Makuelämyksiä kahvin parissa

Helsingissä ollessani kävin nauttimassa kupillisen ehkä parasta koskaan juomaani kahvia. Johan&Nyströmin konseptimyymälä Katajanokalla onnistui kerralla vakuuttamaan loistavuutensa muutamalla erittäin houkuttelevalla asialla.

Ensinnäkin - se kahvi! Kahvit paahdetaan käsin ja pienissä erissä. Tällä Slow Roast -menetelmällä kahviin halutaan paras mahdollinen maku. Maistelin ensin suosituksen mukaisesti suklaista FTO-espressoon tehtyä cappuccinoa. Oi nam. Reilun kaupan pavuista tehdyssä kahvissa oli mahtava pehmeys ja suklaisuus. Sen seurana nautittu suklaa cookie oli oivallinen pari. Itseasiassa se cookie oli niin hyvä, että Miss America -lempinimellä kulkeva ystävänikin totesi: "Mä en kestä, tää keksi on parempi kuin mitä mä itse teen!".

Seuraavaksi maistelin sitten hieman erilaista Shakiso espressoa. Shakiso oli todella erikoinen tuttavuus. Se maistui ihan toiselta kuin mikään koskaan maistamani kahvi. Maku oli hapan ja kirpeä, mutta samalla paksu ja ihan uskomattoman rikas. Se oli kuin pieni hedelmäpommi olisi räjähtänyt suussani. Todella eksoottinen ja mahtava maku.

Toiseksi - henkilökunta! Baristat vaikuttivat ihan oikeasti pitävän todella paljon työstään ja työpaikastaan. Tuollaisella pikkuseikalla on asiakkaan viihtyvyyden kannalta melko suuri merkitys. Henkilökunta kertoi kiltisti kahveista ja vastaili kysymyksiin suvereenisti. Arvostan.

Kolmanneksi - sisustus! Ajauduin Johan&Nyströmille osittain siksi, että ystäväni mukaan minut on pakko viedä erääseen paikkaan, koska se näyttää aivan minulta. Henkäys kahvin tuoksua, mukavan pehmeä valaistus, puuta ja hitusen värejä - oi kyllä! Minne vain katsoi löysi jotain pientä ja innostavaa, josta pohti, voisiko tuon jotenkin organisoida omaan sisustukseen. Pieni visuaalinen elementti, jolla toki on olennainen funktionsa, oli myös vieraskirja. Se oli kirkas väripilkku, jota ei voinut olla huomaamatta.

Neljänneksi - myymälä! Valikoima oli todella laaja niin kahvin kuin teenkin osalta. Papujen ja lehtien lisäksi löytyy jos jonkinlaista välinettä lämpimien juomien ystäville. Voisin kovin mielelläni suoraan kirjoittaa paikkaan oman lahjalistani - eli nimipäivät, syntymäpäivät, valmistujaiset (kröhöm), joulut ja mitä näitä nyt onkaan.

Joten, arvoisat kahvin ystävät. Jos haluatte nauttia loistavasta kahvista, viihtyisässä ympäristössä ja saada hyvää palvelua, tiedätte minne mennä.

Lahjakas joulu

Joulupukki toi mukavasti lahjuksia. Olin taas ollut kiltti, sillä joulupukki toi kivasti lahjuksia. Yhtä konserttilippua ja rannekorua lukuun ottamatta lahjat olivat pitkälti joko syötävää, juotavaa tai keittiöön jotenkin liittyvää sorttia. Hienoa! En juuri kaivannutkaan erityisesti mitään krääsää, vaan tämä lahjavalikoima oli oikein täydellinen.

Yksi erittäin mieluisa paketti sisälsi Scanpanin haudutuspannun ja Fiskarsin baking kitin. Setti sisälsi silikonisudin, -vispilän ja suuren lusikan. Ilmeisesti myös ensi vuonna kotona olisi siis syytä kokata ja leipoa hieman entistä enemmän. Tuota sutia ja vispilää olen aiemmin katsonutkin vähän sillä silmällä. Silikonisuti on mielestäni paljon helppokäyttöisempi ja helpompi puhdistaa kuin tavallisest sudit ja silikonipäällystetyllä vispilällä ei tarvitsisi pelätä naarmuttavansa kattilaa.

Sitten se varsinainen lahja, joka sai aikaan ihastuneita huokauksia. Joo, taidan olla hieman hassu, mutta kaikki mikä on vaaleanpunaista on melko lailla pop ja kun vielä olen pitkään halunnut Sodastreamia, niin se pinkkinä oli aivan mahtava lahja. Kyseisen koneen kasasin välittömästi, vaikka muru nauroi vieressä, kun kokoaminen näytti hieman hankalalta. Koneen sooda tuli jouluaterian jälkeen tarpeeseen. :) Paketissa oli myös kaksi eri makua, joista omena on ainakin todettu jo hyväksi.

Olen toivottaman hurahtanut tuohon laitteeseen. Juon kivennäisvettä PALJON. Tai joisin varmasti vielä enemmän, jos niitä painavia pulloja ei aina tarvitsisi raahata kaupasta ja viedä niitä tyhjiä takaisin kauppaan. Sodastreamilla ei tarvitse moista miettiä, kun kuplavettä on tarjolla koko ajan. Nyt vaan toivon, ettei Sodastreamille käy kuin niille 80-luvun limsakoneille, mitä meidänkin lapsuudenkodista taitaa keittiönkaapista löytyä. Niihin ei ole oikeita hiilihappopulloja löytynyt enää vuosiin.

Kiitos joulupukin apulaisille kaikista lahjoista! Laiskis kiittää ja kumartaa!

Marjasesonki ja ihan ensimmäinen oma mehu!

Huiiiiiih! Edellisestä blogikirjoituksesta on todella pitkä aika. Voisiko joku kertoa, minne se kesä oikein hävisi? Kuinka voi aika kulua noin älyttömän nopeasti? Lyhyesti kerrottuna, kesään kuului paljon hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja ihania ihmisiä. Tietysti myös hitunen mökkeilyä, jetteilyä ja terasseja. Noista Savonlinnan kesän tapahtumista pitääkin vielä kirjoittaa tarkemmin, sillä täällä on muutamia aika kivoja kesäravintoloita, joissa tuli käytyä. Puhelin pursuu kuvia, jotka pitää päästä purkamaan!!

Mutta näin tauon jälkeen aloitetaan ajankohtaisimmalla asialla. Niin laiska kokki kuin olenkin, sain kipinän itse tekemiseen luettuani rakasta Kodin Ruokavuosi -keittokirjaani. Jotenkin tässä siis viime aikoina olen haikaillut itse tehtyjen hillojen, mehujen ja muiden herkkujen pariin. Siksipä suuntasin ensimmäistä kertaa varmaan viiteentoista vuoteen marjametsään! Nyt pakkasessa odottaa 10 litraa mustikoita ja 5 litraa vadelmia! Onko ajatusta, mitä niistä tekisi? Vadelmista osa päätyy hilloksi ja mustikoista lupasin tehdä ensi viikonloppuna piirakkaa, mutta siihenhän ei kaikki vielä kulu. Jännä muuten, miten haikealta tuntuu varsinaisesti käyttää ne vaivalla haalitut marjat. :)

Helsingin syksyjen sateista selvinneet HAIt vihdoin tositoimissa. :)

Vielä metsäretkeäkin jännempää oli ensimmäisen omatekemän mehun pullottaminen! Olen jo parin vuoden ajan pohtinut isän pihamaan  marjapensaiden tyhjennystä. Toistaiseksi ensin pensaiden ääreen ovat ennättäneet linnut. Mokomat harakat! Tänä vuonna pensaiden kimppuun ennätin minä! Pari sankollista punaisia ja valkoisia viinimarjoja eksyivät Mehu-Maijaan. Jo ensimmäisen satsin jälkeen olin täysin myyty. En olisi ikinä uskonut, kuinka helppoa mehun tekeminen on!!!


PUNAVIINIMARJAMEHU (n. 5 l)

10 litraa punaisia viinimarjoja
1 kg sokeria

1. Laita Mehu-Maijan alaosaan vettä kiehumaan
2. Laita yläosan säiliöön marjat ja sokeri.
3. Aseta väliosa ja yläosa alaosan päälle.
4. Valuta mehua väliosasta kannuun ja siitä pulloihin.

Eli punaiseen viinimarjamehuun meni noin 10 litraa marjoja. Poimiessa ei tarvinnut välittää siitä, sattuiko mukaan hieman lehtiä, sillä mehua tehdessä sillä ei ollut väliä. Käytin mehun tekemiseen Mehu-Maijaa eli toisin sanoen mehuhöyrystintä. Nerokas laite! Maijan alaosaan laitetaan vettä, joka kiehuessaan höyrystää yläosan säiliön marjat. Marjojen mehu valuu väliosaan, josta mehu otetaan letkulla talteen.

10 litraa marjoja kohden käytin 1 kilon sokeria. Ensimmäiset mehut kannattaa kaataa takaisin yläosaan marjojen sekaan, jotta sokeri sekoittuu tasaisemmin mehun sekaan. 10 litrasta marjoja tuli noin 5 litraa mehua. Ensimmäiset mehut ovat parempia kuin viimeisenä valutetut. Itse ainakin numeroin pullot, jotta muistan, mikä on 2. laatua. Toisaalta, ainakaan maistelun perusteella, ero ei ollut kovin suuri ja 2. laatukin priimaa.

Mehun tekeminen onnistuu melkein mistä vain. Punaisten viinimarjojen lisäksi koitin tehdä mehua valkoisista viinimarjoista ja lopputulos oli ihan mahtava! Kun kunnolla innostuin aloin katsoa pihamaalle hullun kiilto silmissä etsien jotakin, mitä voisi keittää. Karviaiset jätin suosiolla syötäväksi saman tien, mutta rarparperi.. Säntäsin viime hetkellä kauppaan ostamaan kilon verran omenoita, jotka laitoin raparperien sekaan. Yhteensä omenoita ja raparperia oli myös noin 10 litran sankollisen verran. Sokeria meni vähän vajaa kilo. Lopputulos herkkua!

Hui! Siitä tulikin pitkä kirjoitus! Sallittakoon se, sillä tekstin pituus korreloi lähes suoraan sitä innostusta mikä mehun tekemiseen syntyi. Ihmiset, kokeilkaa! :)

Toinen muutto ja valtava keittiö

Olen tainnut ihan kokonaan unohtaa kertoa, että muutin jälleen. Ei, en vielä kyllästynyt tai saanut tarpeekseni, enkä usko, että niin käykään. Meidän pikkuyksiössä sattui vesivahinko, ja hurjalla tuurilla saimme parissa viikossa uuden asunnon. Yhä pikkuisen, mutta kaksion. Ja mikä parasta: keittiö on valtava!

No valtava on tietenkin suhteellinen käsite, mutta eipä tarvitse miettiä, mikä on keittiössä välttämätöntä ja mikä ei. Kaikki mahtuu! Keittiöön mahtuu myös muut asiat, kuten korut ja vyöt, joille ei sitten muualla tilaa olekaan. Vaikka Helsingissäkin keittiöni oli töölöläisen mittapuun mukaan jopa suurehko, niin tämä on ihan jotain muuta.

Tästäpä innostuneena olen jopa jälleen alkanut tekemään ruokaa. Myönnän, että muuttohässäköissä paikallisten pizzerioiden tuotteet tulivat hyvin tutuiksi (suosittelen Uskudarin Meksiko-pizzaa, nam!). Innostuin isosta keittiöstä jopa niin, että innostuin leipomaan. Ja sitä ei tapahdu usein, sillä teeleipiähän ei oikeastaan lasketa. Leipomusten lisäksi ihastelen saarekkeen yläpuolella olevaa lasivitriiniä, johon nätit viinilasit saa sopivasti näytille. Pentikin siniset viinilasit olivat itseasiassa nykyisen avomiehen läksiäislahja, kun aikanaan muutin täältä pois. Tosin silloin oltiin ihan vain kavereita. :)

Mutta tässä yhteydessä ei liene yllätys se, että keittiö oli huoneista ensimmäisenä valmis. Tai no pientä hiomistahan siinä aina on. Vielä kolme laatikkoa odottaa purkuaan, mikä tarkoittaa sitä, että olen asunut laatikoiden keskellä yhteensä jo pari kuukautta. Riittää jo. Ehkä viimeisten muuttoliikkeiden myötä blogikin tulee päivitettyä hieman ahkerammin.

Läksiäislahjontaa osa 3

Viimeinen osa läksiäisiä koskee rakkaita ystäviä, joiden kanssa piti viettää hauskaa tyttöjen iltaa ja ihan vaan sivumennen samalla siis läksiäisiäni. Itkuksihan se meni ja ihan siksi, että nämä ihanat olivat sitten menneet tuhlaamaan, kuten mummo olisi sanonut, ja hankkineet ihanan läksiäislahjan. Höppänät ymmärsivät, että heidän (ja muiden ystävien) lisäksi ikävä tulee yhtä sellaista pikku juttua kuin koko kaupunki.

