Ei kai bloggaamista voi jatkaa seitsemän vuoden tauon jälkeen - vai voiko?

No mutta... 

Onko edellisestä postauksesta jo vuosia?

Törmäsin tähän ajatukseen, kun yhtäkkiä Facebook ilmoitti jonkun käyneen Laiskan kokin Facebook-sivulla. Niin tosiaan, teinhän minä sellaisenkin.

Viime aikoina on kutkuttanut aloittaa bloggaaminen uudelleen. Miksihän?

Ehkä taustalla on se, että olen tehnyt vuosia välissä töitä toimittajana (ihan eri aihepiiri) ja tuntui, että kirjoittaa sai aivan kutkulleen. Nyt työnkuva on muuttunut, ja tätä luovempaa tapaa purkaa ajatuksia on alkanut kaivata. Lisäksi ruoka on tuntunut taas ajankohtaiselta. Ai miksi? No koronapa tietysti. Tuntuu, että minun korona-arkeani hallitsee kolme asiaa: Ennätänkö tehdä aamupalan ennen ensimmäistä palaveria, mitä tekisin lounaaksi ja miten suunnittelisi viikon ruokalistan niin, että saisi kaiken kerralla tilattua ruokakassi-palvelusta, jota käytän.

No tämä ruokakeskusteluhan on aika kaukana siitä, mitä blogin sisällöstä tätä aloittaessani mietin. Koko Laiska kokki -blogin ajatus oli, että halusin blogata itselleni tärkeistä asioista: ruoasta, ruokakulttuurista ja -ilmiöistä, ravintoloista ja ehkä ihmisistäkin, jotka inspiroivat. Mun mielenkiintoni (tai taitoni) ei omasta mielestäni jotenkin riittänyt reseptien tekoon ja julkaisuun, vaikka niitä välillä olenkin tehnyt, sillä eri formaateissa pyörii monia paljon taitavampiakin kokkeja, ammattilaisia jopa.

Mutta... jospa sittenkin ottaisi varovaisen paluun. Ilman paineita. 

Tämän päivän osalta vastaukset kolmeen arki-asiaan ovat: 

1. En ennättänyt. Kahden aamupalaverin jälkeen pidin pikaisen tauon, jonka jälkeen söin kaurapuuroa mustikoilla ja omatekoisella omenahillolla ja join ison mukin kahvia. Kaurapuuroa opin muuten syömään vasta reilu vuosi sitten. Olen aina ollut huono aamupalan syöjä, mutta olen opetellut. Apuna on ollut Sutelan myllyn kaurahiutaleet, joista tulee huippuhyvä puuro. Lisävinkkinä on vielä kaurapuuroon loppuvaiheessa lisättävä loraus kauramaitoa.

2. Lounaana oli eiliseltä illalta jäänyttä kantarelli-risottoa. Soveltamisen mestarina tästä on tullut jo legenda. Erään kerran kotona ei ollut valkoviiniä risottoon, joten näppäränä tyttönä uhrasin lorauksen kuohuviiniä. No... Eilenhän ei ollut valkoviiniä, ei kuohuviiniäkään. Joten risoton sekaan lorahti tilkka itsenäisyyspäivältä jäänyttä samppanjaa. Hups.

3. Ruokaviikon suunnittelu.. Tämä on täysin vaiheessa. Ei tämä arki sentään niin helppoa ole.

Hyvää joulun odotusta!

Ja ihan arkistohelmenä, joka vuosi sähköpostiini tulee tieto, tämän postauksen hakuosumista. Joulutorttumallit tyylikkäänä paint-piirroksena. 😂😂

Päivän tärkein ateria

Aamupalahan se taitaa olla, tai niin ainakin sanotaan. En ole koskaan oikein osannut syödä aamupalaa, mutta brunsseja rakastan!

Nyt olen oppinut aamiaisenkin makuun - ainakin satunnaisesti. Viime kesänä jossain vaiheessa herra Laiskis alkoi yllättää. Normaalisti myöhään nukkuva mies aina satunnaisesti aikaisin herätessään kävi hakemassa aamiaista lähikahvilasta: täytettyjä croissantteja, leivoksia, kahvia, tuoremehua...

Ei sitä kovin usein tapahdu, ja siksi se on joka kerran vain ihana yllätys. Kuten tänä aamuna.

Koirakin olisi tykännyt.

Kahvia, croissantteja, tuoremehua, leivonnaisia...

Toi koira innostuu aina lohen tuoksusta. Liha ei kiinnosta.

Brämhults! Ah, tätä me ostettiin silloin nuorina ja vastarakastuneina aina!

Olen piloille hemmoteltu. :)

Maailman helpoin makea piirakka

Tässä kun mustikkapiirakka mukavasti perjantai-illan kunniaksi (pah, teki mieli - ei siinä muuta tarttee) on just nyt uunissa, niin tulihan mieleen, että oonko kertonut maailman helpoimmasta marjapiirakasta? Tai omenapiirkasta?

Juu, juu... olen piirakkahöppänä, ja varsinkin noita suolaisia piiraita löytää ainakin täältä ja täältä. Mutta en just nyt muista, että oisin noista makeista piirakoista laittanut mitään.

Sunnuntain raakapakastemurotaikina - tunnustan vilpittömän suuren rakkauteni sinua kohtaan!

Siinä samassa paketissa on perushyvän piirakan kaava. Se pohja, sitten marjoja, 1 kananmuna, purkki rahkaa, sokeria - voila! Huippuhyvää.

Olen soveltanut ohjetta esim. näin

Omenapiirakka

Sunnuntain murotaikinapohja
Kolme omenaa
1 kananmuna
1 purkki valmiiksi maustettua vaniljarahkaa
2 rkl omenahilloa (itsetehtyä tietty!)
1 tl vaniliinisokeria
1/2 dl sokeria.

1. Sulata piirakkapohja ja painele se vuokaan.
2. Levitä pohjalle omenahillo suunnilleen tasaisesti sekä lohkotut omena.
3. Sekoita rahka, kananmuna ja sokerit keskenään.
4. Levitä mössö omenalohkojen päälle.
5. Paista 200 asteessa uunissa.

Omenahillo on tuossa ihan spesiaalina tuomaan lisää omenanmakua, kun pelkäsin, että ostamissani ompuissa ei olisi tarpeeksi makua. Mä oon havainnut Valion valmiiksi maustetut rahkat ihan älyttömän hyviksi tuossa. Vaikka ohjeessa on puoli desiä sokeria, niin sitä kannattaa vähentää, koska maustetut rahkat on aika makeita itsessään. Vaniljarahka sopii ainakin omenoiden, mustikoiden ja vadelmien kanssa. Tänään on testissä ensimmäistä kertaa kuningatarrahka ja mustikat. Valkosuklaa-lime- ja sitruunarahkat pitää kanssa kokeilla sopivien marjayhdistelmien kanssa.

Joskus olen sitten vaniljahimossa heittänyt päälle vielä Valion valmista vaniljakastiketta. Nam. Voisin syödä sitäkin suoraan purkista. No hitot. Syönkin.

(On muuten hyväksi piirakaksi hemmetin huonot kuvat. Ops.)

Kantarelleja, kantarelleja

Aivan järjettömän hyvä idea sienisalaatiksi. Sain vinkin tädiltäni, kun syksyllä onnistuimme löytämään mielettömän kantarellitaivaan. Kukaan ei usko, jos kerron, miten paljon ja miten laajalla alueella niitä sieniä oikein olikaan. Kalajutuksi menee, jos sanoisin, että jätimme kaikki puolta nyrkkiä pienemmät vielä kasvamaan, kun kori ja onneksi mukaan sattunut muovikassi olivat jo ääriään myöten täynnä. :)

Niin se vinkki. Ihan vaan paistettuja kantarelleja, hakattua sipulia ja hyvän tuorejuuston kanssa sekaisin. On muuten oikeasti hyvää! Menee näppärästi vaikka ruisleivän päällä.


Oli kerrankin sellainen sienisalaatti, josta armas avomieskin piti. Rassu kun ei ymmärrä, miksi minä laitan omenaa metsäsienisalaattiin. No, koska se on hyvää!

On jotenkin lievästi etuoikeutettu olo, kun kantarelleja on pakkasessa sen verran, että niitä malttaa jopa vähän törsätä. :) Vähän.

Sushia Miyakossa

Sen jälkeen, kun muutin pois Helsingistä olen kaivannut varsinkin yhtä asiaa, mitä nykyisestä kotikaupungistani ei saa. Sushia!

Joten lähes tulkoon aina, kun vain on mahdollisuus, pakotan ystäväni lähtemään sushille kanssani. No, ei se pakottaminen kovin vaikeaa ole.

Yksi viimeaikojen suosikkipaikkoja on ollut Miyako Iso-Robertinkadulla Helsingissä. Nigirit ja makit saavat kyytiä, kun pääsen aina pitkästä aikaa sushin ääreen.

Siellä tuli vietettyä yksi älyttömän kiva perjantai-ilta (joka sai alkunsa Baker'sin skumpilla ja jatkui hämmentävästi Zetoriin ?!?!?! ja jatkui lauantaina Krullan ihanalla brunssilla), jolloin ystäväni esitteli minulle paikan. N suositteli varsinkin lämpimiä susheja, jotka olivat ainakin minulle uusi juttu.

Sitten syntymäpäivää juhliessa raahasinkin sinne siskoni ja isäni. Heidän kanssaan on ollut niin monta kertaa puhetta, että isä pitäisi tutustuttaa sushin pariin. Meidän perheessä kaikki rakastavat kalaruokaa, mutta isältäni on testaus jäänyt jotenkin väliin. Mies joka vetelee simpukoita ja mustekalaa aivan onnessaan vaikutti kyllä viihtyvän. Söi niitäkin, mitä tyttäret vähän välttelivät.

Miyakossa on muuten se jännä puoli, että muistan aina kuvaamisen vasta, kun puolet on jo syöty. Se kertoo jotain, miten houkuttelevaa ravintolan ruoka on!

