Joulupukki palkitsee kiltit

Vuosien ajan perinteenä on ollut, että aina kun leipoo pipareita, pitää kuunnella vanhaa C-kasettia täynnä joululauluja. Erityisesti mieleen on jäänyt joulupukin salainen apulainen Tonttu Torvinen, joka selvittää, kuka on ollut kiltti ja kuka ei. Ilmeisesti pääsin Tonttu Torvisen hyvälle listalle, sillä joulupukki apulaisineen oli laittanut kasaan melkoisen lahjavuoren.

Kuten jo aiemmin arvelinkin, sain lahjoista ehkä parhaimman. Valittujen Palojen Ruokavuosi löytyi lahjapaperin kääröistä kiiltävine kansineen ja salaisuuksineen. Vaikka lahjasta tiesi etukäteen, oli riemu jokseenkin rajaton. Erityistä iloa siitä on ollut nyt, kun olen taas viheliäisen flunssan kourissa sohvan armoilla. Ruokavuosi on selattu jo kolme kertaa läpi. Vielä en osaa ruhoa pilkkoa, mutta hämmentävästi ajatus esimerkiksi sisäelimien kokkaamisesta on alkanut kutkuttaa mieltä. Myös blinien resepti on tutkittu jo moneen kertaan. Lisäksi on tainnut selvitä, mistä äiti aikoinaan keksi juuri oikeat eväät pitkien automatkojen riemuksi.

Joulupukki kuuli myös toiveen Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin Madcook-kirjasta. Oi... Kuten Ruokavuosi on tämäkin kirja enemmän kuin keittokirja. Madcookin sisällössä reseptit jäävät vähemmistöön ja osa niistä ei juuri houkutakaan, mutta muuten sisältö on täyttä rautaa. Aihepiirit heittelevät eri kulttuurien ruokatavoista eläinten tehotuotantoon, lisäaineisiin ja ruokaan lääkeaineena. Isolta osalta kirja etenee Rikun ja Tunnan vuoropuheluna. Onnistunut ratkaisu, sillä lukiessa tuntuu siltä, että kuuntelee kahden ystävän jutustelua. Sekaan mahtuu myös asiallisempia artikkeleja sekä muistelua Madventures-matkoista. Tykkään!

Kolmas paketista löytynyt ruokakirja oli Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta. Vaikka pakettikortissa olikin antajana työnantajan nimi, taisi joulupukilla olla tässäkin näppinsä pelissä. Työntekijöille ja asiakkaille jaettavana lahjana Ruokaa Ranskasta voittaa moninkertaisesti viimevuotisen Vuoden luontokuvat -kirjan. Välimäen kirjan kuvat ovat upeita, reseptit inspiroivia ja osittain jopa mukavan helpon tuntuisia. Edes crème brûlée ei vaikuta turhan vaikealta. Sitä varten vaan joulupukki voisi ensi vuonna tuoda kaasupolttimen eli kavereiden kesken töhön. Blinipannun taidan metsästää jo ennen ensi joulua.

Itse laitoin eteenpäin yhden keittokirjan. Viivin ja Wagnerin Mitä söisin öisin? sopii kuin nakutettu tärkeälle ihmiselle. Ehkäpä tässä joku päivä hieman kirjahyllyjä yhdistellessä saan tuon kappaleen liitettyä yhteiseen kokoelmaamme. ;)

Täytyypä vielä mainita. Tällaiselle teen suurkuluttajalle varsin mieluisa lahja oli myös ihan uusi tuttavuus - Pukka luomutee. Rakkaustee sisältää ruusua, kamomillaa ja laventelia. Paitsi että tee on hyvää, on lahjan antaja selvästi ymmärtänyt jotain olennaista. Oli sisältö miten hyvä tahansa, sitä voi aina parantaa nätillä pakkauksella. Ja mikäpä olisikaan pinkkiä suloisempaa. :)

Jamie Oliverin jouluohjelma

Joulun aikaan tuli muuten Subilta supersympaattisia Jamie Oliverin joulujaksoja. Jos haluat nähdä, miten Jamie ja Jamien äiti tekevät yhdessä ihan mielettömän hyvännäköistä suklaamoussea, tai miten Jamien suloiset sisarenpojat auttavat huippukokkia keittiössä, suosittelen vilkaisemaan jaksot Subin nettisivuilta. Ensimmäinen osa Joulu Jamie Oliverin kanssa näytettiin jo joulukuun puolivälissä ja pari muuta jaksoa joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Todellakin hyvälle tuulelle saavaa ruokaohjelmaa on iloa katsoa vielä näin joulun jälkeenkin.

Subin sivuilta löytyvät myös reseptit Jamien herkkuihin. Jamien tapa tehdä konstailematonta ja silti huippuhyvää ruokaa on ihailtavaa. Laiska kokki on kai siis Alaston kokki -fani.

Joulun ähkystä toipuminen voi kestää kauan

Laiska kokki vietti selvästi bloggaamisesta pientä joululomaa, mutta oi, mikä joulu se olikaan! Kuulin tosin pientä moitetta siitä, ettei "laiska" ollut oikea adjektiivi tällä kertaa kuvaamaan keittiön vallannutta hirmumyrskyä. No siis kokkailuhan sujui vallan nätisti isän ja isosiskon kanssa. Meillä on ollut tapana vuosikausia sanoa "Tulis taas joulu, niin sais yölläkin syödä". Ja voi, kyllä me syötiinkin.

Tänä vuonna jätimme väliin osan jouluperinteistä, ja unohdimme porkkana- ja lanttulaatikot. Kinkkua ei pöydästä löytänyt. Jouluateria alkoi tomaatti-paprikakeitolla. Pääruokana eli varsinaisena mässäilyn fiestana tarjottiin tuuvinkia eli imellettyä perunalaatikkoa, smetanassa haudutettua kuhaa, italiansalaattia salaisella perhereseptillä, sienisalaattia, isän graavaamaa lohta, pompannappeja lohimoussella, silliä, muikkuja, vihreää salaattia, porsaan ulkofilettä, suolakurkkuja smetanalla ja hunajalla.... Oli siinä syötävää kolmelle. Tai neljällekin, kun yksi odotettu vieras pääsi joulun viettoon. <3 Ja ei, kyseessä ei ollut joulupukki.

Ruokajuomana toimi alkukeiton kanssa espanjalainen Castillo Montroy Reserva ja pääruokien kanssa argentiinalainen Trivento Reserve Malbec. Argentiinalaisissa punaviineissä on vaan se joku juttu, mikä toimii. Alkusnapsina oli 2 cl vodkaa ja 2 cl puolukkamehua. Kahvin kera konjakkina oli  pehmeä Monopol XO.

