Quiche, pie, piirakka mikä lie

Huh! Onpahan taas pitkä aika edellisestä blogikirjoituksesta! Jos joku osaa kertoa, mihin aika näin nopeasti oikein menee, niin ottaisin tiedon mielelläni vastaan. Aloin selata puhelimeni kuvia (ei aina jaksa ottaa järkkärillä blogin kuvia, kun puhelin on niin näppärästi käsillä) ja huomasin, että muisti on täynnä erilaisia ruokakuvia! Selvä merkki siis siitä, että Laiska kokki on kokannut enemmän kuin blogannut, vaikka blogi on selvästi mielessä ollut.

Mitäpä siis viime aikoina olen puuhannut? Piirakoita! Nyt on iskenyt joku huikea villitys tehdä erilaisia suolaisia piirakoita. Joskus yläasteaikoina muistelen tehneeni Quiche Lorraine -piirakan, jonka jälkeen suunnittelimme isosiskoni kanssa oman kahvilan perustamista. Quiche Lorraine on ranskalainen kinkkupiiras ja sitä muistellen aloinkin vääntää piirakkaani.

Laiskiaisen suuri helpotus ovat valmiit piirakkapohjat! Testattuna on jo ainakin Sunnuntain ja Pirkan pakastetut valmispohjat. Pohjissa on pieniä makueroja, mutta molemmat sopivat hyvin suolaiseen piirakkaan. En tehnyt ihan pakkausten ohjeiden mukaisesti, vaan vähän mukaillen ja ensimmäisen version jälkeen vielä monesti varioiden.

Kinkkupiiras (1 piirakka, halkaisija noin 28 senttiä)

1 valmispiirakkapohja
n. 150 g kinkkua
1 paprika
100 g fetaa
2 dl pilkottua purjoa
1,5 dl ruokakermaa
150 g tuorejuustoa (esim. pippuri, paprika tai valkosipuli)
2 kananmunaa

1. Ota piirakkataikina sulamaan hyvissä ajoin. (tämä meinaa aina unohtua!!)
2. Kuulota silputtu purjo pannulla ja anna jäähtyä.
3. Sekoita ruokakerma ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi. Lisää sekaan kananmunat.
4. Pilko kinkku, paprika ja feta. Lisää ne ja jäähtynyt purjo munamassaan.
5. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
6. Levitä mössö pohjan päälle.
7. Paista 200 asteessa noin 30 min. (tai kunnes pinta on nätin ruskea)

Olin aina aiemmin tottunut siihen, että laitoin täytteet aina ensin ja sitten kaadoin kermamunaseoksen päälle. Päälle ripottelin reilusti juustoraastetta. Pirkan pakkauksen ohjeessa (katkarapupiirakka tms.) tuorejuusto ja kerma sekoitettiin. Se oli itseasiassa aika näppärä idea! Maustetulla tuorejuustolla voi vähän antaa erilaista makua piirakkaan. Samassa ohjeessa taisi olla myös ajatus täytteen ja munaseoksen sekoittamisesta yhteen, jonka jälkeen seos kaadetaan pohjan päälle. Hyvä idea sekin! Olen aina vähän tuskaillut sen kanssa, että meneehän se munaseos varmasti tasaisesti, mutta näin se toimii ainakin.

The Mössö

 Samalla kaavalla on tähän mennessä valmistettu mm. niin sanottu Huijauspiirakka.

Huijauspiirakka (sama koko)

Valmis piirakkapohja
Paprika
Kourallinen kirsikkatomaatteja
Kourallinen pakastettua parsaa
100 g fetaa
2 dl purjoa
100 g (katkarapu)tuorejuustoa
1,5 dl ruokakermaa
2 kananmunaa

1. Valmista kuten kinkkupiirakka.
2. Riippuen seurasta mainitse tai ole mainitsematta, että kyseessä on kasvispiirakka.


Meillä tuo miespuolinen ei aina oikein välitä kasviksista, mutta kun en sattunut korostamaan piirakan kasvisominaisuutta, hän huomasi asian vasta ensimmäisen palan jälkeen (Kuvitelkaa hölmistynyt "Tässähän ei oo lihaa..?!"). Piirakka maistui silti.

Sittemmin tein vielä tuplahuijauspiirakan. Tällä kertaa en sotkenut täytteitä ja munamassaa sekaisin. Asettelin ensin huolellisesti kinkut pohjalle ja peitin lihan kasviksilla. Kaadoin munamassan kasvisten päälle. Näytti kasvispiirakalta, mutta ei ollut. Voi näitä (tylsistyneen) ihmisen elämän pieniä iloja! ;)

Etsi kinkku?

Eli piirakoita! Viileässä loppusyksyn/alkutalven (sitä lunta saisi olla hieman enemmän) illassa lämmin piirakka vain toimii! Täytä näillä tai melkein millä tahansa, hyvin hankalaa on epäonnistua. Mistä tulikin mieleen: Tykkään ihan selvästi samasta syystä tehdä piiraita, pastaa tai salaatteja  Kaikkea sekaisin - ja hyvää tulee.

Lounastreffit Zucchinissa

Helsingissä ollessani kävin ensimmäistä kertaa yhdessä keskustan kuuluisassa kasvisravintolassa. Sovin ihanien entisen työkavereideni kanssa lounastreffit, ja koska molemmat ovat kasvissyöjiä ei Zucchinia parempaa paikka olisi voinut keksiä.

Zucchini on auki vain lounasaikaan. Tuolloin tarjolla on muutamia vaihtoehtoja, joista itse ainakin olisin lihansyöjänäkin voinut valita minkä tahansa. Ruoan tuoksu leijaili kulmankin taakse, mikä ehkä selittää vapaiden istumapaikkojen rajallisen määrän ja kiemurtelevan jonon kassalle.

Ystäväni ottivat herkullisen oloiset täytetyt paprikat, minä kantarellikeiton. Ihan selvästi kyse oli siitä, että en ole raaskinut omaa sienisaalistani käyttää, mutta jossainhan sieniä on sesongin aikana saatava! Keitto oli juuri niin pehmeää ja täyteläistä kuin kantarellikeiton pitääkin.

Zucchinissa annos tilataan tiskiltä. Ruuhkaisesta ajasta johtuen, jonottaa sai hetken, mutta palvelu oli kuitenkin sujuvaa ja mutkatonta. Ruoan saa samantien, mikä helpottaa varmasti monen kiireisen lounastajan elämää. Annokset olivat reiluja ja mielestäni melko edullisia ottaen huomioon, että raaka-aineet maistuivat ja näyttivät laadukkailta ja ruoka oli todella hyvää.


Usein tuntuu siltä, että monet, jotka syövät myös lihaa helposti välttävät kasvisravintoloita. Zucchinia ei kannata välttää. Kovin suurella seurueella syömään tosin tuskin mahtuu, mikä on hyvän ravintolan ikävä lieveilmiö. Suositussa lounaspaikassa jopa meidän kolmen hengen sakillamme oli vaikeuksia päästä samaan pöytään istumaan, vierekkäisistä paikoista puhumattakaan.

Brewdog-täytekakku

Olen aivan varmasti maailman huonoin ostamaan lahjoja miehille! En yksinkertaisesti keksi syntymäpäivinä tai jouluisin yhtään mitään kivaa. Se luonnollisesti hieman harmittaa, että itse saan yleensä jotain tosi kivaa. Jo vuosien ajan lahjatoivetta kysyessäni, muruni toiveet ovat olleet samat: Sea Doo -vesijetti tai uusi tietokone. No, ei näillä tuloilla.

Ajattelin ilahduttaa murua yhdellä asialla, joka yleensä uppoaa hyvin: ruoka! Ja koska tykkään todella tehdä kakkuja, päätin leipoa syntympäiväkakun. En jaksanut alkaa väkrätä ihan mitä tahansa, vaan halusin jotenkin tehdä kakusta erityisen. Hetken mietin suosikkijalkapallojoukkueen logoa, mutta se oli liian värikäs. Lopulta keksin: Brewdog! Brewdoghan on ihan mahtava ja mieletön skotlantilaispanimo, jonka ultimaalisen loistavat oluet ovat myös muruni makuun. En tiedä kumpi vaikuttaa asiaan enemmän, oluen maku vai erittäin hyvin brändätty tuote.

Täytekakkupohja

4 kananmunaa
lasillinen sokeria
puoli lasia vehnäjauhoja
puoli lasia perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria

1. Riko kananmunat lasiin.
2. Vatkaa sokerit ja kananmunat vaahdoksi.
3. Lisää jauhot ja leivinjauhe varovasti sekoittaen.
4. Paista n. 175 asteessa.


Teen kakkupohjan aina samalla tavalla. Rikon kananmunat lasiin. Otan kaksi samanlaista lasia ja mittaan tilavuudeltaan kananmunien verran sokeria yhteen lasiin ja perunajauhoja ja vehnäjauhoja sekaisin toiseen. Nyt testasin mitan kanssa. Neljä kananmunaa oli noin 2,5 dl, joten mittasin sokeria ja jauhoja saman verran. Lisään sokerin sekaan usein teelusikallisen vaniliinisokeria ja jauhojen sekaan teelusikallisen leivinjauhetta. Neljän munan kakku on normaalisti aika iso. Nyt varauduin suurella määrällä taikinaa hukkapaloihin. Tein Brewdog-kakun paistamalla kakkupohjan pellillä levyksi ja leikkaamalla siitä oikean muotoisia paloja, joten kakkupohjaa meni jonkin verran hukkaan.

Olin hahmotellut leivinpaperille Brewdogin logon. Leikkasin paperista muotin ja sen avulla leikkasin kakkulevystä oikean muotoisia paloja. Kolmikerroksisen kakun väliin laitoin soseutettuja mustikoita ja kermavaahtoa. Kostutin pohjan vadelmalimonadilla. Kakun päällyksen oli tarkoitus olla valkosuklaan, kerman ja tomusokerin seosta. Olin perinteiseen tapaan malttamaton, enkä antanut valkosuklaan jäähtyä tarpeeksi, joten suklaa meni pohjan läpi. Makua valkosuklaaseos antaa niinkin, mutta ulkonäkö ei ollut kovin kaunis. Onneksi olin varautunut hankkimalla tarpeeksi kermaa, joten sain nätin ja tasaisen pinnan Brewdog-kilvelle kermavaahdosta. Logon yksityiskohdat tein Dr. Oetkerin sinisellä koristelugeelillä.


Hyvää syntymäpäivää, muru!

Tori ja jättimäiset lihapullat

Kävin juuri Helsingissä ensimmäistä kertaa sitten keväisen muuton. Oli ehkä jo aikakin, kun kaikki Helsinki-aiheiset biisit eri bändeiltä Sir Elwoodin Hiljaisista väreistä Haloo Helsinkiin saivat aikaan syviä huokauksia ja ikävää. Viikko ystävien luona vierähti todella nopeasti, mutta kyllä sinä aikana ennätti vähän nauttia Helsingin herkuista oikein perinteisen kautta.

Ensimmäisenä iltana astelimme pitkin Punavuoren katuja, kun ystävääni iski valtava nälkä. Harvoin ruoasta kieltäytyvänä pohdin, että jotain pientä voisi popsia. Sopivasti satuimme olemaan Torin kohdalla. Jotain pientä siis kaipasin, mutta kuinkas sitten kävikään? Tilasin annoksen koosta varsin tietoisena Torin lihapullia. Nuo nyrkin kokoiset herkkupallot saavat jo ajatuksen tasolla veden kielelle. Kliseistä, mutta niin totta. Valtavia lihapullia, kermaisella jallukastikkeella ja vielä perunasosetta lisäksi - ei olisi voinut Helsingin reissu paremmin alkaa.

Tori on sympaattinen paikka. Sateisessa kaupungissa Tori hehkui lämpöä ja suojaa ja antoi jälleen makuelämyksiä ja täyden vatsan. Tuollaisen annoksen jälkeen olikin hyvä painella unten maille.

Omppu pomppi hillopurkkiin

Johan tämä menee ihan yliannostuksen puolelle, mutta laitetaan vielä yksi näitä sadonkorjuujuttuja liikkeelle. Ainakin tämä yksi.

Kun olin ala-asteikäinen vietin varmaan lähes jokaisen iltapäivän ystäväni luona. Hänen äitinsä oli tavallaan varaäitini siinä määrin, että hän jopa allekirjoitti koulun poissaololappuja, jos vanhempani olivat jossain reissun päällä. Tämä samainen upea nainen oli myös varsinainen velho tekemään kahta asiaa - makkarakeittoa ja omenahilloa.

Se omenahillo... Kun muutimme ystäväni kanssa 16-vuotiaana yhteiseen solukämppään, saimme tuparilahjaksi molemmat omat purkit omenahilloa. Ja todella osasimme arvostaa sitä! Kun toisen meistä purkki jotenkin tippui lattialle, lähes kaavimme lattialta hillon jämiä lasinsiruista huolimatta! Satuin jälleen muutamaa vuotta myöhemmin asumaan saman ystäväni kanssa kämppiksinä ja kun purkki hilloa syksyllä saapui, istuimme yhdessä lattialla lusikat kädessä ja söimme vuorotellen purkista.

Viime jouluna sain yhden parhaista lahjoista ikinä. Sen omenahillon salaisen ja himotun reseptin! Pääsin kokeilemaan hilloamista viikonloppuna saatuani käsiini kunnon suomalaisia omenoita. En jaa sitä hilloreseptiä tässä, mutta kuvista voi tietysti koittaa jotakin päätellä. Hyvään alkuun pääsee esimerkiksi hillosokeripakkauksen ohjeella. Se ei ole kovin kaukana siitä, mitä minä tein ja on kuulemma oikein hyvää. Minun hilloni? Taivaallisen hyvää!

Laiskan kokin ei kovin laiska suolasieniprojekti

Kävin siis metsässä ja sain omasta mielestäni melkoisen saaliin. Haaparouskuja ja kangasrouskuja tuli yhteenä noin 10 litraa ja kantarelleja viitisen litraa. En juuri edes miettinyt, mitä sienilläni aion tehdä, sillä olen jo jonkin aika pohtinut, että haluaisin tehdä itse suolasieniä.

Suolasienien teko näin metsän kautta vielä ei todellakaan ole laiskiaisen puuhaa. Sienien suolaus vaati huomattavasti enemmän aikaa ja työtä kuin mitä tässä blogissa normaalisti onkaan. Mutta, sikäli homma sopi Laiskalle kokille, että homma oli loppujen lopuksi aika helppoa. Sienet sain kerättyä asiantuntijan avustuksella. Keräyksen hoidin ihan itse, kun minulle ensin esiteltiin kerättäväksi sopivat sienet.

SUOLASIENET

Sieniä, esim. haaparouskuja ja kangasrouskuja
Karkeaa merisuolaa

1. Siivoa sienet
2. Liota ne kylmässä vedessä
3. Ryöppää
4. Purkita kerroksittain merisuolan kanssa

 

Todellinen homma tässä on sienien siivoaminen. Haaparouskujen lakki on melko limainen ja se pitää puhdistaa. Ylimääräiset roskat ja muut sai sienistä helposti pullasudin avulla, jos ei omista hienoa sienestysveistä, jonka toisessa päässä on se rapsutin. Lakin sai näppärimmin puhtaaksi, kun tarttui pienellä veitsellä lakin reunaan ja veti "kalvon" irti. Keskelle jäävän kalvon ja liman saa rapsutettua veitsen terän pyöreällä päällä. Tein hommaa ensimmäisen kerran, joten varmasti paljon hyvää sientä meni siivousvimmassani hukkaan, mutta ainakin jälki oli puhdasta.

Siivoamaton haaparousku

Siivottu haaparousku

Haaparouskut pitää liottaa. Ne ovat voimakkaan jopa kirpeän makuisia sieniä, ja siihen liottaminen auttaa. Liottamalla saa Ruokavuosi-keittokirjan mukaan haaparouskuihin myös kauniin värin. Siivosin sienet illalla ja liotin niitä yön yli kylmässä vedessä. Vaihdoin pari kertaa vedenkin. Kun sienet on liotettu ne pitää ryöpätä. Eli kattilassa keitetään vettä ja kiehuvaan veteen lisätään sienet. Kun vesi alkaa uudelleen kiehua, annetaan veden kiehua noin 5 minuuttia. Huuhtelin sienet kylmällä vedellä ja toistin käsittelyn. Kahdesti keitetyt sienet huuhtelin jälleen kylmällä vedellä ja puristelin kuivahkoiksi.

Sitten pääsin vihdoin siihen suolausosaan. Olin hankkinut pari isoa lasista purkkia, joiden kannessa on tiiviste. Aloin latoa sieniä ja merisuolaa kerroksittain siten, että sieniä tuli noin kolmen sentin kerros ja sen päälle noin 0,5 - 1 sentti suolaa. Purkin pohjalle sienet ja kerrosten päätteksi päälle jää suola. Sienten päälle pitää laittaa paino, jolloin sienistä tihkuva neste yhdessä suolan kanssa muodostaa säilyttävän liemen. Laitoin ylimmän suolakerroksen päälle muutaman kerran taitellun leivinpaperin ja sen päälle pari hyvin pestyä isoa kiveä. Sitten vaan kansi kiinni ja katsotaan, miten käy.

Koska en ole aiemmin tätä tehnyt ja lopputuloskin on vielä epäselvä, en voi sanoa, että näin se kannattaa tehdä. Konsultoin paitsi rakasta Ruokavuosi-kirjaa myös paria hyvin kokenutta sienien suolaajaa. Lopputulosta odotellessa. Hieman jo pohdin, mitä kaikkea sienistä voisikaan tehdä: sienipiirakkaa, sienikastiketta, sienikeittoa, sienitäytettä paprikoille tai letuille... siis jos lopputulos onnistui! :)


!

Jos metsään haluat mennä nyt

Astuin perjantaina taikamaailmaan. Etsin katseellani koko ajan menninkäisiä, keijuja ja röllejä. Pidin sadetta kuusen alla, ihastelin punaisia kärpässieniä sammalmättäillä ja tuoksuttelin ihanaa raikasta syysilmaa. Olin siis suomalaisessa metsässä.

En muista koska olisin sienestänyt. En varmaan ikinä. Sitä ei lasketa, että olen muksuna juoksennellut kaverini kanssa hänen äitinsä perässä, kun tämä on kerännyt talteen rouskuja ja tatteja. Tämä kaiken purkittamis-, pakastamis-, mehustamis- ja hilloamisbuumini on johtanut siihen pisteeseen, että halusin itsekin metsään sienijahtiin. Luonnollisesti otin mukaani asiantuntijan / pääsin onnekkaana asiantuntijan mukaan, sillä en todellakaan olisi uskaltanut kerätä yhtäkään sientä omien tunnistusteni perusteella. Jos ohje kuulu, että kerää vain, mitä tunnet, sillä tuskin tarkoitetaan sitä kärpässientä?

Kantarelli

Mutta kas vain. Kehityn se minäkin. Nyt talteen on korjattu iso ämpärillinen haaparouskuja (seassa muutama kangasrousku), puoli ämpärillistä kantarelleja ja yksi ainoa herkkutatti. Ne kantarellit muuten.. voidaan tosiaan puhua sienijahdista. Kantarellit olivat kaivautuneet syvälle sammalien uumeniin. Välillä jostain raosta näkyi vilkahdus keltaista ja kun kyseessä ei ollut koivun lehti, saattoikin löytää kantarellien rykelmän.

Haaparousku - kaksi yhden hinnalla :)

Päivän aikana opin paitsi jahtaamaan keltaista myös seuraavaa: Haaparousku on välillä harmaa tai jopa vähän violettiin vivahtava, välillä ei. Varmin tapa selvittää asia, on leikata jalka poikki. Jos jalasta vuotaa "maitoa" sieni on haapasieni. Myrkkysienet eivät vuoda maitoa. Kangasrousku on samantapainen kuin haaparousku. Siitä tulee myös maitoa, mutta se on väriltään ruskea, eikä yhtä limainen kuin haaparousku. Omien huomioideni perusteella haaparouskut viihtyvät mustikanvarpujen lähettyvillä. Välillä. Välillä jossain muualla. HUOM!! Tämän perusteella EI kannata sieniä kerätä, vaan kannattaa ottaa mukaan oma asiantuntija, jos ei itse sellainen ole.

Metsä. Ette oikeasti usko, miten upeaa siellä voi olla. Se rauhallisuus, raikas ilma ja metsän aarteet. Mistä puheen ollen, sieniä on ihan mielettömät määrät - kannattaa käydä keräämässä. Myös puolukoita näytti olevan, mutta ne jäivät itselläni vielä seuraavaan kertaan.