Amerikkalaiset pannukakut

Oon aina ollut jotenkin vähän utelias amerikkalaisten pannukakkujen suhteen.

Siis sellaiset ihanat paksut ja mehevän näköiset pannukakut, mitä näkee kaikissa jenkkileffoissa ja -sarjoissa täydellisten perheenäitien tekevän nassikoilleen aamupalaksi.

Sellaisia, mihin lorautetaan jumalaton määrä vaahterasiirappia päälle. Sellaiset, mitkä pitääkin syödä just hervottomana tornina, niin että välistä tursuu kaikkea nannaa.

No, kun tässä taas keittelin syksyn omenahillot kasaan (NAM!) tajusin, että omenahillo ois varmaan aivan täydellinen kumppani sellaisille paksuille pannukakuille ja vaahterasiirapille.

Eihän siinä muuta voinut kuin etsiä netin syövereistä sopivan ohjeen ja laittaa blinipannun kuumaksi. Tuli sekin kerrankin hyötykäyttöön, kun on tullut sellainen joskus hankittua, eikä noita blinejäkään turhaan usein tule tehtyä.

Myllyn Parasta mukaillen suosittelen seuraavanlaista reseptiä sellaiselle, jolle sama himo iskee myös. Itse en ole niin reipas aamuisin, että jaksaisin herätä ajoissa tekemään näitä, vaan meni kyllä ihan iltapalana. Hurraa sille, joka aamulla jaksaa. Minä en jaksa.

Amerikkalaiset pannukakut

(Myllyn Paras lupailee tällä ohjeella n. 15 pannaria. En päässyt ihan siihen määrään)

3 kananmunaa
3 rkl juoksevaa hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
2-3 dl maitoa
1 purkki kermaviiliä
1/2 dl voisulaa

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä.
4. Paina blinipannulla (tai hirveän söpöjä tulisi sellaisella pienten lettujen lettupannulla) noin senttimetrin paksuisia lettuja.

Pannun kannattaa olla ensiksi kuuma, ja sen jälkeen laskea vähän tehoa. Itse tein aika paksuja, melkein kahden senttimetrin paksuisia, pannukakkuja, mutta nekin kypsyivät aika nopeasti. Sitten vaan loraus vaahterasiirappia päälle. Tai mansikoita ja kermavaahtoa. Tai omenahilloa, tai ihan mitä nyt vaan tekee mieli. :)

Olutmaistelua ja aivan hervotonta mässäilyä

Olen onnekas. Harvinaisen onnekas.

Minulla on ystäviä, jotka ovat aivan mahtavaa seuraa.

Kaiken lisäksi ne ystävät on niin kilttejä, että kun belgialainen mies saa kotoa lahjaksi laatikollisen laatuoluita nämä ystävät muistavat, että hei Iinahan on oluen ystävä. Hyvän oluen ystävä. Olen jo pitkään tykännyt belgialaisista oluista, varsinkin lambiceista.

Joten kun sain kutsun tastingiin, jonka nämä ihanat, mahtavat upeat tyypit järjestivät, hyväksyin kyllä riemusta kiljuen. Ja järjestivät ihan viimeisen päälle. Illan ruokamenu oli  mietitty oluiden mukaan, ja ruoka oli aivan taivaallista. Ei voi olla ylisanoja nyt tarpeeksi. Ilta oli aivan huikean hauska!

En ole olutsnobi. En tiedä käytännössä niistä yhtään mitään, vaikka kai pitäisi. Sen verran kotona tulee oluttietoutta pakkosyöttönä. Olen kuitenkin onnekkaana päässyt maistelemaan erilaisia oluita aika paljon ja kyllähän siinä makuaisti kai kehittyy. Jos kehittyy.

Ei muuten olisi paha nakki järjestää tuollainen tasting itsekin. Esim neljälle ihmiselle erilaisia oluita ei kuitenkaan tarvitsisi olla kuin pari pulloa laatuaan. Maisteluannokset saavat kuitenkin olla pienehköjäkin.

Tässäpä muutamina kuvina tunnelmia. Kaikista ei ennättänyt napsia, kun piti nautiskella..

Westvleteren 12 tunnetaan maailman parhaana oluena. Rankattu ykköseksi muunmuassa RateBeer.com:in listalla. Jo toinen kerta tätä herkkua. Tarjolla oli myös Westvleteren 8, josta saatoin jopa pitää enemmän kuin tästä "maailman parhaasta".

Siinä sitä parasta. On se kyllä herkkua.

Minipizzoja ja bisseä. Hell yeah!

Pororullia.

Tää oli jonkin vähän vaaleamman oluen kanssa. En vaan muista minkä. Loistava yhdistelmä kuitenkin.

Uusi tuttavuus. Oli nannaa.

Suklaamousse ja ihanan pehmeä tumma olut. NAM!!

Kasteel ja Maredsous olikin merkkeinä tuttuja.

Malheur eli epäonni. Ei ollut epäonnea, kun tämäkin pääsi testiin. :)

Näiden lisäksi maisteltiin mm. Rochefortin arvostettuja trappisteja (nam!).