Niin kauan kuin muistan, olemme tehneet jouluna jälkiruuaksi punaviinissä haudutettuja luumuja valkuaisvaahdolla. Jännä juttu - jo muutama vuonna olemme olleet niin täynnä, että olemme aina siirtäneet jälkiruuan joulupäivän illalliselle, sitten tapaninpäivälle ja lopulta löytäneet luumut juhannuksen aikaan kaapista. Jälkiruokana toimi myös perinteinen herkkupöytä, joka oli täytetty Fazerin sinisellä, Vihreillä kuulilla, konvehdeilla, toffeella ja pähkinöillä.

Joten, jos kaiken tämän kokkaa (yhdessä) ja syö, niin missä välissä sitä ennättäisi kirjoittamaan kaikesta joulun herkuttelusta?

Vinkkinä vielä uuden vuoden viettoon. Lohimousse ruispaloilla tai pompannapeilla toimii myös vuodenvaihteessa. Resepti on itseasiassa napattu pari vuotta sitten juhannuksen tienoilla Hesarin ruokasivuilta. Jos ei satu olemaan isän graavaamaa ja savustamaa lohta, myös kaupasta hankittu toimii erittäin hyvin! :) Ja jos moussea sattuu jäämään yli se toimii loistavasti lettujen täytteenä.

Muuten.. Jouluiltana onnistuin vihdoin saamaan tuorejuustotorttutaikinarullistani kelvollisen näköisiä. Kolmas kertaa toden sanoo, sillä olen vihdoin rullien mestari. Tällä kertaa täytteenä oli valkosipulituorejuustoa, johon oli sekoitettu kylmäsavulohta. Myös hyvä ajatus uudenvuoden herkutteluun! Ja mikä se onnistumisen salaisuus sitten oli? Taikina kannattaa kaulia lähes neliön malliseksi ja rullata niin, että rullasta tulee mahdollisimman paksu. Leikatut siivut saavat olla ohuita, sillä kun rulla asetetaan muffinsivuokaan pystyyn, matala rulla ei kaadu niin helposti.

Niin, että seuraavaa joulua odotellessa. Tai jouluhan jatkuu vielä loppiaiseen asti. :)

Joulun odotusta ja JK Karpalo

Kun aloitin bloggaamisen, odotin hetkeä, jolloin saisin kirjoittaa eräästä kahvila-ravintolasta. Kyseessä ei ole mikään ison kaupungin trendibistro, Michelin-tähtien arvoinen gourmet tai muutenkaan kaikkien tietämä paikka. Kyseinen ravintola on kuitenkin yksi suosikeistani, jonne palaan aina uudelleen.

Kiitos etätyömahdollisuuden, pääsin matkustamaan pois Helsingistä jo hieman ennen pahimpia jouluruuhkia. Jo pelkkä ajomatka Etelä-Karjalaan tuntui matkalta halki talven ihmemaan. Perillä odotti vanha, rakas lapsuuden koti. Jollain tavalla talo onnistuu talvella näyttämään sokerikuorrutteiselta piparkakkutalolta.

Vaikka kotona ruoka onkin enemmän kuin hyvää, päätimme ennen jouluruokien ahkeraa kokkausta nauttia lounasta juuri tuossa suosikkipaikassani. No, myös monen muun suosikin. Esimerkiksi Laiskan kokin isä on tainnut hurmaantua niin, että käy päivittäin hemmoteltavana.

Kävin parikkalalaisessa JK Karpalossa ensimmäistä kertaa kesällä 2007. Tuolloin muistan tilanneeni pizzaa terassille. Parikkala on liki 6 000 asukkaan kunta ihan itärajan tuntumassa, noin 60 kilometrin päässä Savonlinnasta ja Imatralta. Parikkalassa ei ehkä perinteisesti ole juuri panostettu lounaspaikkojen ilmeeseen ja viihtyisyyteen. Siksi Karpalo hätkähdytti välittömästi. Paikassa on panostettu ruokalistaan, viihtyvyyteen, palveluun sekä vinkeisiin Karpalo-aiheisiin yksityiskohtiin. Ensimmäiseltä kerralta muistan vesikannun, jossa oli jäisiä karpaloita.

Tuon ensimmäisen kerran jälkeen olen poikennut Karpalossa oikeastaan aina, kun olen kotiseudulla ollut. Kesäisin nautin Karpalon vuohenjuustosalaatista, jossa on mukana tuoreita hedelmiä ja mansikoita. Leipä on itsetehtyä. Jälkiruuaksi voi ostaa paikanpäällä tehtyjä kakkuja, munkkeja ja leivonnaisia. Tarjolla on myös Pappagallon jäätelöä. Jos päivän lounas ei maistu, listalta voi herkutella kolmen juuston pastalla tai tapaslautasella. Viime helmikuussa makunystyröitä hiveli suunnaton laskiaispulla.

Mikä parasta, Karpalon palvelu on aina ollut ystävällistä, mutkatonta ja rentoa.

Parikkalaan ei ehkä kauempaa eksy ihan vahingossa, vaikka kunta sijaitsee helposti junareittien ja valtateiden 6 ja 14 risteyksessä. Kesäisin Parikkala houkuttelee turisteja ja kesämökkiläisiä mahtavan järviluonnon ansiosta. Turistit pysähtyvät Patsaspuistoon ja lintubongarit tuntevat kuuluisan Siikalahden lintujärven. Vaikka Parikkalaan ei pidemmäksi aikaa jäisikään, kannattaa 6-tiellä matkaavien muistaa, että joskus pysähdyksen ketjupaikkaan voi jättää väliin. Ihan pienellä koukkauksella kunnan keskustaan voi saada herkullisen aterian kohtuulliseen hintaan viihtyisässä paikassa.

Joulunameja

Muutaman vuoden ajan on tapanani ollut tehdä ystäville joululahjaksi pieniä piparkakkutaloja. Talojen pitkät sivut ovat olleet noin tulitikkuaskin kokoiset. Talon pohjalla on tietysti ollut yksi iso tavallinen piparkakku. Ne on olleet varsin sieviä, eikä kukaan tietääkseni niitä ole syömättäkään jättänyt.

Tänä vuonna päätin vihdoin kokeilla jotain muuta. Selailin vanhaa keittokirjaa ja sen välistä tippui revitty paperilappunen, jossa näkyi epämääräistä tuherrusta. Tuherrusta hetken tuijoteltuani tulkitsin harakanvarpaat sanoiksi "daim" ja "toffee". Riittävä houkutus sinänsä. Lopputulosta voisi kai kuvailla sanalla kermakola, toffee tai nekku ilman tikkua.

Kola

25 g voita
2 dl kermaa
1,5 dl siirappia
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

1. Sulata voi kattilassa.
2. Lisää kerma, siirappi ja sokerit.
3. Anna kiehua noin 25-30 minuuttia. Sekoita koko ajan puulastalla!
4. Seos on valmista, kun vesilasiin tiputettu pisara seosta jähmettyy helposti muotoiltavaksi massaksi.
5. Kaada muotteihin tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, josta sen voi jäähdyttyä leikata paloiksi.

Huomasin, että ainakin itselläni seoksen kuohuminen oli sen verran voimakasta, että kiehautin massan ensin täydellä lämmöllä ja tiputin sitten levyn lämmön noin puoleen. Alussa kannattaa varoa liemen roiskumista, jos vatkausliikkeet ovat varsin tehokkaita. Mitä pidempään massaa kuumentaa, sitä kovempaa lopputuloksesta tulee. Vaihtoehdot ovat melkein pehmeästä toffeesta Werther'sin kaltaisiin koviin karkkeihin.

Paloista tulee huomattavasti suloisempia, jos seoksen kaataa jääpalamuotteihin. Silikonimuotit ovat tähän tarpeeseen loistavia. Niistä löytyy erilaisia kuvioita - tähtiä, sydämiä, palloja - joten paloista saa persoonallisen näköisiä. Jos paloja antaa lahjaksi, voi miettiä valmiiksi, minkä malliset palat sopivat kenellekin.

Jäähdytin palat silikonimuoteissa pakkasessa. Palat irtosivat helposti, kun valutin ensin hetken kuumaa vettä muotin nurjalle puolelle. Pakkasessa paloista tulee kovia, joten kun palat hieman sulavat, niiden rakenne voi olla jo melko pehmeä. Muotista irrottaminen kannattaa siis tehdä nopeasti, jos haluaa, että muoto säilyy.

Ainoa ongelma tämän reseptin kanssa oli se, että ensimmäisen satsin jälkeen nuolin kattilan ja lastan putipuhtaaksi ja aloin himoitsemaan valmiita paloja. Joten lauantai-ilta meni rattoisasti siinä, että keitin toisenkin annoksen massaa ja kaatelin ne muotteihin. Ensimmäiset palat alkoivat olla sopivan jähmeitä, kun toinen annos pääsi pakkaseen.

Sunnuntaina pakkasin palat sellofaanikääreeseen ja maanantaina ne pääsivät eteenpäin. Nyt tämän jo uskaltaa siis julkaista vinkiksi muille, sillä herkut ovat jo toivottavasti onnellisilla omistajilla. :)

Fetasalaatti ja teeleivät vol. 2

Perjantai-iltana huomasin olevani pulassa. Ystäväni oli tulossa illaksi meille ja olin suunnitellut tekeväni joko fetasalaattia tai roquefortsalaattia. Lähikauppa oli eri mieltä. Ensiksi ei löytynyt verigreippiä, sitten ei saksanpähkinöitä. Improvisoin salaatin, josta tuli varsin kelvollinen korvaaja.

Feta-broilerisalaatti

300 g broilerin marinoituja fileesuikaleita
kerä jäävuorisalaattia
kurkku
1/2 purjo
Arla Apetina feta-paketti
cashew-pähkinöitä

1. Huuhtele marinadi fileesuikaleista, kuivaa ja paista.
2. Leikkaa jäävuorisalaatti, kurkku ja purjo.
3. Paahda cashew pähkinät
4. Laita jäähtyneet fileesuikaleet, salaatti, kurkku, purjo, feta ja pähkinät kulhoon ja sekoita.

Arlan Apetina Snack -paketti sopii hyvin salaattiin, sillä siinä on fetan lisäksi oliivia ja valkosipulinkynsiä. Pakkauksen öljyn voi kaataa salaatin sekaan. Muuta kastiketta ei enää tarvita.

Salaatin kanssa tein pitkästä aikaa teeleipiä. Tällä kertaa muokkasin teeleipiäni siten, että gruyère-juuston sijaan seassa oli Valion Oltermannin palasia sekä valkosipulia. Käytin noin desin juustoraastetta ja ison valkosipulin puolikkaan (vastaa noin kahta keskikokoista kynttä) murskana. Eli tavallaan teeleivistä tuli siis valkosipulileipää. Suosittelen lämpimästi!

Joulutortut

Kukapa ei tykkäisi joulutortuista? Paitsi, jos ne ovat kuivia ja puisevia. Omien huomioiden mukaan, sillä millaista tortun mallia käyttää, on aika paljon vaikutusta paitsi tortun ulkonäköön, mutta myös kuivuuteen.

Useimmiten joulutorttu kai tehdään tähtitortuksi leikkaamalla neliön malliseen taikinapalaan viillot kulmista keskelle. (kuva.1). Tähden sakaroista tulee usein niin pitkiä, että sakarat ovat kuivia, kun keskiosa on vielä raaka. Sakaroita pystyy lyhentämään ainakin muuttamalla hieman viiltojen paikkaa, ja muotokin säilyy lähes ennallaan perinteisenä tähtitorttuna (kuva2.). Vielä lisää muhkeutta ja pyöreitä muotoja saa, jos ei leikkaa viiltoja reunalta keskelle vain reunan mukaisesti ja sitten taittaa liehukkeet keskelle. (kuva. 3)

Oma suosikkini ei kai oikeastaan ole tähtitorttu ollenkaan. Neliön malliseen torttuun leikataan kulmiin viillot (kuva.4.). Kulmat irrotetaan sisään jäävästä neliöstä ja taitetaan keskelle. Näin taitokset muodostavat keskelle eräänlaisen kukan neliön muotoisella pohjalla.

Mallilla ei kai ole lopulta niin väliäkään, kunhan vaan muistaa laittaa reilusti hilloa keskelle ja täydentää maun kuumalla glögillä :)

Tyttöjen ilta ja pizzaa

Vietimme parin ystävän kanssa loistavaa tyttöjen iltaa. Tottakai siihen täytyi sisältyä totaalista mässäämistä juoruilun ja lautapelien ohella. Pitkällisen pähkäilyn (juustopöydästä pipareihin, pipareista pizzaan, täyteongelmat?) jälkeen päädyimme tekemään bbq-kanapizzaa. NAM!

Kokkaaminen yhdessä on aina hauskaa, vaikka emäntä raukka joutui kärsimään erään nimeltä mainitsemattoman laiskan kokin keittiöegosta. Pystyin sentään luovuttamaan hieman ja annoin pohjan teon paremmalleni, ja muutkin hommat teimme aika lailla sovussa. Äänestyksen jälkeen pizzapohjasta päätettiin tehdä paksu ja pannupohjamainen. Se toimi valittujen täytteiden kanssa.

Koska en itse ole mestari pizzapohjan teossa, jätän sen neuvomisen väliin. Onneksi on olemassa valmispohjat ja lähipiirin ihmiset, jotka hallitsevat tämän taiteenlajin paremmin, nopeammin ja taidokkaammin.

Pizzan kastike:

n. 1rkl tomaattipyrettä
iso valkosipulinkynsi
2 rkl. öljyä
2 rkl. BBQ-kastiketta

1. Sekoita tomaattipyre, öljy, murskattu valkosipuli ja BBQ-kastike ja anna maustua hetki, ennen levittämistä kaulitulle pizzapohjalle.

Pizzan täytteet:

n. 400 g maustamattomia broilerin suikaleita
BBQ-kastiketta
3 punasipulia
n. 200 g kirsikkatomaatteja
iso purkki ananaspaloja
2 pussia Valion mozzarellaraastetta
1 pussi Valion emmentalraastetta

1. Paista broilerin suikaleet. Kaada päälle reilusti BBQ-kastiketta, (esim. HP:n BBQ Classic), kääntele ympäri ja anna maustua hetken miedossa lämmössä.
2. Leikkaa punasipulista isoja paloja.
3. Halkaisen kirsikkatomaatit puoliksi
4. Laita täytteet pizzan päälle, juustot päällimmäiseksi. Ripottele hieman öljyä juuston päälle.
5. Paista 225 asteessa

Mmmm... juustoa. Muistaakseni 80-luvun surkeassa klassikkoelokuvassa Twins Danny deVito opasti Arnold Schwarzeneggerille, että valmisruokaan pitää aina lisätä reilusti juustoa. Itse tehty ei pizza ei ole valmisruoka, mutta kaipa tuo ohje silti pätee. Koska pizza on ihanan rasvainen ja suolainen, sen seuraksi sopii ihan tavallinen vihreä salaatti.

Jokaisella on tietysti omat tapansa valita viininsä. Emännän tapa valita kaunein etiketti osoittautui tällä kertaa erittäin hyväksi. Pizzan seuralaisena toimi etelä-afrikkalainen La Capra Fujara 2009. Rypäleinä viinissä oli sangiovesea, shirazia ja grenachea. Erittäin hyvä yhdistelmä. :)

 

Mässäily ei jäänyt vain pizzaan. Sulattelun ja saunomiseen jälkeen eteemme tuli kuin taikasauvan iskusta jäätelöannokset suklaajäätelöstä, kiivistä, kermavaahdosta ja strösseleistä.

Sydämellisen kiva ilta. Jännä juttu, miten kolme naista saa menemään kokonaisen pellillisen pizzaa. No, apuna oli myös yksi vähäruokainen mies. :)

Oi, Optio!

Hämmentävää, mutta totta. Minä pidän Kauppalehden Optiosta. Sen reseptitesti on yleensä aivan mahtava osio. Erityisesti tänään, sillä palstalla testataan lempparini Jamie Oliverin reseptiä. Tämän päivän Optio on muutenkin poikkeuserityismahtava: hyvän ruoan & elämysten erikoisnumero! Hey, I'm in love! <3

Jos esimerkiksi kiinnostaa, mitä tv:stäkin tuttu keittiömestari Henri Alén sanoo uudesta Muru-ravintolastaan, hyvistä raaka-aineista ja bistroista tai mitä maailman parhaaksi äänestetyn Noma-ravintolan keittiömestari Rene Redzepillä on sanottavaa pohjoismaisen keittiön eksotiikasta, niin suosittelen lämpimästi hankkimaan Option käsiinsä.

Vaikka lehdessä haastatellaan myös Michelin-ravintolatarkastajaa, on lehden jutuissa epä-elitistinen pointtinsa. Alén esimerkiksi huomauttaa, että halvat ja hyvät raaka-aineet ovat tärkeämpää kuin molekyyleilla kikkailu. Tai se, että nauris on hänen mielestään aliarvostettu raaka-aine.

Ja koska itse kovasti haaveilen New Yorkin reissusta, selaan extratarkasti vinkit kaupungin parhaista bistroista. Lomasta haaveileville tiedossa on myös Design-hotellien esittelyä ja Seychellien lomaparatiisia.

Kiitos Optio. Nyt loppupäivän päässäni soi pätkä Oliver-musikaalista: "Food, glorious food, We're anxious to try it, Three banquets a day, Our favourite diet!"

Päivän lehtikatsaus

Hesarissa oli tänään mielenkiintoinen juttu parista uudesta keittokirjasta. Mielenkiintoa toki lisäsi otsikko "Älä kokeile tätä kotona". Pekka Terävän ruokakirja Olo on jutun mukaan huikaisevan kaunis kyllä, mutta melko mahdoton tavalliselle kotikokille.

Vai miten sujuisi seuraava? "Pakasta massa silikonimatolla, vakumoi jäisenä, paista päivittäin 160 asteessa (uunin kosteus 0 %, puhallus 50 %) 10-14 minuuttia". Niin..

Myös Christer Lindgrenin kirjassa "Kiehuu! Uusi suomalainen keittiö" on hieman hankalan oloisia ohjeita. Ainakaan minulta ei löydy digitaalista vaakaa, pacojetiä, sifonipulloa tai muita laitteita, joita kirjan ohjeisiin tarvitaan. Tämänkin kirjan kehutaan olevan kaunis katsella, vaikka osa annoksista on Hesarin mukaan niin taiteellisia, että muistuttavat ulkonäöltään päiväkotilasten taidepajaa.

Tulee vain mieleen yksi sana: hifistelyä. Onhan se hienoa antaa taidonnäyte omasta osaamisestaan, ja taitoa kirjojen kokeilta varmasti löytyy. Mutta jos tarkoituksena on ostaa keittokirja, näistä kumpikaan ei liene se järkevin vaihtoehto. Ja monesti yksinkertaisimmat asiat ovat niitä parhaita.

Tosin ainakin minulla on tapana lukea keittokirjoja välillä kuin mitä tahansa romaania. Niiden kuvia voi ihailla, resepteistä etsiä inspiraatiota ja matkata mielessään makujen syntysijoille eri puolille maailmaa. Luultavasti se inspiraation haku on näidenkin kirjojen tarkoitus, ja kohderyhmänä keittiön ammattilaiset. Ei jokaisen ruokakirjan tarvitsekaan olla keittokirja, jota kotikokki voi kopioida omassa kyökissään.

Mistä tulikin mieleen. Hesarissa oli arvio myös Tuomas Milonoffin ja Riku Rantalan matkaruokakirjasta Mad Cook. Ei, enpä aio syödä koiraa, sen voi luvata. Silti kirja kyllä kiinnostaa. Joten joulupukki, jos olet kuulolla.. GRHM! (Kyllä nuo yllä mainitutkin kelpaa)

Sinällään tuo reseptien kokeiluhan lehdessä ei ole kovin uusi idea, vaikka hyvä idea onkin. Ainakin Kauppalehden Optiossa on muistaakseni joka numerossa keittokirjan annosta kokeiltu ja vertailtu lopputuloksia kuvin.

Ja Hesarista puheen ollen. TV-sivuilla esitellään Top Chefiin osallistuva Vanajanlinnan keittiöpäällikkö Mika Jokela. Jokelan mielestä ammattilaisten ei kannata katsoa kokkiohjelmia, sillä viihdeohjelmina niissä ei ole haastetta. Pianhan se nähdään, onko Top Chefissä tarpeeksi haastetta Jokelalle. :)

Savuporotuorejuustorullat

Käsi ylös se, jolla jää aina pakkaseen ylimääräistä taikinaa joulutortuista? Okei, enhän minä sitä kädennostoa näe, mutta ainakin itselleni sitä sattuu joka vuosi. Eilen pari ystävääni oli vierailulla glögeillä ja joulutortuilla. Valmista taikinaa jäi pari levyä yli. Joulutortuthan on parhaimmillaan tuoreina, joten turha niitä on hirveää määrää kerralla paistaa.

Myllyn Paras Torttutaikina-pakkauksessa oli hyvä idea, siitä mihin muuhun taikinaa voi käyttää, ja kerrankin ajattelin totella pakkauksen ohjeita. :) No ainakin melkein. Ohjeeni siis poikkeaa pakkauksen ohjeesta vain hieman.

Savuporotuorejuustorullat (12 kpl)

2 levyä valmista torttutaikinaa
100 g savuporotuorejuustoa
12 paperista muffinsivuokaa

1. Kauli taikinat noin puolet leveämmäksi.
2. Levitä taikinalevylle tuorejuustoa noin 3 rkl/levy
3. Kääri taikinalevy pituussuunnassa rullaksi ja laita rulla jääkaappiin puoleksi tunniksi
4. Leikkaa rulla kuuteen osaan. Aseta leikattu kiekko muffinsivuokaan.
5. Paista 225 asteessa 10-15 min.

Kaikkihan ei aina mene kuten Strömsössä. Kaulin taikinan pakkauksen ohjeen mukaisesti pituussuunnassa pidemmäksi. Sen takia leikatuista pätkistä tuli hassuja ohuita ja korkeita torneja vuokiin. Tuumasin, että matalammat ja leveämmät kiekot tuottaisivat hieman kauniimman lopputuloksen. Tätä pitää kokeilla siis ensi kerralla. Aion vielä tulla rullien mestariksi! Lisäksi unohdin rullani uuniin yli vartiksi, kun innostuin hieman muuttamaan blogin ulkonäköä... Lopputuloksena hieman kuivahkot, kärähtäneet möntit, jotka olivat kuitenkin ERITTÄIN hyvän makuisia. Ja saahan kotona tehty näyttää kotona tehdyltä.

Savuporotuorejuusto oli nappivalinta! Alkuperäisessä ohjeessa suositeltiin valkosipulituorejuustoa tai homejuustoa ja pähkinärouhetta. Varmaan hyviä nekin. Mutta tämä vaikutti sen verran helpolta ja eri täytteillä muokattavalta herkulta, että pääsen varmasti vielä testaamaan kymmeniä täytteitä. Kai tuota torttutaikinaa myydään vielä joulun jälkeenkin?

Itsenäisyyspäivän ylistys suomalaiselle muotoilulle

Itsenäisyyspäivänä voi olla hyvä hetki antaa arvoa suomalaisille tuotteille. Omat keittiön luottotuotteeni ovat sitä samaa Iittalaa, Arabiaa, Hackmannia, Marimekkoa ja Fiskarsia kuin monella muullakin. Nämä tuotteet ovat paitsi muotoilultaan kauniita myös kestäviä ja käytännöllisiä.

Lempisuunnittelijani on Kaj Franck. Frankcin Teema-sarja ja Kartio-lasit miellyttävät tällaista krumeluuria inhoavaa ja yksinkertaista tyylikkyyttä ihailevaa ihmistä. Franck on tunnettu siitä, että hän jätti muotoilussaan pois kaiken tarpeettoman. Lopputuloksena oli ajattomia suomalaisen muotoilun klassikoita.

 Heikki Orvola on suunnitellut esimerkiksi Iittalalle, Arabialle ja Marimekolle. Orvola sai Kaj Franck -muotoilupalkinnon 1998. Orvolan kädenjälki näkyy esim. Arabian 24h -astiasarjassa. Sarja on puhdaslinjaista ja ajatonta muotoilua parhaimmillaan. Sarja on suunniteltu alunperin Orvolan omaan käyttöön. Onneksi sattumien kautta sarja päätyi tuotantoon.

 Omaan kaappiini Kartion ja 24h:n lisäksi mahtuu myös Kerttu Nurmisen suunnittelemat Verna-lasit. Vernat ovat myös tarpeeksi yksinkertaisia ja hyvin käytännöllisiä. Ne sopivat pyöreällä muodollaan loistavasti yhteen 24h-sarjan kanssa. Iittalan ja Arabian eri sarjojen yhdisteleminen on helppoa, sillä värimaailmat sopivat täydellisesti yhteen. Itsenäisyyspäivään sopivasti omani ovat sini-valkoisia.

Laiskan kokin keittiössä auttaa vielä yksi ehdoton asia. Ilman sitä, en vain tulisi toimeen. Se on Fiskarsin veitsisarja. Satun pitämään isoista veitsistä ja tämän sarjan veitset ovat todella käteen sopivia. Kahvan materiaali on luistamaton, joten ote ei veitsestä lipeä. Terät ovat huikean terävät. Pienin veitsi on sopivan taipuisa leikkaamaan vaikka paprikan kuoren "fileroimalla". Sillä on näppärä myös irrottaa greipin hedelmäliha.

Uutena ihastuksena olen löytänyt Arabian KoKo-sarjan. Kristina Riskan ja Kati Tuominen-Niittylän suunnittelema astiastosta pidän erityisesti tarjoiluastioista. KoKon kulho on ehdoton salaatille, hedelmille ja no melkein mille vain. Tarjoiluastiana suosin myös Marimekon Unikko-lautasta.

Eli keittiönkin kautta.. Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille tuotteille!

Siskosten ilta ja tortillat

Ihminen saa olla aika iloinen siitä, että maailmassa on olemassa niin mahtavia isosiskoja kuin omani. Toisen heistä kanssa vietimme mahtavaa tyttöjen hemmotteluiltaa saunan, skumpan ja Singstarin parissa. Ja tietysti hyvän ruuan.

Simppeli ja herkullinen illanistujaisten ruoka on tortillat tai fajitakset. Se toimii isommallekin porukalle, sillä on aina vaikea keksiä syötävää, joka maistuu kaikille. Kun täytteitä on monenlaisia, jokainen voi koota omanlaisensa yhdistelmän ja nauttia. Sitä paitsi, fajitasten tekeminen kotona on helppoa. Jos osaa paistaa kanaa, lihaa tai kasviksia pannulla, osaa varmasti myös käyttää letut mikrossa ja pilkkoa salaattia ja tomaattia seuraksi. Kaupoissa on nykyisin laajat valikoimat kastikkeita ja tortillalettuja, joista valita.

Fajitakset (esimerkiksi)

tortillalettuja
jauhelihaa/broileria/kasviksia
salaattia
tomaattia
paprikaa
sipulia
jalapenoja
tomaattisalsaa
guacamolea
crème fraîchea

1. Leikkaa salaatit, tomaatit, paprika ja sipuli
2. Kypsennä broileri/jauheliha/kasvikset (esim. paprikaa, sipulia, kesäkurpitsaa) pannulla ja mauste oman mieltymyksen mukaan.
3. Lämmitä valmiit tortillaletut pakkauksen ohjeiden mukaan mikrossa.
4. Täytä lettu haluamillasi täytteillä ja syö.

Meidän fajitaksiemme päätäyte oli Karinniemen Kananpojan kevyet sisäfileet. Fileepalat ovat juuri sopivan kokoisia erilaisiin salaatteihin tai no - fajitaksiin. Palat ovat muuten maustamattomia, mutta valmiiksi suolattuja. Koska täytevalikoimiimme kuului myös chevrejuusto, ajattelimme makean chilikastikkeen toimivan hyvin fileiden mausteena. Palat paistetaan ensin kypsiksi pannulla. Sitten pienennetään levyn lämpöä, kaadetaan päälle valmista kastiketta, pyöräytetään ympäri ja annetaan maustua hetken.

Esimerkiksi näin taittelet näppärästi tortillan:

Kastikkeista guacamolen teimme itse. Siihen tarvitaan:

1 avocado
1 lime
1 chili
purkki crème fraîchea
cayennepippuria
paprikajauhetta.

1. Leikkaa avocado puoliksi. Muista varoa kiveä keskellä. Kaavi avocadon hedelmäliha lusikalla kippoon.
2. Lisää sekaan crème fraîche. Sekoita se avocadon kanssa tasaiseksi tahnaksi.
3. Purista limen mehu tahnan sekaan.
4. Pilko chili pieneksi paloiksi ja sekoita se tahnaan.
5. Mausta cayennepippurilla ja paprikajauheella.

Avocado kannattaa hankkia pari päivää ennen guacamolen tekoa, sillä kauppojen avocadot ovat usein hieman raakoja. Kypsän avocadon tulisi olla pehmeä. Se myös antaa guacamoleen enemmän makua. Meidän avocadomme oli hieman raaka, ja siksi värikin jäi haaleammaksi. Mutta hyvältä se maistui! Dippasimme ylijääneeseen salsaan ja guacamoleen loppuillasta nachoja ja maku oli kivasti muutamassa tunnissa vielä syventynyt.

Jännä juttu muuten. Ostin syksyllä 2009 samaiselle siskolleni kirjamessuilta meksikolaisen keittokirjan, joka oli täynnä ihania reseptejä! Vietimme siitä innostuneina vuosi sitten siskojen ja heidän miestensä kanssa riehakasta itsenäisyyspäivän fiestaa Mexico-henkisesti. Nyt kai voi jo puhua tex mexistä varsinaisena itsenäisyyspäivän perinteenä? :)

Pikkujouluilua Elitessä

Pikkujouluaika on virallisesti startannut! Vietimme kotona pienimuotoisia pikkujouluja kämppiksen ja parin ystävän kera. Koska osa meistä laittaa ruokaa/leipoo/tekee leivoksia työkseen, päätimme juhlan kunniaksi päästä ruuan suhteen helpolla eli siis laiskotella. Teimme noin viikkoa aikaisemmin pöytävaraukseen perinteikäiseen töölöläiseen taiteilijaravintola Eliteen.

En ollut käynyt Elitessä pariin vuoteen, mutta mikään ei ole juuri muuttunut. Se on oikeastaan se hyvä puoli näissä vuosikymmeniä samalla paikalla olleissa ravintoloissa. Tunnelma säilyy jotenkin samanlaisena.

Olimme alkuruokien suhteen melko yksimielisiä. Valinta oli minulle varsin helppokin, kun huomasin blinit listalla. Siitä hetkestä kuin alle kouluikäisenä söin ensimmäisen kerran mummon tekemänä tuota venäläistä herkkua, olin myyty. Nyt valitsin blinit siian mädillä. Jotain blininhimosta kertoo sekin, että unohdin kokonaan kuvata kyseisen annoksen! Alkuruokien kanssa nautimme Alsace Prestige -valkoviinia. Viinissä oli käytetty Sylvaner, Pinot Blanc, Muscat ja  Riesling -rypäleitä. Sopi blinien kanssa lähes täydellisesti.

Pääruokien kohdalla tuli enemmän vaihtelua. Yksi otti kampasimpukoita kukkakaalipyreellä, toinen grillattua kananrintaa munakoiso-latva-artisokkacannelloneilla ja kolmas karitsanniskaa. Kateutta pöydässä herätti oma annokseni.  Raskaahkon alkuruuan jälkeen päädyin briejuustosalaattiin. Salaatissa oli mukana päärynää, nektariinia ja ihan mahtavaa pähkinävinegretteä. Vinegreten lisäksi erityiskiitoksen sai tryffelillä maustettu kukkakaalipyree. Pääruuan viinin valinta oli hieman vaikeampaa melko lailla erilaisten valintojen takia. Päädyimme Tabali Carmenere Reservaa. Muillekin se kelpasi, mutta ainakin brien kanssa viini oli loistavaa.

Eliten palvelu oli loistavaa kuten aina. Ainoa pieni miinus oli grillatun kananrinnan kuivuus. Ravintola oli tosin täynnä ja pikkujouluaikaan keittiössä on varmasti ollut melkoinen hoppu. Ehkä annetaan anteeksi tällä kertaa.

Jätimme jälkiruuat väliin, sillä kotona odotti Marlin glögi, LU:n piparkakut ja joulutortut. Loppuilta sujuikin Aliaksen, herkuttelun ja hauskanpidon merkeissä. Eliten annosten avulla jaksoi kyllä juhlia aamuyölle.

Pikkujoulukausi virallisesti avattu!

Joululahjomisia

Ilonkiljahduksia, suurinta riemua ja kärrinpyöriä. No siis kärrinpyöriä, jos vielä osaisin. Ihan ei ole tuo notkeus säilynyt ala-asteaikojen veroisena. Mutta, mistäpä tämä riemu? No minäpä kerron.

Sain pienen alustavan kurkiustuksen siitä, mitä olen saamassa joululahjaksi ja se on jotain ihan suunnattoman mahtavaa! Laiskan kokin perheessä ruoka ja kaikki siihen liittyvä on aina ollut erittäin tärkeää. Siksi meidän perheessä jopa eräänlaisen perheraamatun paikkaa on pitänyt eräs tietty keittokirja - Valittujen palojen Kodin ruokavuosi. <3

Tuo kyseinen keittokirja on vuodelta 1975 oleva ensimmäinen painos. Se rassukka on jo hieman rapistunut, kannet melkein irronneet ja sivut kellastuneet. Sen sivuille on kuitenkin kirjattu monia salaisia perhereseptejä alkaen mummon italiansalaatista äidin tuuvinkiparannuksiin. Ne ovat salaisuuksia, joita en täällä jaa.

Kyseistä kirjaa olen vuosien aikana etsinyt vaikka mistä. Kirjassa käsitellään lihan paloittelu, ruhon osat ja erilaiset juustot ja kasvikset. Osa tarjonnasta on jopa varsin modernia pohtien, että kyseessä on 70-luvun kirja. Reseptit kulkevat vuodenaikojen mukaan ja ruoka-aineina käytetään kauden tuotteita. Pääpaino on suomalaisissa perinteissä sekä maailman keittiöiden klassikoissa. Varsin järkevää ja suussa sulavaa!

Tuota kirjaa on käytetty silloin, kun me kolme sisarusta olemme muuttaneet pois kotoa. Se sisältää listan kaikesta, mitä keittiössä tarvitaan. Siis tarvitaan, nyt ei puhuta mistään hassutteluvälineistä. Se sylissä on löhötty sohvalla pohtien, miten jonkin tärkeän perhejuhlan menu rakennetaan. Sen avulla on selvitty rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, hääpäivät, syntymäpäivät ja no, meille tärkeät sunnuntaipäivällisetkin.

Mutta asiaan? Mistä moinen riemu siis. Laiskan kokin isä oli sattunut löytämään kyseisen kirjan kolmannen painoksen Valittujen palojen verkkokaupasta ja tilannut tytöilleen jokaiselle oman. :) Alustavan vertailun perusteella kirjassa on kaikki se, mikä alkuperäisestäkin tekee niin merkityksellisen. Salaiset sukureseptit voin kirjata itse kirjan sivuille ja jatkaa Ruokavuoden perinnettä ehkä joskus oman perheen kanssa.

Anteeksi rakkaat isosiskot, jos pilasin yllätyksen. Tosin, taisitte tästä jo tietääkin!

Auttaako ruoka flunssaan?

Flunssaiselle satelee aina itseparannusneuvoja. Levon ja lämmön lisäksi usein kuulee seuraavia: "juo paljon teetä/mustaherukkamehua/jotakin kuumaa" "syö appelsiinia/marjoja/hunajaa" "juo lihalientä" "hengitä valkosipulihöyryä" "nuku viinaan kastetut villasukat jalassa" "sivele käsiä ennen nukkumaan menoa konjakilla". Wow. Me ihmiset taidamme todella uskoa ravinnon parantavaan voimaan.

Itsekin tänä ihanana flunssa-aikana olen ainakin tukeutunut teehen ja hunajaan. No sen ei pitäisi olla yllätys. Parhaita kuumia juomia on tietysti ollut äidin aikoinaan tekemän punaviinimarjamehu. Onko näillä aineksilla sitten jotain parantavaa vaikutusta, vai onko se vain syvälle piirtynyt harha? Kuuman juoman kai pitäisi auttaa kurkkukipuun. Tosin jotkut sanovat, että juoman pitäisi olla kiehuvaa, jotta se todella auttaisi. Kuka hullu juo kiehuvaa vettä? Ainakin lämmin juoma tekee lämpöisen olon, mikä flunssassa palevalle vastaa ylimääräistä paria villasukkia.

Entäs marjat ja appelsiinit? Alkusyksystä serkkuni pohti Facebookissa, voiko satsumista saada yliannostuksen. Ei kai, sitrushedelmistä ja monista marjoista saatava C-vitamiini on kuitenkin vesiliukoinen. Se ei siis kerry elimistöön. C-vitamiini auttaa kuitenkin muita vitamiineja imeytymään, ja eikös vitamiinit ole aina hyväksi? C-vitamiini voi flunssan aikana jopa lyhentää flunssan kestoa. Hyvä!

Lihaliemen juominen on jopa jokseenkin loogista. Kipeänä harvoin jaksaa syödä juuri mitään, joten kai lihaliemi auttaa nestehukkaan ja ravintoaineiden tarpeeseen. Valkosipulissa sen sijaan käytetään luontaislääkinnässä alliiniaminohapon takia. Leikattaessa valkosipulin allinaasientsyymi muuttuu allisiiniksi, jolla on kyky estää bakteerien, virusten ja sienien leviämistä. Kuulostaa lupaavalta.

Mutta entäs se alkoholi? Viinavillasukista puhutaan ainakin paljon, ja ehkä ne voivat auttaakin, mutta miksi? Alkoholin uskotaan vauhdittavan pintaverenkiertoa ja näin auttavan tulehduksen poistamisessa. Villasukkia en ole testannut, mutta onpa kuume joskus kadonnut yön aikana sen jälkeen, kuin tilkka konjakkia on hierottu käsiin. Sattumaa? Ken tietää. Pikkujouluaikaan sisäisesti nautittu "ihan vain lääkkeeksi" on kyllä vain huono tekosyy.

HUOM! Laiska kokki ei todellakaan ole lääkäri, eikä mitään asiasta tiedä. Vanhat perinteet ja uskomukset ovat kuitenkin mielenkiintoisia, ja hämmentävän usein toimivia. Mummojen ja vaarien viisaat vinkit kannattaa ehkä muistaa flunssaisenakin.

Leffailta ja Santa Fe

Kävin vihdoin ja viimein katsomassa Napapiirin sankarit. Dome Karukosken aiemmat leffat ovat olleet hyviä, joten uskaltauduin varaamaan liput....

