Kotiin lähtiessä hänen miehensä vielä ystävällisesti lahjotti minulle kokonaisen kuhan. Kuha oli samana aamuna pyydetty ja siivottukin se oli. Asiassa oli vain pieni mutta. En ole koskaan fileoinut kalaa. En koskaan.
Kun seuraavana päivänä päätin käydä toimeen, pyysin ensin kuhaparalta kunniallisesti anteeksi, sillä tiesin, että seuraavat tekoni eivät tulisi olemaan kauniita. Pöydällä edessäni oli uskollinen keittokirjani Ruokavuosi, jossa neuvottiin, miten fileointi tapahtuu. Vieressäni oli puhelimeni kaiutin päällä ja linjan toisessa päässä isäni, joka yritti suullisesti opastaa minut fileoinnin läpi. Sitten oli se kala leikkuulaudalla.
Ensinnäkin... minähän en omista fileointiveistä. Pikku juttu, ajattelin, ainahan voi käyttää terävää Fiskarsin veistä. Toisekseen en omista kalapihtejä, joilla olisin voinut nyppiä ruodot irti. Neuvokas kun olen, kaivoin työkalupakistani hieman järeämmät pihdit!
Lopputuloksen näet alla. Ylimpänä kuvassa ensimmäinen file, joka oli oikeastaan ihan mukiinmenevä. Seuraavana toinen file, joka näytti juuri niin pahalta kuin pelkäsinkin. Kolmantena on rääppeet, jotka revin irti ruodosta ja alimpana varsinainen ruoto. Lohtuna tässä oli se, että tuosta ruodosta ja siihen takertuneista lihoista keitin kalaliemen, jonka laitoin pakkaseen odottamaan sopivaa käyttöä.
No, näky ei ole kovin kaunis. Pääasia on, että lopputulos oli maailman paras smetanassa haudutettu kuha. Taas niitä perheen perinteisiä reseptejä, joita ei parane ihan täysin paljastaa. Monet tykkää laittaa kuhafileet uuniin esimerkiksi Crème Bonjour Cuisinen kera. Toimii oikein hyvin.
Minun uunikuhani päällysteet peittivät onneksi nuo runnellut fileparat ja lopputulos paitsi maistui ihan taivaalliselta myös näytti hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti