Kun olin ala-asteikäinen vietin varmaan lähes jokaisen iltapäivän ystäväni luona. Hänen äitinsä oli tavallaan varaäitini siinä määrin, että hän jopa allekirjoitti koulun poissaololappuja, jos vanhempani olivat jossain reissun päällä. Tämä samainen upea nainen oli myös varsinainen velho tekemään kahta asiaa - makkarakeittoa ja omenahilloa.
Se omenahillo... Kun muutimme ystäväni kanssa 16-vuotiaana yhteiseen solukämppään, saimme tuparilahjaksi molemmat omat purkit omenahilloa. Ja todella osasimme arvostaa sitä! Kun toisen meistä purkki jotenkin tippui lattialle, lähes kaavimme lattialta hillon jämiä lasinsiruista huolimatta! Satuin jälleen muutamaa vuotta myöhemmin asumaan saman ystäväni kanssa kämppiksinä ja kun purkki hilloa syksyllä saapui, istuimme yhdessä lattialla lusikat kädessä ja söimme vuorotellen purkista.
Viime jouluna sain yhden parhaista lahjoista ikinä. Sen omenahillon salaisen ja himotun reseptin! Pääsin kokeilemaan hilloamista viikonloppuna saatuani käsiini kunnon suomalaisia omenoita. En jaa sitä hilloreseptiä tässä, mutta kuvista voi tietysti koittaa jotakin päätellä. Hyvään alkuun pääsee esimerkiksi hillosokeripakkauksen ohjeella. Se ei ole kovin kaukana siitä, mitä minä tein ja on kuulemma oikein hyvää. Minun hilloni? Taivaallisen hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti