"Kyllä tiedän antaa sinulle hyvän neuvon: kun laiskuuden halu tulee päälle, ole silloin laiskana!" Minna Canth


"Minä en saa koskaan kunnon kotiruokaa. Vain niitä hienoja juttuja." Prinssi Philip, Edinburghin herttua



perjantai 20. toukokuuta 2011

Mökkeily = lihaa, makkaraa ja sieniä pekonilla

Loppujen lopuksi hyvin pienet asiat saavat ainakin minut kaikkein onnellisimmaksi. Oman kullan vierestä herääminen, hyvä aamupalasmoothie, ajelu vuoristoradalla... On yksi pikku asia, joka jollain tavalla ylittää kaiken muun. Käynti isosiskon mökillä.


Se paikka on paratiisi. Vaikka mökillä ei ole sähköä tai kaikkia nykyaikaisia mukavuuksia se on yksinkertaisesti paratiisi. Olen niiiiiiiiin kiitollinen siskolleni ja hänen perheelleen siitä, miten kiltisti he ovat mökkiään lainanneet ja sietäneet seuraani kesälomallaan.

Mökki sijaitsee saaressa, joten paikalle mennään lautalla. Oh. Jo lautan näkeminen aloittaa ensimmäiset hyvän tuulen aallot. Mökin pihassa onkin jo täysin rentoutunut. Minä + mökki = ZEN. Mökin parhaista puolista (Saimaasta siis) ei toki vielä näin keväällä pääse täysin nauttimaan, mutta toiseksi parhaasta piirteestä kyllä. Grillistä.


Kesä on siis virallisesti alkanut jo grilliruuankin osalta. Kevyenä alkupalana oli ensin marmorifileitä ja herkkusieniä pekonilla. Nam! Päivällä nautimme luonnollisesti päiväkahvit hedelmätortun ja dallaspullan kera. Pulla oli karkkilakon mukaisesti sallittua, sillä kilistimme kahvikuppeja myös synttäreideni kunniaksi.

Illalla päästiin sitten taas lihan kimppuun, kun testasimme HK:n uusia raakamakkaroita. Grillissä paistuivat chorizo- ja valkosipulimakkarat. Maku oli aivan loistava! Pientä hankaluutta grillissä aiheuttivat pehmoiset makkarat ja teräväotteiset pihdit, mutta haasteista selvittiin. Chorizo taisi voittaa vaativan raadin suosikin tittelin, mutta valkosipulimakkarakaan ei ollut hassumpaa. Söin vieläpä pari Karskiakin ihan viime kesän kunniaksi.


Niin.. Minähän en siis syönyt grillimakkaraa yli kymmeneen vuoteen. Nakkeja ja lenkkiä kyllä, mutta en grillimakkaraa. Olin syönyt grillimakkaraa teini-ikäisenä umpisuolileikkaustani edeltävänä päivänä ja enempää siitä ei tarvitse kertoakaan. Viime kesänä opin syömään uudelleen grillimakkaraa Karskin avulla. Pieni makkara, tuhti maku. Nyt popsin jopa Campingia ja Kabanossia, jos Karskia ei saa. :)

Mökillä avustelin myös siskoani kylvämään porkkanan ja tillin ja kukkasten siemeniä. Katsotaanpa vaan, millainen yrttitarha ja kasvimaa siellä kesällä odottaa. :) Nyt jännittää vain, tuleeko vielä yöpakkasia, jotta mansikantaimet pysyvät kunnossa.



Nyt kun miettii, niin ei tuo mökkeily taidakaan olla kovin pieni onnellisuuden aihe. Kyllä se on suuren suuri.

torstai 19. toukokuuta 2011

Ravintolapäivä kapinoi byrokratiaa vastaan

Silmääni sattui tänään vinkeä uutinen. Tai oikeammin kapina. Ravintolapäivä 21.5.2011 on päivä, jolloin kuka tahansa voi laittaa (luvattoman) ravintolan pystyyn yhden päivän ajaksi. Kyseessä on kapina ja karnevaali ravintolayrittämisen hankaluutta vastaan. Suomalainen virkamieskoneisto on idean takana olevien ihmisten mielestä liian jäykkää ja sääntöorientoitunutta.

Lista päivän ravintoloista alkaa jo olla yllättävän pitkä. Ilahduttavaa on se, että asiasta on innostuttu myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Iloista tämä on siksi, että esimerkiksi vappuna kaipasin kovasti Kaivopuiston riehakasta karnevaalitunnelmaa, mutta vastaavaa en ikävä kyllä nähnyt täällä. Helsingissä karnevaalit osataan (ei pahalla Tampere ja muut kivat kaupungit, tunnen Helsingin fiestat teidän karkeloitanne paremmin). Ravintolapäivänä Helsingissä itseäni houkuttaisi ainakin polkupyörällä kulkeva ravintola, josta saa drinkkimehujäitä sekä tapaksia tai sitten satukahvila. Ravintoloita on kyllä joka lähtöön!

En ota kantaa siihen, millaiset negatiiviset tai positiiviset vaikutukset hommalla voi olla lauantaina varsinaisten ravintoloiden myynteihin tai miten sallittua touhu on. Toteanpa vain, että Casa Laiska Kokki voisi kuulostaa aika veikeältä. Ehkä kuitenkin tämä chef on master vain omille kavereilleen. :)

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kesä avattu Lippa-kioskin pehmiksellä

Mielestäni kesän alkamisella on kaksi tärkeää merkkiä. Ne eivät liity koulujen päättymiseen, kesäloman alkuun tai oikeastaan edes auringon paahteeseen. Ensimmäinen asia on syntymäpäiväni. Toukokuussa syntyneenä sattumalta rakastan kevättä ja kesän alkuvaiheita, vihertäviä puita ja jäiden sulamista. Erityisesti pidän siitä, kun terassit aukenevat ja jäätelökioskit palaavat.


Yleensä syntymäpäivänäni paistaa aurinko ja kevät näyttää parastaan. Näin myös tänä vuonna! Siksi päätin juhlistaa vanhenemistani sillä toisella tärkeällä kesän merkillä. Nyt on siis nautittu kesän ensimmäinen pehmis Savonlinnan satamassa olevalla Lippa-kioskilla.

Joskus kesän avaaminen on toisen asian osalta viivästynyt heinäkuulle tai jopa elokuulle, mutta tätä herkkua on pakko saada vähintään kerran kesässä. Nyt toki on hieman huolestuttavaa, että kävelen Lipan ohi joka aamu ja iltapäivä työmatkallani. Oi oi.


Lippa on ihanan legendaarinen. Se on aina sijainnut satamassa ja aina sieltä on saanut kahvit, lörtsyt ja pehmikset. Viime vuosina valikoimassa on tosin menty astetta jännittävämpään ja kokeilevampaankin suuntaan. Tiedättehän - vähän kuin Spice Ice? Jäätelön ja pehmiksen sekaan saa turkinpippuria, suklaadippiä, kastikkeita, strösseleitä... Nyt bongasin uutena juttuna suolapähkinät ja kinuskikastikkeen. Siis samassa jäätelössä!

Omat suosikkini löytyvät viime kesältä ja sitä edelliseltä. Pari kesää sitten söin VALTAVAN veneenmallisen annoksen, jossa oli pehmistä varmaan kahden annoksen verran ja kourakaupalla mansikoita. Viime kesänä ihanat suklaaöverit sai annoksella, jossa oli suklaapehmistä, vaniljapehmistä, suklaajäätelöä, vaniljajäätelöä, suklaaströsseleitä ja suklaakastiketta. NAM NAM NAM!! Mikä parasta... annokset ovat halpoja! Ainakin niille, jotka ovat tottuneet Helsingin hintoihin.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Porkkanasämpylät ja vappuaamiainen

Kuten tuossa aiemmin sanoinkin, olen taas innostunut leipomisesta. Olen vihdoin kehittynyt pizzapohjan tekijänä durum-jauhojen ansiosta ja nyt laajensin repertuaaria porkkanasämpylöihin! No siis vappunahan se tapahtui ja siitäkin on jo pari viikko aikaa. (note to self! Päivitä blogia useammin!)

Porkkanasämpylät (12 kl)

2,5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
2 porkkanaa
6 dl sämpyläjauhoja
1,5 rkl öljyä


1. Kuori ja raasta porkkanat
2. Lämmitä maito ~40 asteiseksi. Lisää maidon sekaan porkkanaraaste
3. Sekoita kuivahiiva noin desiin jauhoja ja lisää seos maitoon.
4. Lisää loput jauhot ja öljy ja alusta taikina.
5. Kohota lämpimässä liinan alla puolisen tuntia.
6. Pyöritä sämpyläpallot ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Yleensä saan sämpylöistä jotenkin kummallisen pieniä ja kovia. Ilmeisesti syynä on liika jauho. Kun nyt kerrankin tottelin ohjetta lähes orjallisesti, niin kas kummaa! Sämpylöistä tuli täydellisen pehmoisia ja suurehkoja. Ohje on siis mummolta peritty Suuri leivontakirja (Kotilieden parhaat leivonnaiset) -kirjasta. Ohjeessa on käytetty tuorehiivaa, annos on kaksinkertainen ja mukana on myös 1-2 ruokalusikallista hunajaa sekä vehnäleseitä.

Sämpylät onnistuivat niin hyvin, että nyt elän jatkuvassa tuoreiden porkkanasämpylöiden himossa, vaikka samalla pohdin jauhojen, perunan ja pastan välttämistä. Voi elämää ja valitsemisen vaikeutta!


Vappuaamiaisella oli sämpylöiden lisäksi tarjolla muroja, mysliä, kahvia, smoothieita ja viinirypäleitä. Ja ehkä vähän skumppaa. Oih, hyvä aloitus vapulle tai mille tahansa muulle lauantaipäivälle ehdottomasti! Aamiainen muuten nautittiin lattiapiknikillä, sillä a.) ulkona oli  liian tuulista oikealle piknikille ja b.) meillä ei ole vielä jakkaroita baaripöydälle, joka tulee toimimaan ruokapöytänä. No retkeily on kivaa - olohuoneessakin.


ps. Selasin pitkästä aikaa sitä mummon leivontakirjaa ja mitäpä sen takasivulta löytyikään? Mummon piimäkakun resepti! Kyseessä on taas näitä salaisia sukureseptejä ja luulin tämän jo kadonneen täysin. No mutta, nyt se on minulla!! Kunhan vielä saan mummon kiemuroista selvää. :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Toinen muutto ja valtava keittiö

Olen tainnut ihan kokonaan unohtaa kertoa, että muutin jälleen. Ei, en vielä kyllästynyt tai saanut tarpeekseni, enkä usko, että niin käykään. Meidän pikkuyksiössä sattui vesivahinko, ja hurjalla tuurilla saimme parissa viikossa uuden asunnon. Yhä pikkuisen, mutta kaksion. Ja mikä parasta: keittiö on valtava!


No valtava on tietenkin suhteellinen käsite, mutta eipä tarvitse miettiä, mikä on keittiössä välttämätöntä ja mikä ei. Kaikki mahtuu! Keittiöön mahtuu myös muut asiat, kuten korut ja vyöt, joille ei sitten muualla tilaa olekaan. Vaikka Helsingissäkin keittiöni oli töölöläisen mittapuun mukaan jopa suurehko, niin tämä on ihan jotain muuta.

Tästäpä innostuneena olen jopa jälleen alkanut tekemään ruokaa. Myönnän, että muuttohässäköissä paikallisten pizzerioiden tuotteet tulivat hyvin tutuiksi (suosittelen Uskudarin Meksiko-pizzaa, nam!). Innostuin isosta keittiöstä jopa niin, että innostuin leipomaan. Ja sitä ei tapahdu usein, sillä teeleipiähän ei oikeastaan lasketa. Leipomusten lisäksi ihastelen saarekkeen yläpuolella olevaa lasivitriiniä, johon nätit viinilasit saa sopivasti näytille. Pentikin siniset viinilasit olivat itseasiassa nykyisen avomiehen läksiäislahja, kun aikanaan muutin täältä pois. Tosin silloin oltiin ihan vain kavereita. :)


Mutta tässä yhteydessä ei liene yllätys se, että keittiö oli huoneista ensimmäisenä valmis. Tai no pientä hiomistahan siinä aina on. Vielä kolme laatikkoa odottaa purkuaan, mikä tarkoittaa sitä, että olen asunut laatikoiden keskellä yhteensä jo pari kuukautta. Riittää jo. Ehkä viimeisten muuttoliikkeiden myötä blogikin tulee päivitettyä hieman ahkerammin.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Läksiäislahjontaa osa 3

Viimeinen osa läksiäisiä koskee rakkaita ystäviä, joiden kanssa piti viettää hauskaa tyttöjen iltaa ja ihan vaan sivumennen samalla siis läksiäisiäni. Itkuksihan se meni ja ihan siksi, että nämä ihanat olivat sitten menneet tuhlaamaan, kuten mummo olisi sanonut, ja hankkineet ihanan läksiäislahjan. Höppänät ymmärsivät, että heidän (ja muiden ystävien) lisäksi ikävä tulee yhtä sellaista pikku juttua kuin koko kaupunki.

Lahja huusi Helsinkiä niin lujaa, että viesti tuli kyllä perille. Kaupunki on ja pysyy ja sitä voi ottaa palasen mukaansakin. Mitäpä sitten sain? Voi kuulostaa hassulta, mutta esimerkiksi rätin. Rätti on niin sievä, ettei sitä varmaan raaski koskaan käyttää, mutta keittiössä se on koristeena. Juu-u, nätti rätti. Sopivasti siinä lukee avainsanoja, kuten Töölö.


Ovelasti kaikilla läksiäislahjoillani on yksi yhteinen tekijä. Myös höppäniltä sain keittokirjan. Tällä kertaa kyseessä oli Helsinki Menu eli kirja, jossa legendaaristen helsinkiläisten ravintoloiden kokit kertovat vuodenaikaan sopivia reseptejä. Eli, kun iskee "koti-ikävä", voin kokata itselleni Eliten tai Baker'sin herkkuja. Näppärää.


Kuluihan se ilta lopulta iloisissakin merkeissä. Tyttöjen ilta = ruokaa ja juomaa. Ja lopulta tanssia Madonnan tahtiin. Perfect! Kiitos siitä! Seuraavana aamuna hyppäsin Karjalan junaan toistaiseksi viimeistä kertaa. Mutta varmaa on, että kyseessä on vain toistaiseksi.


tiistai 3. toukokuuta 2011

Läksiäislahjontaa osa 2

Isosisko onnistui yllättämään muuttopäivänä läksiäislahjalla. Kävi mielessä, mitähän siskolla on mielessä, kun kääreistä paljastui Malin Söderströmin ja Tomas Tengbyn keittokirja Kesäherkkuja veden äärellä. Kirja on täynnä herkullisia kesäisiä reseptejä. Miltäs kuulostaisi vaikkapa Huurteinen melonijuoma tai Camparigranité? Täydelliseltä kesähelteeseen, eikös? Tai sitten grilliherkkuja, kuten Pekoniin käärityt maissintähkät tai Hiilostettu broilerinrinta avokado-kaalisalaatilla? Jep, vesi on jo kielellä. Nämä pitää kesällä testata. Siskon (tai mieluiten tietysti siskojen) seurassa luonnollisesti.


Kirja on ehkä toki tarkoitettu enemmän merenrannalle kuin tänne sisävesistöön, mutta kyllä täälläkin kelpaavat vinkit vesillä liikkumiseen. Kirjahan kertoo mm. merimerkeistä ja jokamiehen oikeuksista. Se opettaa myös ennustamaan säätä pilvien avulla. Tässä voi jo alkaa haaveilemaan mökin kalliolla löhöilystä ja siitä grillin lämmittämisestä.

Niin, miksikäs kuvittelinkaan kirjan olevan joku vihjaus? Pari kuvaa "uudelta" kotiseudulta kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.





Tervetuloa sisso, kyllä sua jo odotellaankin!