"Kyllä tiedän antaa sinulle hyvän neuvon: kun laiskuuden halu tulee päälle, ole silloin laiskana!" Minna Canth


"Minä en saa koskaan kunnon kotiruokaa. Vain niitä hienoja juttuja." Prinssi Philip, Edinburghin herttua



keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Grillaushaaveita "talven" keskellä

Tuossa aiemmassa kirjoituksessa viittasin viime kesän viimeisiin grillajaisiin. Juu tiedän, että nyt mennään keskitalvea, mutta eihän se siltä tunnu. Jouluna oli onneksi lunta, mutta nekin on jo kadonneet. Lajittelin tuossa siis vanhoja valokuvia ja törmäsin kesäkuviin ja siinä samalla noihin grillajaisiin. Niistä jäi kirjoittamatta ja mainisematta yksi hyvä kasvislisuke taas..

Olimme siis kaveriporukalla hieman saunomassa ja syömässä ja ylipäänsä herkuttelemassa. Grilliin pääsivät entrecôte-pihvit, pekoniin käärityt herkkusienet, salsa-tuorejuustokasvikset ja sitten nämä omanlaisensa grillatut tomaatit.


Grillatut mozzarellatomaatit

tomaatteja
mozzarellaa
oliiviöljyä
tuoretta basilicaa
suolaa ja pippuria

1. Pese tomaatit ja leikkaa niihin syviä viiltoja. Varo, ettet leikkaa koko tomaattia halki.
2. Tee mozzarellasta siivuja ja laita siivuja tomaatin viiltoihin.
3. Grillaa niin, että mozzarella sopivasti hieman sulaa.
4. Leikkaa basilica silpuksi. Laita sekaan tilkka oliiviöljyä ja suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita eräänlaiseksi basilicatahnaksi.
5. Levitä basilicaöljyä grillattujen mozzarellatomaattien päälle ja syö pois.

Tämä toimii vallan hyvin myös uunissa tehtynä, vaikka grilli tuo tietysti oman säväyksensä. Otettu käyttöön juhannuksensa 2010 ja käytetty siitä eteenpäin menestyksellä.

Grillajaiset vaativat alkumaljat.
  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti