"Kyllä tiedän antaa sinulle hyvän neuvon: kun laiskuuden halu tulee päälle, ole silloin laiskana!" Minna Canth


"Minä en saa koskaan kunnon kotiruokaa. Vain niitä hienoja juttuja." Prinssi Philip, Edinburghin herttua



torstai 8. joulukuuta 2011

Suklaan himoon suklaamuffinsi suklaasydämellä

Jollain tavalla kammoan välillä valmistuotteita tai näitä "lisää vain vesi" -ratkaisuja. Esimerkiksi inhokkilistallani on jauheesta tehty perunamuusi! Aiemmasta päivityksestä kuitenkin paljastin jo, miten näppäriä mielestäni valmiit piirakkapohjat ovat, ja samalla tavalla käytän kyllä aina joulun alla valmista torttu- ja piparitaikinaa. Arkea helpottavia pieniä asioita, tiedättehän?

Joudun hieman syömään sanojani jauheidenkin suhteen. Salakavalasti meille ensin ilmaantui toisen toimesta vohveli- ja lettutaikinan jauhemixi, jossa ei ollut kyllä mitään moitittavaa. Muffinsihimossani ratkesin ja skeptisesti ajattelin kokeilla Sunnuntain suklaamuffinsimixiä. Myönnän, että yllätyin positiivisesti. Seuraavana aloin haaveilla suklaakekseistä ja annoin jälleen valmiille jauheelle mahdollisuuden. Kyllä se toimi.


Vihdoin päätin, että jauheen käyttäminen on ihan hyväksyttävää, varsinkin jos mixiä tuunaa hieman, eikös? Aloin haaveilla suklaasydämen sisältävistä suklaamuffinseista suklaakuorrutteen kera. Hieman överiksihän se olisi mennyt, mutta suklaasydän ei kai ole liikaa vaadittu?



Pätkismuffinsit (n. 15 isoa muffinsia)

1 Sunnuntain suklaamuffinsimix
1 pussi minipätkiksiä

1. Tee muffinsitaikina pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Säästä minipätkiksiä jokaista muffinsivuokaa varten yksi, pilko loput pätkikset ja sekoita taikinan sekaan.
3. Laita muffinsivuoan pohjalle hieman muffinsitaikinaa. Aseta keskelle pala minipätkistä. Peitä pätkis taikinalla.
4. Paista pakkauksen ohjeen mukaan.

Asettelin taikinaa pohjalle noin ruokalusikallisen ja pätkiksen päälle vielä toisen samanlaisen määrän. Massa riitti hyvin 15 muffinsiin. Paperisia vuokia kannattaa olla kaksi päällekkäin, sillä muuten muffinsi saattaisi levähtää helpommin.



Oi ja voi!! Muffineista tuli täydellisiä, minttusuklaalta tuoksuvia, lämpimiä, pehmeitä ja suklaisia palleroita, joita olisin voinut ahmia monia. Onneksi säästi osan seuraavaan päivään, sillä - jännä kyllä - maku oli lähes parempi!

Aloin jo pohtia, pitäisikö seuraavaksi kokeilla Fazerin sinistä, Geishaa, Fazerinaa ja mitä näitä ihanuuksia oikein onkaan???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti