"Kyllä tiedän antaa sinulle hyvän neuvon: kun laiskuuden halu tulee päälle, ole silloin laiskana!" Minna Canth


"Minä en saa koskaan kunnon kotiruokaa. Vain niitä hienoja juttuja." Prinssi Philip, Edinburghin herttua



torstai 30. joulukuuta 2010

Joulun ähkystä toipuminen voi kestää kauan

Laiska kokki vietti selvästi bloggaamisesta pientä joululomaa, mutta oi, mikä joulu se olikaan! Kuulin tosin pientä moitetta siitä, ettei "laiska" ollut oikea adjektiivi tällä kertaa kuvaamaan keittiön vallannutta hirmumyrskyä. No siis kokkailuhan sujui vallan nätisti isän ja isosiskon kanssa. Meillä on ollut tapana vuosikausia sanoa "Tulis taas joulu, niin sais yölläkin syödä". Ja voi, kyllä me syötiinkin.


Tänä vuonna jätimme väliin osan jouluperinteistä, ja unohdimme porkkana- ja lanttulaatikot. Kinkkua ei pöydästä löytänyt. Jouluateria alkoi tomaatti-paprikakeitolla. Pääruokana eli varsinaisena mässäilyn fiestana tarjottiin tuuvinkia eli imellettyä perunalaatikkoa, smetanassa haudutettua kuhaa, italiansalaattia salaisella perhereseptillä, sienisalaattia, isän graavaamaa lohta, pompannappeja lohimoussella, silliä, muikkuja, vihreää salaattia, porsaan ulkofilettä, suolakurkkuja smetanalla ja hunajalla.... Oli siinä syötävää kolmelle. Tai neljällekin, kun yksi odotettu vieras pääsi joulun viettoon. <3 Ja ei, kyseessä ei ollut joulupukki.

Ruokajuomana toimi alkukeiton kanssa espanjalainen Castillo Montroy Reserva ja pääruokien kanssa argentiinalainen Trivento Reserve Malbec. Argentiinalaisissa punaviineissä on vaan se joku juttu, mikä toimii. Alkusnapsina oli 2 cl vodkaa ja 2 cl puolukkamehua. Kahvin kera konjakkina oli  pehmeä Monopol XO.


Niin kauan kuin muistan, olemme tehneet jouluna jälkiruuaksi punaviinissä haudutettuja luumuja valkuaisvaahdolla. Jännä juttu - jo muutama vuonna olemme olleet niin täynnä, että olemme aina siirtäneet jälkiruuan joulupäivän illalliselle, sitten tapaninpäivälle ja lopulta löytäneet luumut juhannuksen aikaan kaapista. Jälkiruokana toimi myös perinteinen herkkupöytä, joka oli täytetty Fazerin sinisellä, Vihreillä kuulilla, konvehdeilla, toffeella ja pähkinöillä.


Joten, jos kaiken tämän kokkaa (yhdessä) ja syö, niin missä välissä sitä ennättäisi kirjoittamaan kaikesta joulun herkuttelusta?

Vinkkinä vielä uuden vuoden viettoon. Lohimousse ruispaloilla tai pompannapeilla toimii myös vuodenvaihteessa. Resepti on itseasiassa napattu pari vuotta sitten juhannuksen tienoilla Hesarin ruokasivuilta. Jos ei satu olemaan isän graavaamaa ja savustamaa lohta, myös kaupasta hankittu toimii erittäin hyvin! :) Ja jos moussea sattuu jäämään yli se toimii loistavasti lettujen täytteenä.


Muuten.. Jouluiltana onnistuin vihdoin saamaan tuorejuustotorttutaikinarullistani kelvollisen näköisiä. Kolmas kertaa toden sanoo, sillä olen vihdoin rullien mestari. Tällä kertaa täytteenä oli valkosipulituorejuustoa, johon oli sekoitettu kylmäsavulohta. Myös hyvä ajatus uudenvuoden herkutteluun! Ja mikä se onnistumisen salaisuus sitten oli? Taikina kannattaa kaulia lähes neliön malliseksi ja rullata niin, että rullasta tulee mahdollisimman paksu. Leikatut siivut saavat olla ohuita, sillä kun rulla asetetaan muffinsivuokaan pystyyn, matala rulla ei kaadu niin helposti.



Niin, että seuraavaa joulua odotellessa. Tai jouluhan jatkuu vielä loppiaiseen asti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti