Oodi teelle

Mitä tekee syksyisin ihminen, joka ei juo teetä? Teenhimo on minulle samanlainen syksyn merkki kuin kellastuvat lehdet, kumisaappaat eteisessä tai tuulen ulina ullakolla. Lokakuun aikoihin kaivan aina esiin mahdollisimman suuret villasukat, vaarin vanhan villapaidan ja vedenkeittimen. Tee, syksy ja kynttilät vain kuuluvat yhteen.

Teetä pitää ehdottomasti juoda iltaisin. Aamukahvi antaa energiaa ja iltatee rauhoittaa. Tee lämmittää hetkessä  - mieltäkin. Sanonta "teetä ja sympatiaa" ei voi olla tuulesta temmattu. Pehmeän makuine neste valuu lämpimänä norona kurkusta alas. Levottomuus ja kiire katoavat. Onko tuo ihmekään, että teellä on sellaisia nimiä kuin Sadepäivän ilo tai Uskollinen ystävä. Tee on niitä molempia.

Olen ihminen, jolle maut ja musiikki tuovat mieleen aistimuistoja. Tee varsinkin. Muistan, miten pienenä istuin mummolan keittiön pöydän ääressä juomassa Earl Greytä terrakotan värisistä keraamisista kupeista. Maku oli erikoinen, sillä kotona juotiin Liptonia. Kun maistan Earl Greyn palaan muistoissani lapsuuden mummolaan. Teen kanssa syötiin paahtoleipää ja appelsiinimarmeladia. Sekin oli erityinen juttu. Kotona ei ollut leivänpaahdinta. Mummo hemmotteli mukuloitaan.

Kotona taas teen kanssa käytettiin maitoa ja hunajaa. Hunajapurkissa oli mehiläisen ja kennon kuva. Hunaja oli kovaa ja se liukeni kuumaan juomaan juuri siinä ajassa, jossa kiehuva teevesi jäähtyi juomakelpoiseksi. Käytän vieläkin hunajaa paljon. Pari vuotta sitten törmäsin Hunaja-Aitan Niiskuneiti-hunajaan. Siitä tuli hetkessä suosikki. Eukalyptuksella maustettu Niiskuneiti helpottaa tukkoiseen nenään ja kurjaan oloon hetkessä. Myös Hunaja-Aitan Mustikki ja Suklainen yltävät listakärkeen.

Teestä tulevat mieleen myös pimeät talvi-illat yläasteen aikaan. Istuin keittiössä tuntikausia teekuppi kädessäni kuunnellen musiikkia ja pohtien maailman menoa. Tuolloin maustoin teeni sitruunamehulla. Napsautin vedenkeittimen käyntiin kerta toisensa jälkeen. Jos kuulen Madonnan This Used to Be my Playground -kappaleen, näen edessäni näkymän keittön ikkunasta pihalle ja tunne käsissäni teekupin lämmön.

Kun lähdin Lontooseen au-pairiksi kesällä 2001, osasin odottaa sadetta, hämähäkkejä ja kello viiden teetä. Kesä oli onnekseni sateeton ja vuosisadan hellekesä, hämähäkkejäkin näin vain yhden. Ja no, suomalais-japanilaisessa perheessä perinteinen englantilainen kello viiden tee jäi hieman vajaaksi. Tosin Lontoon aikojen takia skonssit ovat nykyisin paahtoleivän kanssa tasaveroisia teen kumppaneita.

Jaahas... Syksyn ensimmäinen kunnollinen teekupillinen tyhjeni. Aika hakea keittiöstä santsikuppi höyryävää Earl Greytä ja Mustikki-hunajaa. Ilman skonsseja tai paahtoleipää - tällä kertaa.