Ravintolapäivä osa 2

Minkälainen tunari ei ota kameraa mukaan lähtiessään Ravintolapäivään? No tällainen tunari.

Tällä kertaa vietin Ravintolapäivää Savonlinnassa, jossa oli peräti huikeat kolme ravintolaa. No laatu korvannee määrän. Kävin oikeastaan ihan muusta syystä kuin pelkstä Ravintolapäivän riemusta vierailemassa Sokerihiiri-kahvilassa, jota piti  kolme ehtoisaa emäntää. Mutta kannatti käydä!

Leidit olivat loihtineet parhaita kakkuja, joita olen koskaan syönyt! Yhdistettynä oli valkosuklaata ja raparperia, suklaata, mustikoita ja vadelmia sekä minttua ja suklaata. Suklaata, suklaata, suklaata! Nam! Sokerihiirettäret tiesivät, mistä narusta vetäisivät.

Kaikenlisäksi ravintolan paikka oli valittu täydellisesti. Kahvila oli Savonlinnan vanhimmassa puurakennuksessa, pikkuisessa kellotapulissa. Kun auringon paisteella vielä saattoi nautiskella ulkona järvimaisemasta ja tuoksuvasta heinästä oli kokemus melko lailla täydellinen.

Pääasia kai kuitenkin lienee se, että on mukavaa, että Ravintolapäivää alkaa levitä myös näihin pikkukaupunkeihin. Helsingin katufiestaan täällä on vielä matkaa, mutta ehkä joku päivä. (no, ensiksi pitäisi innostaa paikallisia olemaan hieman riehakkaampia ihan ylipäänsä! anteeksi vaan)

Ja ehkä jo ensi kerralla pääsen toteuttamaan sen oman pikku ravintolani. :)

Grillailua

Aurinko, aurinko, aurinko! Antaa pientä uskoa siihen, että on vielä grillaussäitä. No viime viikolla ei ollut, kun olimme pari päivää mökillä. Pääsimme perille vasta kahdeksan jälkeen illalla ja koko päivän kestänyt sade onneksi taukosi juuri siksi aikaa, että saimme grilliin tulen ja lihat kypsymään. Ruokailu tehtiin sitten mökin sisätiloissa.

Olen niin tylsä grillaaja, että teen melkein joka kerta samat jutut. On possut, naudat ja broilerit. Sitten makkarat, maissit ja kasvikset. Tällä kertaa jätin pekoniherkkusienet pois kokonaan, kun tuumasin, että ruokaa on taas ihan tarpeeksi kahdelle hengelle muutenkin.

Mutta ne kasvikset! Näistähän on ollut siis puhetta aiemminkin. Koko sekoitus on keksitty pari kesää sitten, kun lihalle piti olla jotain lisuketta ja kaikki, mitä oli tarjolla vain laitettiin sekaisin. Yksinkertaisesti kasviksia, salsaa ja tuorejuustoa. Sekoita.

Miten ne voi olla niin hyviä grillissä! Tällä kertaa lisäsin perussatsiin nipussa ollutta punasipulia (enpä ollut ennen nähnyt) ja herkkusieniä. Sitten vain tuorejuusto ja salsa sekaisin ja kasvisten ympäri. NAM!

 

 

Sitten saatoin hieman ihastua tuohon Santa Marian BBQ-kastikkeeseen. Valelin maissini soosissa ja nam! Voisin kuvitella, että ne ribsit jotka ähkyssä jäivät grillaamatta olisivat olleet myös todella hyviä tuon kanssa.

Tarkoitus ennen mökille lähtöä oli hakea vinkkejä Akseli Herlevin keittokirjasta, mutta aikeeksi jäi. Olen mooonta kertaa miettinyt, miten hyvältä kirjassa olevat pekoniin käärityt kampasimpukat kuulostavat. No, jos ei tässä enää mökille ennätä niin ensi kesänä sitten.

Tai sitten käy kuten kesäkuussa jalkapallon EM-kisojen aikaan. Tuolloinhan piti joka illalle olla matsipurtavaa ja jos on monta iltaa putkeen syönyt chicken wingsejä ja kananuijia pitää jo keksiä jotain muuta. Yksi ilta teimme sitten herkkusieniä tuorejuustolla ja pekonilla uunissa. Se ei ole sama juttu kuin grillissä, voin kertoa.

Mummo-Ankan touhuja

Alkoi eilen vähän hymyilyttää, kun ajelin lapsuudenkotiini viinimarjapensaiden ääreen. Tarkoituksena oli taas tehdä mehua talvea varten. Kun siinä aikani katselin mehumaijaa ja tuumailin, että mites tää homma toimikaan teki isäni sellaisen "kröhöm"-yskähdyksen ja totesi "Tuota, sellaisesta yhdestä blogista voisi olla apua. Se löytyy osoitteesta laiskakokki.blogspot.com". :)

Totta! Siellähän ne viimevuotiset mehustukset on kirjattuna ja oli niistä eilen apua. Jännää, vaikka menetelmä taitaa olla lähes idioottivarma, niin kyllä se taas jännitti, että mahtaako sieltä kelvollista mehua tulla. Tuli. Niinhän sitä sanotaan, että hyvää koittaa tehdä, mutta priimaa pukkaa tulemaan. Ai mikä omakehu?

Sen verran olin viime vuodesta viisastunut, että tein punaisista viinimarjoista enemmän mehua kuin viime elokuussa. Tuolloin tein mehua vain 10 litrasta marjoja ja säilöin toiset 10 litraa. Idiootti! No niitä punaviinimarjoja on yhä jäljellä, vaikka olenkin vihdoin keksinyt niiden kulutukseen superöverienergisoivan smoothien. Mutta mehujen kanssa kävi viime syksynä niin, että olin hypertarkka siitä, kuka saa juoda ja mitä mehua ja missä järjestyksessä ja yritin valvoa siitä YKKÖSpulloa eli sitä, mikä oli ensimmäisenä valutettu ja kaikkein ensiluokkaisinta. Arvatkaa, mitä sille kävi? JOKU JOI SEN SALAA! Että näin hyvin toimii meidän kodissa tämä säännöstely. :)

Eli mehua tuplamäärä siis, ja jos ne nyt vaikka kestäisivät edes syyskuun loppuun.

Niin ja tämä vielä on sanottava. Sain 10 litraa mustikoita. Siis sain! Ja ihan valmiiksi siivottuna ja kaikkea! Meinasi kyllä ihan sydän pakahtua tällaisesta ystävällisyydestä ja jalosta teosta.

Tekee kyllä silti vähän itsekin mieli matkata tuonne jo syksyisen oloiseen metsään. Haaveena on jo keltainen Rukan sadetakki ja se olisi söpö marjametsässä, eikös? Olin pari päivää mökillä ja metsä näytti olevan sinisenään marjoista. Ja vedestäkin, on nimittäin tuo Saimaan pinta hieman normaalia korkeammalla nimimerkillä niemenkärjessä sijaitseva mökki oli muuttunut omaksi saarekseen.

Säilömisestä vielä, että nyt on pakko hieman kehua omaa reippautta. Tässä jo usean vuoden ajan olen jotenkin onnistunut myöhästymään mansikkakaudesta. Nyt vihdoin ja viimein pakkasessa on nätisti siivottuna rasioissaan viisi kiloa mansikoita talven varalle.

Talvivarasto, mikähän hamsteri kuvittelen olevani?

Jaahas, ja mustikoiden pakastushommiin. Korvissa soi tämä:

Onnellisia asioita 3 + bonus

Pienet asiat tekevät onnellisiksi, sehän on jo todettu. Tässä viimeisen viikon aikana niitä onnellistuttavia tekijöitä ovat olleet nämä.

1. Tädin muru, joka kantoi tädille mustikoita ja metsämansikoita mökillä.

 2. Oman tädin leipoma pannari ja tuore mansikkahillo.

3. Grillaaminen mökillä.

Ja bonuksena: Päiväunet auringon lämmittämällä kalliolla uuden koirakaverin kanssa. Kunkku ja minä - auringonlaskun torkkujat.

Hmmm.. huomioita, jotka eivät liity tähän mitenkään. Miten mun käsi on ekassa kuvassa noin kurttuisen ja kärsineen näköinen?

Muikut uppoavat tänäkin kesänä

Kun tässä nyt kesän kertauksessa on vauhtiin päästy, niin.. Jos teistä nyt joku vielä on kesäturistireissua Savonlinnaan tälle kesälle suunnitellut, niin voin suositella yhtä asiaa erityisen suurella lämmöllä. Muikkuja.

Vietin juhannuksen aikaan perheen kesken tavallaan valmistujaisia Savonlinnan Seurahuoneen kattoterassin kabinetissa. Me olemme kaikki melko lailla kalaruokaa arvostavia ihmisiä. Kun 7-vuotias siskonpoikani totesi odottaneensa tätä pitkään, pohdin, puhuiko hän tätinsä valmistumisesta vai muikkuannoksesta. Huikean kasan muikkuja se poika kyllä söi ja näytti nauttivan täysin siemauksin.

Minun ja tädinmurun valinta oli huikomuikkuannos eli ihan vain iso kasa lankulla olevia muikkuja. Muille kelpasivat lankkumuikut, joissa muikkujen lisäksi on uuniperunaa ja salaattia.

Tuonnehan oli sitten pakko viedä ne kesävieraatkin, joille mansikka-marenkikakkua niin innolla väänsin. Taidan olla vähän tavoilleni uskollinen, mutta hei? Mansikoita ja muikkuja? Kenellepä ne eivät kelpaisi..


Erinomaisia muikkuja saa myös torin tuntumasta Kalastajan kojulta. Suosittelen.

 

Toukokuun ravintolapäivän muistelua heinäkuussa

Scrollasin tekstejäni läpi ja huomasin kauhistuksekseni, että keväisen ravintolapäivän vietto on jäänyt puolitiehen. Teksti oli kirjoitettu, mutta jäänyt julkaisematta. Koska toukokuinen ravintolapäivä oli ihan mahtava, saatte lukea siitä näin - krhm - kaksi kuukautta myöhässä. :)

Pääsinpä siis kerrankin viettämään Ravintolapäivää! Aurinkoinen lauantai Helsingissä oli ehkä mitä mahtavin miljöö ravintolapäivälle. Sakkia oli liikkeellä hurjan paljon. Tai ainakin siltä se näytti joka paikassa, missä me kiertelimme. 

Aamun aloitti erittäin huolella valmistettu kahvi Hakaniemen rannassa. Pop up -ravintola oli pystytetty rantaan rakennettavan kulttuurisaunan viereiselle tontille. Sitä kulttuurisaunaa odotellessa maistui erinomaisesti kahvi sekä skonssi. Hinta-laatu -suhde ihan kohdallaan ja maisema mitä parhain. Erityishuomio söpösti hieman liian pieniin istuimiin. :)

Seuraavaksi suuntamme oli kohti Näkinpuistoa, missä oli koiraystävien kahvila. No ei ole sitä koiraa (vielä!), mutta ystäväksi voisin kai itseäni luonnehtia. Kuten aika monessa muussakin ravintolassa, täällä oli tarjolla muffinseja/cupcakeja. Tämä kyseinen cupcake sai erityispisteet vaahtokarkeista (3 kappaletta! yhden söin heti ja se ei näy kuvassa) ja viileässä pidetyistä pillimehuista.

Päivän pääkohteemme oli sisäelinravintola Sydän ja Veri. Ravintolan idea oli tarjoilla ainoastaan sisäelimistä valmistettua ruokaa. Ravintolapäiväseurueen miespuoleiset henkilöt olivat ehkä menusta hieman enemmän innoissaan, mutta tämä koitos kannatti. Menu sisälsi mm. sydänpataa, kieltä ja korvahyytelöä. Sydänpata oli päivän suosikki. Pitkään haudutettu liha oli yhtä aikaa hyvin eläimellistä ja riistaisaa ja samalla niin pehmeää ja mureaa. Luonnollisesti olimme niin fiksuja, että olimme varautuneet sisäelinten nautiskeluun hakemalla naapuri-Alkosta sopivaa punaviiniä.

Seurueen naisväki sen sijaan arvosti erityisesti sisäpihamiljöötä ja huikean mukavaa ravintolan isäntäväkeä. Löytyipä muuten jutun juurta siitäkin, että tuo leipä oli ehkä parasta ikinä. Sattumalta olen saanut sen reseptin jo pari vuotta sitten, enkä vieläkään ole testannut sen tekemistä. Ja on kuulemma helppoa! Jälkiruokana toisilla raparperia ja toisilla kunnon laardista tehtyä korvapuustia täysmaidolla.

Jälkiruoan jälkiruoka hankittiin Tervasaaressa vietetyn auringonottotauon jälkeen suloisesta donitsipaikasta. Erityiskehut donitsivalikoiman laajuudesta ja oivallisesta teevalikoimasta. Tässä vaiheessa olimme hakeneet jo jälkiruoallekin sopivaa viiniä. Donitsien oivallisesta mausta kertoo jo sekin, että lähes kaikki jo tuossa kohtaa melko suureksi laajentuneesta sakistamme otti enemmän kuin yhden. En kerro, montako itse söin.

Iltapalalle suuntasimme Kallion suuntaan. Jos on ollut koko kevään ensimmäisen aurinkopäivän auringossa herkkuja ja viiniä nauttien, alkaa illansuussa tulla sellainen olo, että kaipaa suolaa, rasvaa ja jotain tulista. Niinpä ihailimme auringonlaskua napostellen nachoja, papuja ja salsaa.

Voin kertoa, että tuon kaiken jälkeen kävin melko onnellisena täyden vatsani viereen nukkumaan. :)

Mansikka-marenkikakku

Aika, kummallinen käsite. Mihin on hävinnyt kaksi kuukautta ihmisen elämästä, minä kysyn vain. Minne? No tuota, töissä ahkeroidessahan se. Nytkin pääsin töistä juuri sopivasti niin, että avasin television ja läppärin. Aloin katsoa olympialaisten avajaisia ja hetihän siinä tuli mieleen sitten, että en kuitenkaan (ADHD?) malta keskittyä niiden katsomiseen yksistään, vaan pitää nakuttaa samalla jotakin. Niinpä niin - sain hyvän syyn avata rakkaan blogini taas ja katsella, mitä tuolta puhelimen kätköistä löytyykään.

Kyllä, edelleen rasitan kaikkia kavereitani ja perhettäni kuvaamalla joka ikisen ateriani. Lähes jokaisen. Onhan tässä tullut syötä sellaistakin pöperöä, mitä ei uskalla edes tunnustaa. Tunnustan silti. Olin nälkäinen ja etsin tänään kaupasta pikaisesti jotain evästä töihin. Ostin paketin kalkkunanakkeja (?) ja valmista italiansalaattia, jota en siis normaalisti edes suostu syömään. Sitä se kaupassa nälkäisenä pyöriminen teettää. :)

Mutta juu... Koska tässä on tullut aikaa hukattua, niin pitää antaa paras pala kesästä heti. Onhan vielä kesää ja mansikoitakin (toivottavasti) jäljellä, niin on ihan PAKKO laittaa vinkkinä maailman parhaan mansikkakakun resepti jakoon. Maistelin tätä ensimmäisen kerran kesäkuun puolivälissä siskoni luona ja manguin reseptin itselleni. Juhannuksena tein samaa kakkua valmistumiseni kunniaksi (jee, medianomi, jee!!). Nyt mansikkahimo oli taas alkuviikosta niin suuri, että sain kaverini kesävierailusta ja syntymäpäivästä mahtavan tekosyyn tehdä mansikkakakkua.

Resepti on maailman simppelein ja löytyi Kotiliedestä. Jep, tein kerrankin uskollisesti ohjeen mukaan ja se kannatti!

Mansikkamarenkikakku

8 munan valkuaista
2 tl etikkaa
6 dl sokeria
3 tl maissijauhoja
250 mascarponejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
2 l mansikoita

1. Riko valkuaisten rakenne vaahdottamalla.
2. Lisää etikka ja puolet sokerista. Vatkaa.
3. Lisää maissijauho lopun sokerin sisään. Sekoita vatkaamisen aikana seos valkuaisvaahtoon.
4. Levitä marenki kolmeksi levyksi pellille. Kypsennä 120 asteessa n. 1,5 tuntia. Jäähdytä.
5. Vaahdota kerma ja sekoita mascarponen kanssa. Mausta vaniljasokerilla.
6. Levitä mascarponekermavaahto ja viipaloidut mansikat marenkilevyjen väliin.

Tämä on ylivoimaisesti parasta kakkua ikinä. Kyllä, ikinä! Sopivan makeasti narskuvaa (marenki), samettisen pehmeää (mascarpone) ja sitten pirskahtelevaa ja kosteaa (mansikat). Miinuspuolena varsinkin juhannuksena oli se, että maksoin tarvittavasta mansikkamäärästä 20 euroa (!), joten tyyristä se lysti oli. Täysin sen arvoista.

Siskokultani muuten oli unohtanut ostaa etikkaa ja käytti kakkuun vaalea balsamicoa. Se antoi aika jännän oman sivumakunsa kakkuun, mikä ei kyllä tehnyt kakulle pätkääkään hallaa.

Niin ja muistaahan kaikki, että se valkuaisvaahto pitää marenkeja varten vatkata niin jäykäksi, että kun vaahtokipon kääntää ylösalaisin vaahto ei tipu. :)

Nauttikaahan. Minä ainakin.