez Dominique oli Viisi tähteä -lehden listan ykkönen jo kuudetta vuotta peräkkäin. Savoy oli listalla toisena. K17 ja turkulainen Pinella eivät Viisi tähteä -lehden listalla ole. Pinella tosin on ollut kauan remontissa, vaikka ravintolalla pitkä historia onkin.

Vuoden Kokki 2011 -finaali käydään maaliskuun alussa. Viisi tähteä -lehden listauskin on yleensä ilmestynyt maaliskuun puolivälissä. Näitä odotellessa siis! :)

Lemmy Kilmisterin viini Alkoon

Hieraisin eilen silmiäni, kun huomasin uutisen Alkon uutuusviinistä. Motörheadin nimikkoviini on saatavilla Alkon tilausvalikoimasta. Viini on valmistettu shiraz-rypäleestä. Rypäle on kuvailun mukaan laulaja-basisti Lemmy Kilmisterin tavoin selvinnyt monenlaisesta. Shirazin jopa luvataan olevan rock'n'roll-rypäle numero 1!

Sattumalta olen itse aina kovasti pitänyt shirazista. Muutenkin hieman täyteläisemmät viinit ovat mielenkiintoisimpia. Ajatus rockin ja viinin yhdistämisestä on kutkuttava. Jotenkin herää ajatus siitä, että pahimmat viinisnobit saattavat nielaista pari kertaa Motörhead-viinin ajatuksestakin.

Mutta miksipä ei? Viinipullon etiketti on ainakin huomiota herättävä. Ja mikäpä olisi parempi keskustelun avaus musiikkia tuntevien kavereiden seurassa, kuin kertoa, että tämän viinin on muuten kehittänyt Lemmy! Lemmy tosin varoittaa, että kyseistä viiniä on lähestyttävä varovaisesti.

Hinta ei vaikuta päätä huimaavalta, joten voi olla, että Lemmyn shiraz lähtee tilaukseen.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Talviklassikko ja Makkarabaari ne yhteen soppii

Olin eilen katsomassa Talviklassikkoa Olympiastadionilla. Voisin tietysti kirjoittaa vaikka kuinka pitkän tekstin siitä, kuinka huikeaa oli katsoa matsia täydellä stadionilla tai kuinka huusin kurkkuni kipeäksi jo ensimmäisen minuutin aikana. Tästä voi luonnollisesti päätellä, kumpaa helsinkiläisjoukkuetta kannatan. Tämä on kuitenkin ruokablogi ja siksi keskityn olennaiseen.


Matsissa pitää saada matsiruokaa. Joskus lapsena Savonlinnan jäähallissa se oli minulle aina popcornia ja toffeeta, mutta nyt ollaan siirrytty järeämpiin aseisiin: HK Makkarabaari! Ihan huippu! Jos ei ulkojäällä pelattu ottelu jo tuonut mukavaa tunnelmaa, niin viimeistään Makkarabaarin suloiset retrokuosit.


Mitä makkarabaarista sitten sai? No Nakkimukin muun muassa. Nakkimukissa HK:n Aito nakkkeja on kupissa. Voin muuten sanoa, että on näppärää dipata nakki mukinpohjalla oleviin mausteisiin. Ja kyllähän annos on sen verran hauskannäköinenkin, että se hymyilyttää väkisin. Lämpimästi suosittelen myös herkullista hodaria.


Viimeisellä erätauolla olin toki saanut jo nakkiähkyn, sillä annokset maistuivat ennen matsia ja ensimmäisellä erätauolla vallan mainiosti. Ruoan sijaan Makkarabaari onnistui lämmittämään kahvin avulla ottelun lopunkin.

Pssst.. Kyllä. Söin nuo molemmat Nakkimukillset ja hodarin.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Rapuleipiä

Hyvin simppeli välipala/iltapala. Olin hankkinut jokirapuja caesarsalaattia varten, mutta huomasin, että kastike oli loppu. Päätin sitten, että mitään salaattia tässä tarvita, joten tein pari rapuleipää. Hyvin yksinkertaisesti, nopeasti ja laiskasti. Oli sen verran hyviä, että tein pari kappaletta lisää.

Rapuleipä

seesaminäkkileipää
rucolaa
jokirapuja
sitruunamehua

1. Voitele seesaminäkkileipä voilla/margariinilla tms. levitteellä.
2. Asettele pestyt ja kuivatut rucolan lehdet päälle.
3. Laita muutama jokirapu leiville.
4. Tiputa pari tippaa sitruunamehua rapujen päälle piristykseksi.



Ei kovin vaikeaa eihän? Olen jokseenkin hullaantunut tuohon Vaasan seesaminäkkäriin. Sille kun on helppo rakentaa vaikka millaisia leipäannoksia. Se on maukas sellaisenaan. Tai yksi tapa on tietysti dipata näkkäriä kasvisten tavoin. NAM!

torstai 3. helmikuuta 2011

Macu ja synttärifiesta

Vietimme perjantaina vanhan ystäväni synttäreitä Macu-ravintolassa. Synttärisankari ei siis ole vanha, mutta jos meidän iässämme on tuntenut jonkun 20 vuotta, voi kai jo sanoa vanhaksi ystäväksi. Muistelen, että olen ollut ystäväni syntymäpäivillä ensimmäisen kerran juurikin 20 vuotta sitten. Tuolloin juhlimme 7-vuotissyntymäpäiviä kuuntelemalla MC Nikke T:tä ja Raptoria. Hurjaa, eikö? Ilmeisesti pari vuosikymmentä on tuonut hieman tyyliä juhlintatyyliin.