Lahja huusi Helsinkiä niin lujaa, että viesti tuli kyllä perille. Kaupunki on ja pysyy ja sitä voi ottaa palasen mukaansakin. Mitäpä sitten sain? Voi kuulostaa hassulta, mutta esimerkiksi rätin. Rätti on niin sievä, ettei sitä varmaan raaski koskaan käyttää, mutta keittiössä se on koristeena. Juu-u, nätti rätti. Sopivasti siinä lukee avainsanoja, kuten Töölö.

Ovelasti kaikilla läksiäislahjoillani on yksi yhteinen tekijä. Myös höppäniltä sain keittokirjan. Tällä kertaa kyseessä oli Helsinki Menu eli kirja, jossa legendaaristen helsinkiläisten ravintoloiden kokit kertovat vuodenaikaan sopivia reseptejä. Eli, kun iskee "koti-ikävä", voin kokata itselleni Eliten tai Baker'sin herkkuja. Näppärää.

Kuluihan se ilta lopulta iloisissakin merkeissä. Tyttöjen ilta = ruokaa ja juomaa. Ja lopulta tanssia Madonnan tahtiin. Perfect! Kiitos siitä! Seuraavana aamuna hyppäsin Karjalan junaan toistaiseksi viimeistä kertaa. Mutta varmaa on, että kyseessä on vain toistaiseksi.

Läksiäislahjontaa osa 1

Kaupungin vaihdon yhteydessä vaihdoin myös työpaikkaa. Alan pikkuhiljaa reilun viikon jälkeen toipua läksiäisistä, joten ehkä pystyn ilman huokauksia kertomaan, miten ihania entiset työkaverini olivatkaan. Uskomattominta asiassa oli se, kuinka hyvin nuo ihmiset oppivat minut parissa vuodessa tuntemaan.

Perinteiseen tapaan lähtevä työntekijä eli tällä kertaa minä toin herkkuja työkavereille. Koska karkkilakko on yhä voimassa päädyin pitämään iltapäivällä jäätelökestit. Tarjolla oli vaniljaa ja suklaanougatia sekä suklaapisarakeksejä päälle murustettavaksi. Aamu sattui tietysti olemaan ihana ja aurinkoinen ja VR:n lähiliikenne täysin sekaisin. (some things never change) Hieman jännitin a.) riittääkö 4 litraa jäätelöä vajaalle 50 henkilölle b.) kuinka pahasti jäätelö ennätti aamulla sulaa. Onko inhottavampaa kuin sulanut ja uudelleen pakastettu jäätelö, jos haaveilee kunnollisesta jätskifiestasta?

Mutta palatakseni niihin työkavereihin.... Jäätelökestien yhteydessä sain myös läksiäislahjan. Suloisen vaaleanpunaisen paperikassin sisällä oli ensinnäkin ihana kortti, jossa komeili kunnon samovaari, ja sen seurana paketti teetä. Toiseksi kassista löytyi lempparicavaani Codorniuta. Seuraavana kätköistä paljastui Top Chef -voittajan Akseli Herlevin uusi keittokirja (ehdottomasti haluamieni keittokirjojen listalla!!). Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä sain kuusi kappaletta Teeman vaaleanpunaisia lasisia kippoja. Läksiäislahja sisälsi siis varsin hyvin kaikkea mistä pidän erittäin paljon: cavaa, keittokirjan, kaikkea vaaleanpunaista, teetä ja Teemaa. Teeman kippojen sisällä oli vielä vaahtokarkkeja. Lemppareita! Erikoispoikkeusluvalla sain syödä ne - karkkilakosta huolimatta.

Lyhyesti siis - kiitos ihanat! Teitä tulee ikävä. Ovelasti ujuttaudutte usein mieleen, sillä Akselin kirja ja Teeman astiat ovat ahkerassa käytössä. Cava sen sijaan kului jo. ;)

Keittiön välttämättömyydet vuonna 2000 ja 2011

Uusi asuntomme on siis pikkuinen yksiö Savonlinnan keskustassa. Se tarkoittaa samalla myös miniatyyrikeittiötä, jossa ei ole edes uunia. No rehellisesti sanoen, kuka uunia tarvitseekaan? Pari keittolevyä ja mikro riittävät ihan hyvin. Ainakin ne pakastepizzat jäävät jo hyvästä syystä pannaan.

Tilanpuutteen kanssa täytyy miettiä tarkkaan, mitä keittiöön siis tulee. Samaa asiaa mietin jo silloin, kun 16-vuotiaana muutin kotoa pois. Tuolloin pakkasimme äidin kanssa mukaan tärkeimmät välttämättömyydet eli:

1. kattila
2. paistinpannu
3. lautasia
4. laseja
5. mukeja
6. aterimia
7. pari muovikulhoa
8. muutama lasta, kauha, juustohöylä ja leipäveitsi
9. siivilä
10. leikkuulauta

Tärkeimpien joukkoon kuului luonnollisesti myös ensimmäinen oma vedenkeittimeni teetä varten.

Nyt tärkeimpien joukko on lähes tulkoon sama. Mutta lisäksi TÄYSIN pakollisiksi laskin myös seuraavat:

1. wokkipannu
2. kaikki keittokirjat alkaen 7. luokan kotitalouden oppikirjasta MadCookiin.
3. kaikki hopeat pizzapyörästä juustonappeihin ja pastakauhaan
4. Pentikin nätit viinilasit
5. viinipullon ilmaaja
6. samppanjalasit
7. shaker ja viinamitta
8. vohvelirauta
9. blinipannu
10. leivänpaahdin

Kahvinkeitin saa mennä varastoon, mutta vedenkeitin tulee tietysti jälleen mukaan. Että näin se elämä muuttuu kymmenessä vuodessa. :)

Keittiötarvikkeet voivat olla persoonallisia

Viikonloppuna olin juhlistamassa kahden ystäväni valmistumista. (Onnea Jenni ja Matti!) Rassukat olivat toivoneet lihapullasaksia joululahjaksi, mutta joulupukki kaiketi unohti ne säkistään. Korvasimme joulupukin unohduksen Kokkipuodin avustuksella. Samalla aloin miettiä alkusyksystä käymääni keskustelua kummallisista keittiötarvikkeista.

Kummallisella keittiötarvikkeella tarkoitan mitä tahansa välinettä, joka on omalla tavallaan tarpeellinen, mutta jollain tavalla huvittava ja ilmankin tulee hyvin toimeen. Lihapullasaksissa on toki oma järkevä logiikkansa. Kaikista lihapullista tulee näppärästi juuri samankokoisia ja muotoisia, mutta onhan se hieman hassua.

Keskustelun aikana vinoja katseita omista välineistä sai kalan muotoinen sitruunanpuristin. Väline on tarkoitettu osaksi kattausta. Sillä puristetaan vain yksi viipale kalan päälle sotkematta sormia. Tarpeellista, mutta hieman huvittavaa ja ilmankin tulee toimeen.

Kun aloin tarkemmin miettiä, näitä välineitähän on enemmänkin, esimerkiksi hopeinen pizzapyöräni. Se on toki kaunis ja elegantimpi kuin muut pizzapyörät. Pyöräosa on ruostumatonta terästä, ja sillä on helppo leikata pizzaa. Pizza ei ehkä ole se kaikkein elegantein ruoka, joten hopeisen pizzapyörän kanssa tulee jännä kontrasti. Pyörä on tarpeellinen leikkaamiseen, kontrastin takia huvittava ja no - voihan pizzan leikata veitselläkin. Kummallisten sarjaan varmasti kuuluvat palapelikuvioiset jääpalamuotit, sammakkotiskiharja sekä tassuilla seisova juuresharja. Nämä kaikki olen omistanut.

Jostain syystä nämä pienet, hassut esineet ovat usein ne keittiön rakkaimmat. Ne tuovat persoonallisuutta niiden pakollisten kippojen ja kuppien sekaan, jotka kaikilta löytyvät. Ne ovat myös hauskoja lahjoja, sillä vaikka niitä haluaa, harvoin sitä itselleen ostaa keittiön kummallisuuksia. Joten kummalliset keittiötarvikkeet kunniaan!


Lihapullasaksien lisäksi valmistujaispakettiin sujahti muuten Antti Vahteran, Visa Nurmen ja Iiro Rantalan Mojo-keittokirja. Mojo yhdistää musiikin ja ruuan nerokkaalla tavalla. Ajatuksena on, että jokaiselle aterialle löytyy oma musiikkinsa. Sekä ruuassa että musiikissa pitää olla tekijöiden mielestä hyvää tunnelmaa. Sopii ihmisille, jotka pitävät myös hassuista keittiötarvikkeista.

Vielä jälkikommenttina: Kokkipuodista saa paljon muutakin kuin turhakkeita. Itse etsin lihapullasaksia joka paikasta, ja vasta sitten muistin Kokkipuodin. Sinne kannattaa melkein mennä ensimmäisenä, jos jotain etsii.

Kuva-arvoitus ja idän herkut

Arvatkaapa, mikä tämä on?

Kyllä! Se on ikioma, suloinen, vaaleanpunainen blinipannuni! Päätin toteuttaa aiemman uhkaukseni, ja hankin tämän Prismasta huikeaan 10 euron hintaan. Uskon vakaasti, että pannu on hintansa väärti.

Söin ensimmäisen kerran blinejä mummoni luona ihan pikkutyttönä. Taikina tehtiin jo edellisenä päivänä ja annettiin kohota yön yli. Mummon taikinasta muistan vain sen, että se sisälsi olutta. Joidenkin reseptien mukaan blinitaikinaan kuuluu kirkas viina. Paksut, rasvaiset letut syötiin mädin, smetanan ja sipulin kanssa. Mummon tekemänä tämä herkku jätti pysyvän blininhimon. Blinikausi saisi kestää koko vuoden!

Blinithän ovat osa venäläistä ruokakulttuuria. Näin jälkikäteen tarkemmin ajateltuna, Karjalasta kotoisin ollut mummoni teki muun herkuttelun ja hemmottelun lisäksi hyvin venäläistä ja karjalaista keittiötä tutuksi lapsenlapsille. Blinejä, kalaseljankaa, rahkaleivonnaisia, smetanaa, suolakurkkuja, karjalanpaistia, karjalanpiirakoita..

Vuonna 2011 voisinkin kunnioittaa perinteitä ja laajentaa ruokatuntemusta idän suuntaan. Aloittaa voisi suosikista, kun nyt on tuo oma blinipannukin.

Itsenäisyyspäivän ylistys suomalaiselle muotoilulle

Itsenäisyyspäivänä voi olla hyvä hetki antaa arvoa suomalaisille tuotteille. Omat keittiön luottotuotteeni ovat sitä samaa Iittalaa, Arabiaa, Hackmannia, Marimekkoa ja Fiskarsia kuin monella muullakin. Nämä tuotteet ovat paitsi muotoilultaan kauniita myös kestäviä ja käytännöllisiä.

Lempisuunnittelijani on Kaj Franck. Frankcin Teema-sarja ja Kartio-lasit miellyttävät tällaista krumeluuria inhoavaa ja yksinkertaista tyylikkyyttä ihailevaa ihmistä. Franck on tunnettu siitä, että hän jätti muotoilussaan pois kaiken tarpeettoman. Lopputuloksena oli ajattomia suomalaisen muotoilun klassikoita.

 Heikki Orvola on suunnitellut esimerkiksi Iittalalle, Arabialle ja Marimekolle. Orvola sai Kaj Franck -muotoilupalkinnon 1998. Orvolan kädenjälki näkyy esim. Arabian 24h -astiasarjassa. Sarja on puhdaslinjaista ja ajatonta muotoilua parhaimmillaan. Sarja on suunniteltu alunperin Orvolan omaan käyttöön. Onneksi sattumien kautta sarja päätyi tuotantoon.

 Omaan kaappiini Kartion ja 24h:n lisäksi mahtuu myös Kerttu Nurmisen suunnittelemat Verna-lasit. Vernat ovat myös tarpeeksi yksinkertaisia ja hyvin käytännöllisiä. Ne sopivat pyöreällä muodollaan loistavasti yhteen 24h-sarjan kanssa. Iittalan ja Arabian eri sarjojen yhdisteleminen on helppoa, sillä värimaailmat sopivat täydellisesti yhteen. Itsenäisyyspäivään sopivasti omani ovat sini-valkoisia.

Laiskan kokin keittiössä auttaa vielä yksi ehdoton asia. Ilman sitä, en vain tulisi toimeen. Se on Fiskarsin veitsisarja. Satun pitämään isoista veitsistä ja tämän sarjan veitset ovat todella käteen sopivia. Kahvan materiaali on luistamaton, joten ote ei veitsestä lipeä. Terät ovat huikean terävät. Pienin veitsi on sopivan taipuisa leikkaamaan vaikka paprikan kuoren "fileroimalla". Sillä on näppärä myös irrottaa greipin hedelmäliha.

Uutena ihastuksena olen löytänyt Arabian KoKo-sarjan. Kristina Riskan ja Kati Tuominen-Niittylän suunnittelema astiastosta pidän erityisesti tarjoiluastioista. KoKon kulho on ehdoton salaatille, hedelmille ja no melkein mille vain. Tarjoiluastiana suosin myös Marimekon Unikko-lautasta.

Eli keittiönkin kautta.. Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille tuotteille!