Mutta eihän tämä ole leffablogi vaan ruokablogi. Napapiirin sankarit sattui olemaan sopivaan aikaan vain Helsingin Bristolin elokuvateatterissa. Sympaattisen teatterin olemassa olon melkein unohtaa, kun useimmiten tulee käytyä Tennispalatsissa tai Kinopalatsissa. Kun ennen leffaa on kiva syödäkin jotain (varsinkin jos on työpäivä alla), sattuu Bristolin lähellä olemaan ehkä jopa kaupungin paras tex mex -ravintola. Tulinen ruoka? Yhtään en tykkää. Enpä! :D Tex Mexiä, cajunia, barbequeta? Kelpaa.

Santa Fe on vaan jotenkin ihan mieletön. Tunnelma on sopivan hämyinen ja lämmin. Sisustuksessa on maanläheisyyttä ja värikkyyttä. Arki-iltana viiden aikaan kaksi henkeä mahtui helposti sisälle. Mukava tarjoilija toi nopeasti listat. Hieman tylsää kai ottaa kerta toisensa jälkeen oma suosikki, mutta Chicken Fajitas oli taas liian houkutteleva ajatus.

Santa Fen fajitakset tarjoillaan tirisevältä parilalta. Kanafileet lepäävät paprika-sipulikasvisseoksen päällä. Kastikkeita, salsaa, guacamolea ja hapankermaa, sekä lettuja saa tarvittaessa lisää. Täytteissä riittää potkua. Ne eivät ole kuitenkaan liian tulisia, sillä kasvisten tai kanan maku ei peity. Kahden fajitaksen jälkeen olo on kylläinen ja onnellinen. Suuta polttelee hieman ja huulia kirvelee, mutta se on sen arvoista. Polttelu sitäpaitsi häviää parissa minuutissa. Ruoka ei ole ehkä soveliainta ensi treffeille, sillä se aiheuttaa ahmintaa ja sotkua. Ennen leffaa olevaksi ruokaorgiaksi fajitas on juuri täydellinen.

Niin ja se leffa sitten? Ei sitä turhaan olla kehuttu. Yleensä jokseenkin ärsyttävä Jasper Pääkkönenkin onnistui aika hyvin roolissaan. Eli kehut oli ansaittu.

Tulinen kasviswok

Sain aikoinani ylioppilaslahjaksi wokkipannun. Kunnon teräspannu vuosikymmenen takuulla oli aivan upea, mahtava ja loistava lahja. Pannu on välillä ollut ahkerammassa käytössä, mutta nyt se oli jäänyt muiden kattiloiden, pannujen ja patojen taakse piiloon.

Tässä eräänä päivänä kuitenkin tuijottelin epätoivoisena kaappeja, kun koitin raapia kasaan jonkin mukiin menevän aterian. Viikonloppuna oli reissu edessä, joten kaupasta ei ollut mieltä hakea jääkaappiin täytettä. Aineksia tuijotellessa rakas wokkipannu tuli sattumalta mieleen ja tuloksena oli täysin hatusta vedetty, ihanan mausteinen kasviswok.

Kasviswok

1 vihreä paprika
1 iso punasipuli
1 iso porkkana
1 iso valkosipulinkynsi
1 paketti nuudeleita (esim. rapu)
kourallinen miniluumutomaatteja
kourallinen pähkinöitä (esim. cashew)
0,5 dl vettä
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
chiliä
paprikajauhetta

Freesausvaiheessa

1. Leikkaa paprika, punasipuli ja porkkana noin 4 sentin mittaisiksi ohuiksi suikaleiksi.
2. Lorauta wokkipannuun oliiviöljyä. Freesaa (kuullota) kasvissuikaleet ja murskattu valkosipuli öljyssä. Laita sekaan pähkinät. Mustapippuria ja suolaa voi lisätä hiukan jo nyt.
3. Lisää sekaan miniluumutomaatit puoliksi pilkottuina.
4. Lisää vesi ja nuudelit. Jos nestettä tuntuu olevan liian vähän, voit lisätä noin 2 dl.
5. Lisää nuudelipakkauksessa olevat mausteet. Lisää pippuria, chiliä ja paprikajauhetta oman makusi mukaan
6. Syö.

Cashew-pähkinöiden sijaan käytin itse Rainbown pähkinäsekoituksesta jäljelle jääneet mantelit ja hasselpähkinät (noukin muut jo aiemmin parempiin suihin), jotka toimivat oikein hyvin. Lopputuloksena wokin pitäisi olla melko kiinteä. Jos nestettä on lisätty, lopputuloksena on hieman nuudelikeittomaisempi wokki, mikä sekin on loistava. Vesi kerää makuja kasviksista ja mausteista, joten pelkkä liemikin on herkullinen. Wokissa saa olla tulisuutta. Maustamisessa kannattaa aina aloittaa varovaisesti ja lisätä sitten. Mausteita kun on hankalampi saada pois. Omasta wokistani tuli lopulta juuri niin tulinen, voimakas ja kuuma kuin toivoinkin. Se lämmitti jopa loskassa kävelystä jäätyneet varpaat.

Ilmeisesti makukin oli ihan kohdallaan, kun ruoka maistui myös kokki-kondiittorikämppikselle. Rassukka joutuu aina erinäisten Laiskan kokin Kokeilevan keittiön tuotosten koemaistajaksi kotona ollessaan, mutta tämän kerran malttoi syödä jopa kokonaisen annoksen. Taisi olla vaan nälkäinen jumpan jälkeen. :)

Ruokaa, välipaloja vai herkkuja?

Mistä tietää, ettei pidä mennä nälkäisenä työmatkalla kauppaan? Siitä, että matkalla mukaan sattuu jotain ihan muuta kuin normaalia ruokaa tai terveellisiä välipaloja. Donitseja, jammyja, bageleita, cakeja, cremeja, jäätelöannoksia, pehmiksiä, pyörteitä... Kyseessä on siis Kampin keskuksen Arnold's Donuts ja Spice Ice.

Vielä keväällä 2010 paikalla oli Valion baari, jonka smoothiet olivat loistavia. Lisäksi Paola Suhosen suunnittelema Kukkamaito-kuosi, jota käytettiin Valion baarin sisustuksessa, serveteissä ja työvaatteissa, oli ihana. Valion Baari oli myös näppärällä paikalla, sillä siitä oli helppo hakea terveellistäkin välipalaa ja jatkaa sitten matkaa.

No se niistä Valion baarin ihanuuksista. Se on ohi nyt. Minulla ei ole mitään Arnold's Donutsia ja Spice Icea vastaan, ei todellakaan. Mutta, tällä myymälän vaihtumisella on vakavat seurauksensa ja sen näkee kohta paisuvana vartalona. These are all for me. :)