Illallinen alkoi tietysti kuohuviinillä. Alkuruokana itse otin tapaksia (chilimustekalaa ja pecorinoa pähkinäsalsalla) ja syntymäpäiväsankari tattikeittoa sherryvaahdolla. Kumpikin oli hieman pettymys. Mustekala ei juuri chilille maistunut ja keitto oli hieman laimeahkoa. Kateuden aihe oli yhden fiksun valitsema scampiannos. Neljäs meistä vetäisi nälkäisenä alkuruoaksi hampurilaisen. Alkuruokien kanssa joimme Chablis Les Vielles Vignes. Hapokas viini ei ole mikään seurusteluviini, mutta toimi alkuruokien kanssa mainiosti.


Pääruokina nautin siikaa. Alkuruokapettymys haihtui samantien. Kala oli täydellistä! Lisukkeet toimivat ja kerrankin kalan ja lisukkeiden määrän suhde oli sopiva. Päivänsankari sai scampinsa tagliatellepastan kanssa. Hampurilaisen ahminut söi vielä härän fileepihvin ja neljäs meistä bouillabaissen.



Synttäreiden kunniaksi herkuttelimme vielä jälkiruualla. Tyydyin simppelisti espressoon, calvadokseen ja vaniljajäätelöön. Ei olisi pitänyt. Syntymäpäiväsankarin Bailey's tiramisu paitsi oli kaunis annos myös maistui taivaalliselta. Jalomielisesti sankari antoi  kaikkien maistaa vähän. Heti heräsi annoskateus.


Macuun on siis mentävä vielä uudestaan. Testiryhmän annoksista valitsisin tällä kertaa scampit alkuun, siian pääruoaksi ja tiramisun jälkiruoaksi, mutta se on vain minun makuni Macun valikoimista. :)

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Lomalla telkkaria, mutsin pizzaa ja ahmintaa

I'm back! Jos joku on ihmetellyt, missä Laiska kokki on ollut, kun ei ole mokoma päivittänyt blogiaan, niin tiedoksi: Olin lomalla! Ei sen kummempaa kuin säästettyjen kesälomapäivien viettoa Itä-Suomessa opiskellen, syöden, telkkaria tuijotellen ja torkkuen. Hyvin laiskotellen siis, vaikka opinnot hieman taas etenivätkin autuasta valmistumista kohti.

Ja mitäpä sitä televisiosta katsoisi kuin ruokaohjelmia. MasterChef Suomen lisäksi Top Chefkin ennätti jo aloittaa kotimaisen versionsa. Ensimmäisen jakson jälkeen mietin kyllä, että onpa ilkeää touhua. Selkäänpuukotukset ja ilkeily alkoivat samantien. No saavat anteeksi, sillä osa annoksista näytti varsin herkullisilta ja ammattilaisten työskentelyä on ilo seurata. Katsotaan nyt, miten sarjat etenevät.

Lomalla tuli myös vilkuiltua vanhaa suosikkia Kuuluisat kuppilat (Man vs. Food). Sarjahan on suorastaan loistava. Ideanahan on se, että Adam Richman kiertelee ympäri Amerikan maan ottaen vastaan ruokahaasteita. Haaste on useimmiten syödä ruoka-annos, joka on joko valtava tai todella tulinen tai useimmiten molempia. Lempparini taisi olla se, missä jäätelöannos koostui yhdeksästä tennispallon kokoisesta jäätelöpallosta ja runsaista lisukkeista tietysti. Ohjelmaa katsoessa tapahtuu kaksi asiaa. a.) Huomaat miettiväsi, että on vähän nälkä. b.) Et enää ihmettele, miksi niin monet amerikkalaiset ovat hieman pyöreähköjä.

Lomalla onnistuin vihdoin ja viimein ottamaan pizzapohjasta niskaotteen. En ehkä lomalla tehnyt niin gourmet-aterioita muruselleni kuin olin etukäteen ajatellut, mutta jos mies haluaa pizzaa, niin pizzaa miehen on saatava. Lause "Tekisitkö kultsi sitä teidän äidin pizzaa" yhdistettynä koiramaiseen katseeseen tehoaa. Mikä se "äidin pizza" sitten on? No ohuen ohut pohja ja täytteenä salamia, pekonia, kinkkua, suolakurkkua, tomaattia, juustoa ja aurajuustoa. Todella kasvissyöjän ja keventäjän annos. :) Pizzapohjan sain viimein onnistumaan käyttäen durum-jauhoja. Pakkauksen kyljessä on näppärä ohje, tosin itse käytin kuivahiivaa tavallisen sijaan. Jauhojakin sain kulumaan enemmän kuin ohjeen 3 dl. Jostain syystä saan aina kaikkiin taikinoihin menevän jauhoja enemmän kuin ohjeessa. Hmmm.. No, hyvää siitä kuitenkin tuli.


Pakko tosin todeta, että onpa vaikeaa laittaa ruokaa jonkun toisen keittiössä. Mikään tavara ei ole sillä paikalla, mihin on itse tottunut ja esineiden etsimiseen kuluu todella paljon aikaa. Viikossa kaikkeen tottuu kyllä. Varsinkin jos tekee pizzaa useamman kerran viikon aikana. Koiramaista katsetta on hyvin vaikea vastustaa.

Lomalta on siis palattu ja toipumisajan jälkeen alan vihdoin päästä arkirytmiin kiinni. Sehän tarkoittaa myös säännöllisempää bloggaamista. Seuraavan tekstiin asti, adios!